Kokoomuksen kansanedustajat Matias Marttinen ja Sanni Grahn-Laasonen tekivät viime joulukuussa kirjallisen kysymyksen käteiskaupan kieltämisestä metallinkierrätysalan kaupankäynnissä.
Kysymys liittyi merkittävästi autojen katalysaattorivarkauksiin. Katalysaattorit sisältävät arvometalleja, ja koska niiden maailmanmarkkinahinnat ovat korkeat, muutaman minuutin epärehellisellä työskentelyllä voi ansaita hyvät rahat.
”Esimerkiksi autojen katalysaattoreita on poliisin tietojen mukaan varastettu kuluvan vuoden aikana jopa 2 500 kappaletta. Arvokkaita metalleja sisältävät katalysaattorit ja muut tuotteet ovat haluttua tavaraa,” kansanedustajat kirjoittivat.
Ilta-Sanomat kertoi torstaina poliisin havainneen, että katalysaattorivarkaita on edelleen liikkeellä. Erityisesti heitä kiinnostavat nyt kahden automallin katalysaattorit. Lue tästä uutinen.
Kirjelmöijien mielestä varastetun tavaran kauppaa edesauttaa se, että käteismaksu on mahdollista. Metallinkierrätysalaa edustavan Suomen Romukauppiaiden Liiton ohjeistuksen mukaan yli 500 euron ostot yksityisiltä ohjataan pankkitilille. Yritysostot puolestaan ohjataan yksistään pankkitilille. Ohjeistus koskee kuitenkin vain liiton jäsenyrityksiä, minkä vuoksi kaikki alan toimijat eivät ole ohjeistuksen piirissä, kysymyksen tehneet edustajat korostivat.
Selkein keino on rajoittaa käteiskaupan mahdollisuutta kaikilta alan toimijoilta, kansanedustajat ehdottivat.
Lue lisää: Katalysaattorivarkaudet ovat yli kymmenkertaistuneet – ”Yöaikaan sahataan”
Ministerin vastauksessa korostettiin, että EU:n alueella euroseteleillä on laillisen maksuvälineen asema, mikä tarkoittaa, ettei niiden käyttöä lähtökohtaisesti voida rajoittaa. Valtiovarainministeriö seuraa toimivaltansa puitteissa tilannetta, vastuuministeri Annika Saarikko (kesk) päätti vastauksensa.
Lue lisää: Kolmikko konttaili öisellä parkkipaikalla autojen alla – poliisi sai kuulla erikoisen selityksen
Toimialan käteiskauppaa on rajoitettu tai se on kielletty useissa Euroopan maissa. Esimerkiksi Ranskassa on käteiskielto ilman eurorajaa.
– Minusta voisimme seurata tässä Ranskan esimerkkiä, Marttinen kertoi torstaina Ilta-Sanomille.
Lue lisää: Katalysaattorivarkaudet jatkuvat – etenkin kaksi automallia roistojen kiikarissa
Lue lisää: Katalysaattoreiden arvometallit kiinnostavat varkaita – viitteitä myös autoilijoiden huijauksista