Kuopion kaupunki on vuokrannut Venäjän hallintoon kytkeytyvän öljyjätti Lukoilin kokonaan omistamalle Oy Teboil Ab:lle merkittävän satama- ja tuotantolaitostontin Kuopion keskustan läheisyydestä Kelloniemestä, kertoo Savon Sanomat.
Kyseinen tontti on ollut Oy Teboil Ab:lla vuokralla jo kymmenien vuosien ajan, mutta kaupungin juuri allekirjoittaman uuden sopimuksen mukaan vuokra-aikaa jatketaan ja satamatontilla harjoitettua varastotoimintaa laajennetaan nyt laitostasoiseen tuotantoon.
Muutos on merkittävä, sillä Teboil on pitänyt vuokraamaansa Kuopion satamatonttia tyhjänä ja toimintaa keskeytettynä yhtäjaksoisesti jo vuodesta 2010 lähtien.
Kuopion Teboil-tontille johtaa maantien ohella rautatie, minkä lisäksi tontin vieressä kulkee Kallaveden syväväylä.
Linnuntietä joidenkin kilometrien päässä sijaitsee myös Kuopion lentoasema ja Karjalan lennoston Rissalan lentotukikohta.
Lue lisää: Näin Teboil kertoo käsittelevänsä saamiaan tankkaus- ja kameravalvontatietoja
Oy Teboil Ab aikoo Savon Sanomien mukaan luovuttaa Kelloniemen tuotanto- ja satamakiinteistön laitteineen toistaiseksi salassa pitämänsä biopolttoainevalmistajan käyttöön.
Kuopion kaupunki on lehden tietojen perusteella katsonut, ettei Teboilia kohtaan kohdistu tällä hetkellä virallisia pakotteita, joten kaupungilla ei ole ollut syytä jättää tonttia vuokraamatta ja sallimatta suurtakin tuotantotoimintaa.
Teboilin käyttöön vuokratut tontit ovat nousseet Venäjän hyökkäyssodan vuoksi kunnalliskysymyksiksi ympäri Suomen. Esimerkiksi Lahdessa kuntapoliitikot irtisanoivat hiljattain Teboilin dieselaseman maanvuokrasopimuksen Ukrainan sotaan liittyvistä poliittisista syistä.
Teboilin pääjohtaja on Lukoil-taustainen Aleksey Moskalenko.