IS pääsi Suomeen saapuvan Kiina-auton rattiin – hintakisa käynnistyy nyt muun muassa Kian kanssa

BYD Atto 3 saapuu kilpailemaan suositussa kompaktisarjassa. Auton hintaa ei ole vielä julkistettu, mutta selvää on, että Atto painii karkeasti suunnilleen samassa hintaluokassa kuin esimerkiksi Hyundai Kona.

Maastomaisista viitteistään huolimatta BYD Atto 3 on aina vain etuvetoinen, nykytyylin mukainen korotettu crossover. Auton yleinen laadullinen ilme on hyvää keskitasoa.

Sitges, Espanja

Euroopan valloituksensa aloittanut kiinalainen, maailman suurin sähköautovalmistaja BYD (Build Your Dreams, suom. rakenna unelmasi) on rantautunut myös Suomeen. BYD:n Euro-sortimenttiin tulee nopeassa tahdissa peräti viisi eri henkilöautomallia, joista kahteen (Seal ja Dolphin) olemme tutustuneet jo aiemmin. Näiden ns. Oceans-mallien ja aiemmin markkinoille tulleiden Han- ja Tang-mallien välimaastoon sijoittuu meikäläisittäin varsin mielenkiintoinen, huomiota herättävästi nimetty Atto 3 -malli.

Ohjaamon yleisilme on nuorekas. Kuljettajaergonomiassa ei mainittavia puutteita ole, ellei sellaiseksi laske pienehköä mittaristoa. Näyttävään keskikonsoliin on jätetty riittävä määrä tärkeimpiä fyysisiä painikkeita, joten kosketusnäyttöä ei tarvitse käyttää jatkuvasti.

Pituudeltaan noin 4,5-metrisen, hieman korotetun etuvetoauton luonnollinen kilpailija on esimerkiksi meillä tuoreeltaan Vuoden Autoksi Suomessa valitun Kia Niron sähköversio. BYD haluaa siis haastaa esimerkiksi korealaiset, mikä on kuluttajan kannalta vain hyvä asia. Kilpailua sähköautomarkkinoille tarvitaankin, varsinkin edullisemman pään tarjonnassa. Suuri kansanosa odottaa edelleen sitä kohtuuhintaista perhesähköautoa, jonka hinta uutena olisi hieman reilut 30 tuhatta euroa. Tulisiko vastaus kiinalaisten suunnalta?

Toimintamatkaa Attossa pitäisi ainakin olla sen verran, että arkiajot sujuisivat huoletta ja talvellakin pääsisi perille mökille ilman välilatausta ja jännityksen tuskanhikeä akun varauksen riittämisestä. Sellaisia sähköautoja tietenkin onkin jo saatavana, mutta niiden hinnat ovat karanneet monille liian korkeiksi. Ongelma on aito, ja koskettaa valtaosaa uuden auton hankintaa miettivistä.

Takaistuimella on alle 4,5-metriseksi autoksi kohtalaisen mukavasti niin jalka- kuin pääntilaakin, mutta keskipaikka jää helposti ahtaaksi, jos takamatkustajia on kolme.

Tuohon toivottuun hintaryhmään ei myöskään Atto 3 tule valitettavasti asettumaan. Suomen hinnat ovat vielä kysymysmerkki ensi viikon alkuun saakka, mutta Ruotsissa Atto 3:n korkein Design-varustetaso maksaa pyöreästi 48 tuhatta euroa. Muut varustetasot ovat alin Active ja keskelle asemoituva Comfort, mutta meille niistä tulevat vain Comfort ja Design. Atto 3 on suurempi kuin BYD:in pikkuauto Dolphin, jonka hintahaarukka tulee asettumaan meillä noin 30-38 tuhannen välille, joten on oletettavaa, että Atto 3:n hinta alkaa edullisimmallaankin nelosella. Valistunut arvaus voisi olla, että edullisin Atto 3 maksaa meillä pyöreästi 45 tuhatta euroa.

