Autoliike yritti purkaa vaihdossa tulleen öljysyöppö-Audin kaupan – takakontista löytynyt uusi todistekaan ei auttanut

Yleensä auton ostaja nostaa kanteen myyjäliikettä vastaan, mutta muutaman vuoden takaisessa autokaupassa roolit menivät toisin.

Öljyä ahnaasti syövä Audi on ollut takavuosina muidenkin murheenkryyni. Arkistokuva ei liity alla olevaan uutiseen.

6.7. 6:47

Kuopiolainen myyjäliike sai mielestään öljysyöpön Audi A4-henkilöauton vaihdossa ja tavoitteli neljä vuotta aiemmin tehdyn kaupan purkua.

Tappio tuli ensi käräjäoikeudessa ja kuluvalla viikolla myös Helsingin hovioikeudessa. Riidasta koitui liikkeelle yli 25 000 euron oikeuskulut eikä kauppaa purettu. Rengastilasta löytynyt uusi todistekaan ei ratkaissut mitään.

Keväällä 2018 helsinkiläinen autonostaja hankki Mercedes Benz C180 -henkilöauton noin 17 000 eurolla. Vaihdossa liike otti vastaan Audi A4:n ja lunasti noin 13 500 euron jäljellä olleen osamaksurahoituksen.

Kaupanteon jälkeen myyjäliike totesi Audin kuluttavan öljyä tavallista enemmän. Liike yritti purkaa kaupan, mutta nosti lopulta kanteen, koska neuvottelut eivät johtaneet mihinkään.

Liike vaati 400 euron kuluja Audin myynnistä ja 5 000 euroa Mersun arvon alentumisesta. Toissijaisesti liike vaati Mersun koko kauppasummaa, jos auto ei ole enää asiakkaan omistuksessa.

Myyjäliikkeen mielestä ostaja oli jymäyttänyt kaupanteossa ja tietoisesti jättänyt kertomatta Audin öljynkulutuksesta. Kyse oli tyyppiviasta, mutta asiakas ei ollut siitä maininnut mitään. Vika ei liikkeen mielestä synny hetkessä.

Audi oli ollut puoli vuotta ennen kaupantekoa huollossa, ja asiakas oli saanut sille 12 kuukauden takuun, mutta sen voimassaolon edellytys oli ollut, että 5 000 kilometrin jälkeen auto pitäisi huoltaa.

Huollon antama takuu oli kiireessä jäänyt merkitsemättä huoltokirjaan. Oikeudessa kuullun todistajan kertomuksen perusteella takuu oli todella annettu. Kun autoa ei ollut huollettu ohjeen mukaisesta, ei takuu ollut enää voimassa.

Vastaaja vaati liikkeen nostaman kanteen kumoamista. Hänen mielestään purkuvaatimus oli esitetty liian myöhään, sillä kaupanteosta oli kulunut jo yli puoli vuotta.

Ostaja muistutti lisäksi, että aiemmin Audi oli syönyt öljyä huomattavasti enemmän, mutta öljyn kulutus vähentyi sen jälkeen, kun hän oli käyttänyt auton huollossa.

Hän kertoi remontin teon jälkeen ajaneen Audilla 10 000 kilometriä eikä ollut lisännyt kertaakaan öljyä. Ennen huoltoon toimittamista Audi kulutti 1,76 litraa öljyä tuhannella kilometrillä. Asiakkaan mukaan hän oli kertonut myyjäliikkeelle kaiken olennaisen.

Kaupanteosta oli kulunut noin puoli vuotta, kun autoliike totesi Audin öljynkulutuksen olleen 0,8 litraa tuhannella kilometrillä.

Myyjäliikkeen näkemys puolestaan oli, että asiakas oli lisännyt öljyä ennen kaupantekoa peittääkseen todellisen öljyn kulutuksen. Asiakas kiisti liikkeen väitteen.

Audi oli ollut myyjäliikkeessä mahdollisella ostajalla koeajossa, mutta kauppoja ei ollut syntynyt ison öljynkulutuksen vuoksi.

Myyjäliikkeen edustajia oikeus kuuli todistajina. Öljyn kulutus saattoi johtua heidän mukaansa öljyn huonosta laadusta.

Mikä öljyn ison kulutuksen aiheutti, jäi selvittämättä. Huollossa auton moottoria ei ollut purettu.

Audi-kaupasta oli kulunut jo puolitoista kuukautta, kun myyjäliikkeen edustaja totesi auton kuluttavan liikaa öljyä, mutta liike ei tutkinut asiaa tarkemmin. Oikeus katsoi, ettei myyjäliike pystynyt näyttämään auton liiallista öljyn kulutusta kaupanteon aikaan ja hylkäsi kanteen.

Lue lisää: Myyjä antoi jarrunesteen sijasta ohjaus­tehostimen öljyä – jarrut hirttivät kiinni kesken ajon

Oikeuden mielestä oli mahdollista, että asiakas uskoi 12 kuukauden takuun olleen voimassa kauppaa tehdessään, jolloin iso öljynkulutus olisi ollut vielä mahdollista hoitaa kuntoon takuun puitteissa.

Käräjäoikeuden ratkaisu ei tyydyttänyt myyjäliikettä. Se saikin asiansa Helsingin hovioikeuden käsittelyyn.

Hovioikeus kuuli samoja todistajia kuin käräjäoikeuskin. Kertomuksetkin pysyivät pääosin samoina.

Uutena asiana tuli esille auton vararengastilasta kaupanteon hetkellä löytynyt korkkaamaton litran öljypullo. Pullon perusteella ei hovioikeuden mukaan voitu näyttää toteen, että asiakas olisi lisännyt öljyä moottoriin ennen kaupantekoa.

Lue lisää: Kuluttaja korjasi Audin valojen kosteusongelmaa porakoneella – reiät umpion rakenteissa maksoivat lähes kymppitonnin

Hovioikeus totesi, että asiassa ei esitetty selvitystä siitä, kuluttiko auto kaupanteon hetkellä vähän, normaalisti vaiko liikaa öljyä. Myyjäliike ei hovioikeuden mukaan pystynyt osoittamaan, että Audin öljynkulutus oli normaalia suurempia kaupanteon hetkellä, eikä hovi muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Koska myyjäliike hävisi riidan, sen on maksettava jutun kaikki oikeudenkäyntikulut, jotka ovat noin. 25 250 euroa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?