Pysäköinninvalvontayritykselle 130 euron periminen tuli kalliiksi. Sillä on nyt edessään noin 8 100 euron oikeuskulujen maksaminen.
ParkkiPate ei pystynyt osoittamaan kuka oli pysäköinyt virheellisesti Volkswagen Golfin.
Auto oli 41-vuotiaan lahtelaismiehen omistama ja hänen vanhempiensa käytössä. ParkkiPate vaati maksuja pojalta. Äiti tai isä olivat autoa pojan mukaan käyttäneet, mutta asian selvittäminen jäänee arvoitukseksi, sillä isä kuoli viime lokakuussa.
Golfia koskevat 60 euron pysäköintivirhemaksut ovat syksyltä 2020 ja talvelta 2021. Kummallakin kerralla auto oli pysäköitynä Lahden keskustassa ParkkiPaten valvomalla alueella.
Pojalla oli toinen auto, jolla hän ajoi työmatkansa päivittäin Lahden Nastolaan. Parkkifirma lähti siitä, että Golfin omistava poika on oikea henkilö maksamaan laskut.
Oikeuskäytännössä on katsottu, että omistaja tai haltija kuljettaa autoaan yleensä itse, tai ainakin hän tietää, kenen käytössä se on.
Auton mahdollisten kuljettajien piiri on tavallisesti rajattu, eikä yleisluontoista kiistämistä kuljettajana toimimisesta tiettynä ajankohtana ole pidetty uskottavana parkkimaksuriidoissa. Huomiota on kiinnitetty myös siihen, onko auton käyttö ollut vastaajalle mahdotonta pysäköinnin ajankohtana.
Lue lisää: ParkkiPate peri kymmentä maksua tuloksetta – joutuu nyt itse maksamaan 13 500 euron kulut
Poika esitti Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa kirjallisena todisteena omistavansa toisen auton, joka on yksinmaan hänen käytössään.
Todisteena siitä, että poika oli työpaikallaan parkkimaksuja koskevina ajankohtina, hän esitti työantajan tuntikirjanpidon.
Poika kertoi oikeudella asuvansa Lahden pohjoispuolen kaupunginosassa, eikä hänellä ole mitään tekemistä niiden osoitteiden kanssa, joita parkkimaksut koskivat.
Hän kertoi ostaneensa Golfin isälleen. Isä sairasteli ja tarvitsi liikkumista varten autoa. Pojan ajatuksena oli ollut, että auto on hänen nimissään, ja kun isästä sitten aika jättää, niin ei tarvitse tehdä paperitöitä auton siirtämisestä omiin nimiin.
Tosiasiassa auto oli myös pojan äidin käytössä. Poika ei pystynyt varmuudella nimeämään, kumpi vanhemmista auton oli pysäköinyt virheellisesti. Poika piti mahdollisena, että isä olisi lainannut autoaan jollekin.
Isä menehtyi viime lokakuussa, eikä hänen osaltaan voi saada tarkempaa selvitystä.
Käräjäoikeus hylkäsi ParkkiPaten nostaman kanteen. Ratkaisun mukaan poika rajasi auton mahdollisten käyttäjien piirin pieneksi.
Lue lisää: ParkkiPate voitti kaksi pysäköintikiistaa – näin onnettomilla näytöillä ei pärjää oikeudessa
Oikeus pitikin uskottavampana sitä, että autoa käyttivät pojan vanhemmat kuin että sitä käytti joku ulkopuolinen henkilö.
Käräjäoikeus piti pojan kertomusta uskottavana ja johdonmukaisena. Se, että hän omisti auton, ei ollut riittävä osoitus siitä, että hän olisi pysäköinyt auton kanteessa mainittuina ajankohtina.
Käräjäoikeus hylkäsi ParkkiPate Oy:n nostaman kanteen 130 euron parkkimaksujen ja perintäkulujen maksamisesta.
Yhtiön on maksettava omat 3 435 euron ja vastaajan 4 687 euron oikeuskulut.
Käräjäoikeus antoi ratkaisunsa jutussa tiistaina.