Atto 3 rakentuu BYD:in omalle e-Platform 3.0 -sähköautoperusrakenteelle. Tehdas itse puhuu trendikkäästi SUV-mallista, mutta vähintään yhtä oikeutettu määritelmä autolle olisi kompakti crossover – hieman vanhan tutun Nissan Qashqain tapaan. Tilaa Atto 3 tarjoaa ihan mukavasti: edessä matkustavat pidemmätkin aikuiset väljästi, ja pienen tinkimisen avulla neljä aikuista matkustaa autossa ilman hankaluuksia. Kolmannen aikuisen henkilön istuttaminen takapenkille vaatii jo enemmän hartioiden sovittelua. Sisätilat ovat nuorekkaasti toteutetut, ja monet yksityiskohdat aiheuttavat aitoa hämmästystä. Yleinen laatuvaikutelma ei kuitenkaan häpeä lainkaan vaikkapa korealaiskilpailijoiden rinnalla.

Kapean takavalonauhan päällä kerrotaan, mistä auton merkkinimi tulee.

Atto 3:ssa hyödynnetään yhtiön omia Blade-teknologian ajoakustoja, joissa ei käytetä kobolttia lainkaan. Blade-akkujen erikoisuus on niiden auton koria tukeva rakenne ja erinomainen kestävyys erilaisia iskuja vastaan. Hyvä uutinen on myös se, että tehdas arvioi ajoakuston kestoksi noin 5000 lataussykliä. Jos yhdellä täydellä latauksella ajaisi keskimäärin vaikkapa 300 kilometriä, kestäisi akusto tämän kaavan mukaan huimat 1,5 miljoonan kilometrin verran! Toteutuuko kiinalaisten arvio, jää nähtäväksi. Akun takuu on kahdeksan vuotta tai 200 000 kilometriä, auton takuu neljä vuotta tai 120 000 kilometriä. Näiltä osin BYD on varsin kilpailukykyinen tuote.

BYD-autojen erikoisuus on 15,6-tuumainen keskinäyttö, joka voidaan kääntää pysty- tai vaaka-asentoon sähköisesti.

Pikku-BYDin WLTP-toimintamatka on 420 kilometriä, ja 60 kWh:n ajoakkua voidaan ladata enimmillään 80 kW:n tasavirtalaturilla. Tällöin 30 prosentin varaustasosta ylletään 80 prosenttiin nipin napin alle puolessa tunnissa. Auton oma laturi on 11 kW:n tehoinen. Vakiovarusteena tulee myös Atto 3:ssa Suomen talvessa tärkeä lämpöpumppu, joka lisää lämpöhyötysuhdetta talven pakkasissa.

Muotojensa osalta Atto 3 yhdistelee melko onnistuneesti itämaisia ja eurooppalaisia piirteitä, joista jälkimmäiset lienevät lopulta suuremmassa roolissa.

Ajoimme Atto 3:n ensitestin Espanjan maanteillä ja pikkukylien lähistöillä. Ajo-ominaisuuksiltaan auto on perin tavanomainen etuvetoinen: tasapainoinen ja ennalta-arvattavan helppo hallittava. Vääntöä on sen verran runsaasti tarjolla, että kiihdytyksissä sisäkaarteen puoleinen etupyörä saattaa helposti sutaista. Sataseen ehditään reippaassa tahdissa, ja jousitus hoitaa asiansa luonnikkaasti. Yleisesti ottaen ajaminen on helpon vaivatonta, mutta tarkemman arvion saamme ajettuamme auton kotimaisilla teillä.

Suomeen ensimmäiset Atto 3 -asiakasautot saadaan heinäkuun aikana ja malliston hintojen pitäisi olla tiedossa viimeistään toukokuun loppuun mennessä.

Lue lisää: Kiinalainen johtaja lausui karun ennusteen – ”Maailmaan jää alle kymmenen autonvalmistajaa”

Lue lisää: Taas uusi kiinalaisauto myyntiin Suomessa – tässä on juuri paljastettu hinta

Tekniikka

BYD Atto 3 Design

Moottori sähkömoottori etuakselilla, 150 kW (204 hv), 310 Nm Suorituskyky 0–100 km/h 7,3 s, huippunopeus 160 km/h Toimintamatka 420 km Latausnopeus 6,5 h (11,0 kW) Ajoakku 60,48 kWh (brutto) Kulutus 15,6 kWh/100 km CO2-päästöt 0 g/km Voimansiirto A, etuveto Mitat p 4455, l 1875, k 1615 mm, akseliväli 2720 mm, omamassa 1750 kg, tavaratila 440 l Hinta vahvistamatta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?