Väyläviraston teettämä tutkimus kertoo, että tienkäyttäjien tyytyväisyys maanteiden talvihoitoon laski talvella 2021–2022 valtakunnallisesti kaikilla osa-alueilla.
Etenkin muiden teiden talvihoitoon ollaan tyytymättömämpiä kuin pääteiden talvihoitoon.
Talvihoidon eri osatekijöitä ovat esimerkiksi tienpinnan tasaisuus ja lumen auraus. Runsaslumisena talvena polanteita ehtii syntyä varsinkin pääväylien ulkopuolella, mikä näkyy tuloksissa. Myös päällysteiden kunto voi vaikuttaa tyytyväisyyden laskuun.
Liikaa suolaa vai liian vähän?
Etenkin yksityishenkilöiden mielestä suolaa käytetään liikaa, mutta samalla tyytyväisyys liukkauden torjuntaan on laskenut. Kuitenkin raskaan liikenteen osalta enemmän suolausta haluavien osuus on kasvanut.
Tyytyväisyys jalankulku- ja pyöräteiden talvihoitoon laski myös, mikä tutkimuksen mukaan johtuu osittain muun muassa liukkaudentorjunnan puutteista ja aurauksen ajankohdista.
Lue lisää: Keltaiset sulkuviivat katoavat nyt nopeasti teiltä – viimeistään vuoden päästä väri toinen
Lue lisää: Väylävirasto: Suomalaiset saavat tänä vuonna 500 km lisää huonokuntoisia maanteitä
Talvi oli pitkä ja erityisesti Etelä-Suomessa se poikkesi viime vuosiin verrattuna. Runsasluminen talvi ei kuitenkaan yksin selitä tyytyväisyyden laskua, Väylävirasto uskoo. Vaikka kokonaistyytyväisyys laskikin, onnistuivat jotkut hoitourakat myös parantamaan tulostaan edellisvuodesta. Väylävirasto määrittelee maanteille talvihoidon tavoitetason. Palvelutason toteutumisesta huolehtivat paikallisten ELY-keskusten liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueet, jotka tilaavat teiden kunnossapidon.
Tiedonkeruu toteutettiin 28.1.–18.3.2022 postikyselyllä, jossa oli internetvastaamisen mahdollisuus. Tutkimukseen vastasi 8 060 yksityishenkilöä ja 1 250 ammattiautoilijaa.