IS testasi: Näyttää BMW:ltä, mutta hyvät ominaisuudet on jalostettu vielä paremmiksi

Ensitesti: BMW ei valmista M-versiota suurimmasta X7-katumaasturistaan, joten hovihankkija Alpina riensi avuksi luoden oman näkemyksensä aiheesta.

Tummanharmaa väri korostaa Alpina XB7:n massiivista kokoa.

29.1. 7:00

Alsfeld, Saksa

Ulkonäöltään Alpina XB7 ei eroa paljonkaan BMW X7:stä. Ainoastaan vanteet, Alpina-raidat ja -tekstit paljastavat, että nyt ajoon on saatu jotain erikoista. Tunnelma ohjaamossakin on hyvin hillitty. Ylellisyys toki huokuu kaikesta, kuten kristallipäisestä vaihteenvalitsimesta ja miellyttävän pehmeällä nahalla verhoilluista istuimista.

Napin painallus käynnistää keulalla 4,4-litraisen V8-moottorin. Mitään sähköisiä avustimia ei suinkaan ole, vaan teho syntyy bensiinillä ja kahden ahtimen tuella. Moottorin vaimean mutta voimaa uhkuvan murinan saattelemana lähdetään liikkeelle pienen kaupungin läpi kohti avarampia väyliä.

Sopivasta kulmasta katsottuna XB7 näyttää jopa todellista pienemmältä. Takaoven pituus kuitenkin antaa viitteitä todellisuudesta eli 5,15 metrin pituudesta.

Kaupunki päättyy -merkin jälkeen on lupa painaa voimapoljinta vähän syvemmälle ja maisema alkaa vaihtua vilkkaasti. Yli kahden ja puolen tonnin painoinen jätti kiihtyy sellaisella ripeydellä että se alkaa naurattaa. Oikeuksiinsa XB7 pääsee vasta saksalaisella nopeusrajoittamattomalla moottoritiellä. Kiihdytystä voi jatkaa vaivattomasti, kunnes auto saavuttaa lähes 300 km/h huippunopeutensa.

Hämmentävintä on hienostunut eleettömyys.

Kojelautanäkymä on hillityn tyylikäs ja ainoa makuasiaksi laskettava seikka on BMW:n nykymittaristo, jota ei digitaalinäytöstä voi vaihtaa perinteiseksi.

Kaikkein syvin kumarrus kuuluu Alpinan alustan suunnittelijoille. Ilmajousituksella ja mukautuvalla iskunvaimennuksella varustettua alustaa voi säätää monipuolisesti. XB7:ssä on hurjan kokoiset 325/30-renkaat 23-tuumaisilla vanteilla. Erittäin matalasta profiilista huolimatta auto on todella mukava Comfort Plus -ajotilaa käytettäessä. Toisaalta suuriin nopeuksiin voi vaihtaa paljon jäykemmät alustan säädöt, jotka eivät kuitenkaan tuhoa mukavuutta.

Lue lisää: Yksi iso muutos autoissa jatkaa kulkuaan, eikä ihme – ”Jos asiakas pohtii autonsa jälleenmyynti­arvon säilyvyyttä”

Tyyliä pienillä yksityiskohdilla, kuten tieto-viihdejärjestelmän säätimeen upotetulla Alpina-merkillä.

Alpina täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Perheyhtiö on ollut koko historiansa ajan eräänlainen BMW:n hovihankkija. Alpinan myyntijohtaja Erik Ploss korostaa yhteistyötä BMW:n kanssa. Hän kuvailee Alpinan valmistamia autoja erilaisiksi Bemareiksi. Siinä missä BMW:n M-osasto keskittyy suorituskykyyn, Alpina panostaa enemmän ylellisyyteen.

Plossin mukaan Alpinan tavoitteena on valmistaa nautinnollisia autoja. Niissä on kaikki ne ominaisuudet, joita asiakkaat BMW:ssä arvostavat, tosin edelleen jalostettuina. Alpina ostetaan myös yksilöllisyyden takia, sillä niitä valmistetaan vain parituhatta kappaletta vuodessa. Hyvästä yhteistyöstä kertoo se, että kaikki Alpinat myydään valtuutetuista BMW-liikkeistä.

Lue lisää: Loistoluokan sähköauto koeajossa: Täysimittaisen ihastumisen esteenä pari käytännön seikkaa

Alpina XB7 on auto, jota on vaikea kuvailla. Saksalainen Auto Bild tutustui siihen ja kiteytti kookkaan katumaasturin olevan yhdistelmä Mercedes-Benzin G-sarjaa, Porsche 911 -mallia ja Volkswagen Transporteria.

Legendaarisesta G-sarjasta on otettu maasto-ominaisuudet, jotka meiltä jäivät ajan puutteen takia testaamatta. Toisaalta raskasta ja arvokasta autoa ei raatsi kovin synkkään ja tiheään metsään viedä. Porsche-viittaus tulee suorituskyvystä, sillä rynnistys nollasta sataan ei vie aikaa kuin hivenen yli neljä sekuntia. Tilat ovat kuin Transporterissa, sillä Alpinaan voisi melkein leiriytyä. Tosin sen omistaja majoittunee mieluummin viiden tähden hotellissa.

Takana on huikeat tilat kahdelle matkustajalle, jotka voivat säätää istuimensa mieleiseen asentoon.

Verrattuna meillä myytävään 191 266 euron hintaiseen BMW X7 M50i -malliin erot eivät ole valtavia. Moottorin tehoa on kasvatettu 67 kilowattia eli sitä on pikkuauton verran enemmän. Suurin vääntömomentti on 50 newtonmetriä suurempi. Lisävoimalla on saatu nollasta sataan kiihdytysajasta puoli sekuntia pois, jolla on todellisuudessa lähinnä teoreettinen merkitys.

Lue lisää: Uusissa kuorissa töpselin kera – koeajossa muodistuksessa käynyt BMW X3 xDrive 30e

Moottori tekee vaikutuksen niin voimallaan kuin tarjoamallaan konsertilla.

Vaikuttavinta Alpinassa on, miten kokonaisuus toimii. Se sopii täydellisesti Plossin painottamaan merkin filosofiaan. Hyvät ominaisuudet on jalostettu vielä paremmiksi, jolloin tuloksena on ylellinen, todella upea auto.

Miten XB7 sitten sopii nykyaikaan ja ympäristön huomioimiseen? Rehellisesti sanoen erittäin huonosti.

Silti Alpinalla uskotaan, että sen vähäinen tuotantonsa ei maailman hiilidioksidipäästöjen aiheuttamia ongelmia kovin paljon heiluta. Yhtiön arvion mukaan vielä 2030-luvun puolivälissä puolet Alpinan tuotannosta on polttomoottorisia.

Alpina XB7

Moottori V8, 4 395 cm3, 457 kW (621 hv)/5 500 - 6 500 r/min, 800 Nm/2  000 - 5 000 r/min

Suorituskyky 0–100 km/h 4,2 s, huippunopeus 290 km/h

Kulutus 12,0 l/100 km 95E

CO2-päästöt 274 g/km

Voimansiirto A8, neliveto

Mitat p 5 151, l 2 000, k 1 797 mm, akseliväli 3 105 mm, omamassa 2 655 kg, tavaratila 750 - 2 120 l, tankki 83 l

Hinta ei myynnissä Suomessa, Saksassa alkaen 158 900 euroa

Lue lisää: BMW:n uutuusauto kykenee vaihtamaan väriä kesken ajon – video

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?