Ex-ministeri laskee sadan kilometrin bensalaskun alentuneen vuosien mittaan reilusti – ”Sanovat autoilijat mitä hyvänsä”

Avainsanoina laskelmassa ovat muun muassa kulutus ja kaksi eri indeksilukua.

Sadan kilometrin matkaan riittää nyt laskennallisesti pienempi bensiinimäärä kuin esimerkiksi toistakymmentä vuotta sitten.

Vihreän liikkeen kantaviin hahmoihin jo 1970-luvulta alkaen kuulunut ex-ministeri ja nykyinen Helsingin kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara (vihr) kertoo bensiinin hinnan itse asiassa laskeneen eikä nousseen.

Soininvaara perustelee näkemystään tuoreessa blogikirjoituksessa, jossa hän vertailee sitä, paljonko polttoaine maksoi sadan kilometrin matkalla vuonna 2006 ja samaisella sadan kilometrin matkalla nyt, eli vuonna 2022.

Soininvaaran tekemän laskelman mukaan autoilijan bensalasku on laskenut tässä ajassa reaalisesti 6,6 prosenttia ja suhteessa palkkoihin peräti 18,2 prosenttia.

Lue lisää: Näin rajusti bensan hinta on noussut vuodessa – ”Työssäkäynti tulee kannattamattomaksi”

Laskelman pohjana on vuonna 2006 95E10-bensiinistä maksettu 1,29 euron litrahinta, jota verrataan lähes 50 prosenttia kalliimpaan eli vuoden 2022 1,89 euron litrahintaan.

Prosentit alkavat kuitenkin kääntyä päälaelleen, kun mukaan otetaan esimerkiksi bensiiniautojen pienentynyt keskikulutus.

Lue lisää: Tässä on nyt Suomen halvin 95E10-bensiinin tankkauspaikka –  ja näin paljon maksaa samassa osoitteessa sähköauton teholataus

Koska auton keskikulutus oli vuonna 2006 8,7 litraa ja nyt 6,9 litraa, sadan kilometrin ajoon tarvittava polttoaine maksoi vuonna 2006 11,22 euroa ja nyt 13,04 euroa.

Tällä perusteella tankkaaminen sataselle on siis yhä hieman kalliimpaa kuin vuonna 2006, mutta hinnankorotukset alkavat muuttua laskelmassa suoranaisiksi alennuksiksi, kun Soininvaara ottaa mukaan myös inflaation ja kuluttajahintaindeksin.

Kun edellä mainittujen päälle lisätään vielä vuodesta 2006 huomattavasti noussut ansiotasoindeksi, Soininvaara saa lopulta tulokseksi, että polttoainelasku on pienentynyt vuodesta 2006 vuoteen 2022 suhteessa palkkoihin peräti 18,2 prosenttia.

Lue lisää: Bensiini vai diesel? Näistä toiseen kohdistuu nyt selkeästi enemmän poliittista hintapainetta

”Pitkällä aikavälillä bensalasku on alentunut, sanovat autoilijat mitä hyvänsä”, Soininvaara summaa asian blogissaan.

Valtiotieteiden lisensiaatti Osmo Soininvaara toimi vihreiden puheenjohtajana vuosina 2001-2005 sekä kansanedustajana vuosina 1987-1991, 1995-2007 ja 2011-2015. Ministerikausi Lipposen 2. hallituksessa ajoittui vuosiin 2000-2002.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?