Maanviljelijän oli määrä katsastaa naapurin isäntien toukojen kasvua ja samalla oli tilaisuus koeajaa pari viikkoa aiemmin käytettynä ostettua Volvoa.
Ihan puhtain jauhoin ei maanviljelijä lähtenyt liikkeelle, sillä hänellä ei ollut voimassa olevaa ajokorttia. Lisäksi isäntä oli ajokiellossa. Kaiken lisäksi hän tarttui rattiin vahvassa humalassa. Hän oli juuri ennen ajoa kipannut poliisin esitutkintakertomuksen mukaan 6-7 olutta nopeassa tahdissa.
Ulosajon jälkeen poliisin alustavassa puhuttelussa hän oli kertonut nauttineensa noin 20 olutta, mutta tarkensi määrän kuulustelussa. Autosta poliisi nappasi yhden täyden ja kaksi tyhjää oluttölkkiä.
Tien päällä isäntä puhalsi seulonta-alkometriin lukeman 1,18, mikä tarkoitti alkoholipitoisuuden määrää veressä milligrammoina litraa kohti. Törkeän rattijuopumuksen raja paukkui komeasti rikki.
Isäntä kyseenalaisti poliisin mittaaman lukeman ja totesi, ettei luota niihin. Omasta mielestään hän ei uskonut olevansa ”liian humalassa”.
Rikosteknisen laboratorion lausunnon mukaan ajon jälkeinen lukema oli 3,14 promillea.
Mies ajoi päiväsaikaan Orimattilan ja Lahden välisellä tiellä, jossa on nopeusrajoitus 80 km/h. Ajankohtana tiellä oli paljon vastaan tulevaa liikennettä. Poliisin kuulustelussa Volvo-kuski kertoi ajaneensa 150 km:n tuntinopeudella, mutta Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa hän arvioi autonsa nopeudeksi 120-130 km/h.
Volvo-kuskin peräänajo oli tuntuva, minkä johdosta molemmat autot päätyivät ojaan.
Voimakkaan törmäyksen seurauksena Volvon turvatyyny laukesi.
Lue lisää: Kolme kolaria viidessä viikossa – mitä tapahtui Kia Ceedille ennen lunastusta, jäi mysteeriksi
Volvo-kuski törmäsi autollaan Opel-merkkiseen henkilöautoon, joka ajautui myös ulos tieltä ojaan.
Syytetty myönsi oikeaksi saamansa syytteet törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja kortitta-ajosta.
Poliisi löysi autosta kuljettajan tyhjentämiä oluttölkkejä.
Isännällä ei ollut ennestään rikosrekisteriä. Syyttäjä vaati miehelle 5-6 kuukauden mittaista ehdotonta vankeusrangaistusta. Käräjäoikeus oli syyttäjän kanssa samoilla linjoilla ja piti oikeudenmukaisena rangaistuksena viiden kuukauden ehdotonta vankeutta.
Vankeuden sijasta oikeus tuomitsi miehen lopulta 150 tunniksi yhdyskuntapalveluun.
Volvo poistettiin lopullisesti liikenteestä pari päivää ulosajon jälkeen. Vakuutusyhtiölle tuomitun on maksettava lähes 5 000 euron korvaukset.
Käräjäoikeuden maanantaina antama tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Lue lisää: Peurakolari paljasti Mersun vanhat kolarivauriot: paikkauksia, liimauksia, nippusiteitä...
Lue lisää: Mies ajoi Porschellaan päin seinää – kahden vuoden kuluttua tuli kutsu poliisin luo
Lue lisää: Savolainen osti auton, jonka katon kunto paljastui vasta kun sadevedet tulvivat sisään