Epäilyttääkö sähköautoilussa jokin? Uudesta tietopankista löytyy vastauksia kysymyksiin

Lukuisat sähköisen liikenteen toimijat ovat lyöttäytyneet yhteen avustaakseen sähköautoiluun siirtyviä suomalaisia.

Sähköautoissa on paljon uutta opeteltavaa.

26.1. 11:01

Sähköautoilun suosion kasvusta kertoo esimerkiksi se, että joulukuussa 2021 rekisteröidyistä uusista autoista 44 prosenttia oli ladattavia, eli täyssähköautoja ja ladattavia hybridejä. Kasvavasta suosiosta huolimatta sähköautoiluun siirtyminen on vielä monelle kotitaloudelle ja yritykselle vierasta.

Tätä varten perustettu Arjen älykäs sähköautoilu -hanke alkaa koota vastauksia kysymyksiin, jotka liittyvät esimerkiksi sähköauton hankintaan, lataamiseen, käyttötapoihin tai kierrättämiseen.

Lisäksi hankkeessa kerätään tietoa työsuhdeautoilusta sekä kiinteistöjen ja taloyhtiöiden keinoista edistää sähköautoilua.

Lue lisää: Sähköautoilija kokeili ajaa Helsingistä Lappiin yksinomaan ilmaiseksi tarjotulla sähköllä – näin kävi

Sähköinen liikenne ry:n aloitteesta lähtenyt hanke on koonnut yhteen useita alan toimijoita, jotka tarjoavat asiantuntemustaan ja helpotusta sähköautoiluun siirtymisessä. Mukana on auto- ja energia-alan yrityksiä ja etujärjestöjä, tutkimuslaitoksia, julkisia toimijoita ja muita sähköisen liikenteen kehityksestä kiinnostuneita toimijoita omalla asiantuntijuudellaan. Hankkeen päärahoittajan Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskuksen (STEK) lisäksi sitä rahoittavat useat alan keskeiset toimijat, hankkeesta kertovassa tiedotteessa kerrotaan.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?