Kansalainen oli tien päällä kotinurkillaan Varsinais-Suomessa, jossa peurakolarit ovat yleisiä. Auto oli ollut omistajallaan vasta pari kuukautta. Lähes 300 000 kilometriä ajettu ja käytettynä maahantuotu Mercedes-Benz oli maksanut 15 300 euroa.
Peuran kanssa kolaroinut Mercedes-Benz meni niin surulliseen kuntoon, että vakuutusyhtiö lunasti sen. Se määritteli auton arvoksi 14 900 euroa. Omavastuun jälkeen kuluttaja sai tililleen 14 500 euroa.
Auton arvosta oli lähtenyt 800 euroa, mikä sai omistajan tunnelman apeaksi.
Omistajalle selvisi auton syvällisempi anatomia kolaria tutkittaessa. Mersulla oli kolaroitu jo aiemmin, mutta vauriot oli korjattu huolimattomasti. Pikku-Kallen autonrengas oli laulun mukaan korjattu purukumilla, mutta Mersun remontissa on käytetty nippusiteitä.
Kuluttajan mielestä autossa oli myyjäliikkeen vastuulle kuuluva virhe. Myyjä ei kuitenkaa ollut samalla aaltopituudella kuluttajan kanssa.
Kuluttaja vaati 2 100 euron hyvitystä, koska lunastushintaa olivat alentaneet kaksikilpisyys ja puutteelliset korjaukset.
Kuluttaja ei ollut saanut kauppaa tehtäessä tietoa kaksikilpisyydestä, joka kertoi, että auto oli ollut aiemman kolarin vuoksi lunastettuna.
Omistaja löysi vanhan kolarin jäljiltä muun muassa vauriot etukelkasta, ilmastoinnin kennosta ja sumuvaloista, joita oli liimailtu. Lisäksi pesurin säiliö oli paikattu ja etututka pysyi paikoillaan nippusiteillä.
Jos kuluttaja olisi tiennyt etukäteen auton kaksikilpisyydestä, olisi sillä ollut hänen mukaansa vaikutusta kauppaan.
Myyjäliike kiisti kuluttajan vaatimuksen ja totesi, ettei autossa ollut asiakkaan väittämää virhettä.
Myyjä kuittasi lisäksi, että auto oli kilometriensä perusteella jo elinkaarensa ehtoopuolella. Myyjä väitti myös, ettei vahinkohistorialla ollut hinnan kannalta merkitystä, ja olihan kuluttaja saanut lunastuksessa lähes koko maksamansa summan takaisin.
Myyjäliikkeen mielestä Mersu oli kilometriensä perusteella jo elinkaarensa loppupuolella eikä vahinkohistorialla ollut auton hinnoittelun kannalta merkitystä.
Kuluttajariitalautakunta käsitteli Mersun kohtalon maaliskuussa. Se muistutti, ettei aiempi kolarointi osoita, että autossa olisi ollut virhettä, jos korjaukset oli tehty huolellisesti. Jos auto on kuitenkin kolaroitu niin pahoin, että se on kolarin vuoksi ollut pois rekisteristä tai lunastettuna, olisi myyjän oma-aloitteisesti kerrottava siitä ostajalle. Näyttötaakka asiasta on myyjällä, lautakunta muistutti.
Lautakunta tuli arviossaan lopputulokseen, jonka mukaan auto oli ollut lunastettuna ja rekisteristä poistettuna.
Myyjä ei ollut näyttänyt, että asiasta olisi kerrottu ostajalle. Kyse oli lautakunnan mukaan tiedosta, jolla oli merkitystä kaupan päättämisen kannalta. Vaikeneminen asiasta oli lautakunnan mukaan myyjän vastuulle kuuluva tiedonantovirhe.
Lautakunta totesi myös, että auton kaikkia aiempia korjauksia ei ollut tehty asianmukaisesti, joten kyse oli niin ikään virheestä.
Lopputulos oli se, että kuluttajalla oli oikeus hinnanalennukseen. Auton ostanut ei voi kuitenkaan hyötyä rahallisesti ratkaisusta, ja sen vuoksi myyjäliikkeen maksettavaksi esitetty hinnanalennus ei voi ylittää kuluttajan maksamaa hankintahintaa.
Pesunestesäiliön paikka paljastui niin ikään peurakolarin jäljiltä.
Lautakunta suositti yksimielisesti, että myyjäliike hyvittää kuluttajaa 800 euron hinnanalennuksella, mikä merkitsee sitä, että kuluttaja saa maksamansa kauppahinnan jokaista lanttia myöten takaisin.
Lue lisää: Miehet hankkivat osamaksulla kolme Mersua – autoja etsitään nyt ulkomailta
Lue lisää: Aukoton huoltohistoria oli reikiä täynnä – Mersun ostaja jäljitti oikeita tietoja Saksasta asti