Kun virolaiskuski jysäytti penkkaan Kehä III:n rampissa Espoossa, oli tilanne kaikin puolin hankala.
Farkkumallista BMW:tä kuljettanut mies oli ajanut ramppiin liukkaalla kelillä liian lujaa. Tämän tuloksena hänen autonsa oli päätynyt hankeen ja jäänyt pahasti jumiin kinoksiin.
Useat autoilijat kulkivat törmäyspaikalta ohi, mutta kukaan ei jäänyt avustamaan pulaan joutunutta kuskia tai edes jäänyt kysymään, tarvitseeko hän apua.
Sitten paikalle kuitenkin osuivat Tommi ja Teemu Hoikkala. Isä ja poika olivat kuljettamassa kalusteita pakettiautolla Kirkkonummen suuntaan kun he näkivät pulassa olevan miehen matkallaan.
Kaksikosta nuorempi eli 45-vuotias Teemu päätti pysäyttää auton. Hän kysyi pulassa olevalta kuskilta, tarvitseeko hän apua.
– Ei hän sieltä omin avuin olisi mitenkään päässyt, Teemu kertoo.
Kun apu saapui, BMW saatiin lopulta pois penkasta suhteellisen nopeasti.
Tässä vaiheessa itsekin lapioon tarttunut virolaismies myönsi tarpeensa, joten Hoikkalat tarttuivat toimeen.
Teemu ajoi pakettiautonsa BMW:n taakse, siinä missä Tommi viittelöi muuta liikennettä hidastamaan, jotta pelastusoperaatio sujuu turvallisesti.
– Laitoin hätävilkut päälle, niin ihmiset hyvissä ajoin hiljensivät lähestyessään. Kun itse olin ryhtynyt auttamaan, niin muutkin liikkujat ryhtyivät tarjoamaan apuaan eli ilmeisesti tämä nyt vaati sen, että joku menee siihen ensiksi, Teemu sanoo.
Koska kaksikolla tai pulaan joutuneella ei ollut vetoköyttä, hoidettiin asia pakettiautossa olleilla kuormaliinoilla. Auto saatiin lopulta pois penkasta suhteellisen pikaisesti.
– Ei siinä varttia pidempään mennyt.
Hankalasta tilanteesta huolimatta onni onnettomuudessa oli, että sekä penkkaan päätynyt auto että sen kuljettaja olivat kunnossa.
Virolaiskuski pääsi poistumaan paikalta oman BMW:nsä ratissa heti, kun se saatiin penkasta pois. Hän ei kuitenkaan unohtanut auttajiaan.
– Hän kiitteli vuolaasti ja tuli kättelemään meitä. En minä siinä mitään kahvitarjousta odottanut, hyvä fiilis siitä tuli joka tapauksessa, kun pystyi auttamaan toista, Teemu toteaa.
Teemu kuitenkin harmittelee, että vasta hän isänsä kanssa olivat ensimmäiset, jotka pulaan joutuneelle tarjosivat apuaan. Virolaiskuski oli hänen arvionsa mukaan ollut jo kymmenisen minuuttia suhteellisen vilkkaan tienpätkän penkassa, eli potentiaalisia auttajia oli varmasti mennyt ohi jo useita.
– Kyllä toisen auttaminen kuuluu mielestäni vähintään hyviin tapoihin.
Kun penkasta pelastettu autoilija jatkoi matkaansa, Teemu toivottikin hänelle tähän liittyvät terveiset.
– Huikkasin lopussa hänelle, että muistaa sitten jatkossa toimia samalla tavalla, jos hän näkee itse kanssa-autoilijan tien poskessa avun tarpeessa.

