Suomen autokanta vanhenee nyt tasaisen tappavalla tahdilla – samalla entistä useampi katsastus johtaa suoraan hylkäämiseen

Kaikista henkilöautojen määräaikaiskatsastuksista hylättiin viime vuonna 27,2 prosenttia. Luku on noin prosenttiyksikön verran suurempi kuin vuonna 2020.

Katsastetun henkilöauton keski-ikä oli 14,5 vuotta vuonna 2021, kun edeltävänä vuonna vastaava luku oli 14,3.

Katsastettujen henkilöautojen keski-ikä on jälleen noussut, kertovat nyt Liikenteen turvallisuusvirasto Traficomin tuoreet tilastot.

Autokannan vanhetessa myös katsastuksessa hylättyjen henkilöautojen osuus on hieman kasvanut. Tämä johtuu siitä, että vanhimmissa autoissa havaitaan enemmän vikoja ja vanhimpia autoja myös hylätään moninkertainen määrä uudempiin verrattuna.

Lue lisää: Kuluttajaliitto: Näin löydät edullisimman katsastusajan autollesi – kallein ja halvin kaupunki

Kaikkiaan henkilöautoja hylätään katsastuksissa edelleen eniten etuakseliston, jousituksen ja iskunvaimennuksen sekä jarruvikojen vuoksi.

– Osa hylkäysten määrän kasvusta selittyy sillä, että vuonna 2018 tulleen lakiuudistuksen takia katsastukset kohdistuvat yhä vanhempiin autoihin. Tämä näkyi viime vuonna varsinkin 3-vuotiaissa henkilöautoissa, joita katsastettiin alle 50 000 kappaletta, kun edeltävänä vuonna niitä katsastettiin yli 100 000, toteaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tarkastaja Vesa Lampinen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?