Pikku-Mazdaan automaatti on omiaan – kulutus yllätti IS:n koeajossa

Koeajo: Pienen Mazda 2:n polttoaineen kulutus yllätti, mutta ajamisen helppous auttoi osin unohtamaan sen.

Mazdan pienimmässä mallissa on turboton 1,5-litrainen moottori ja momentinmuunninautomaatti. Mazda 2 on merkin ensimmäinen malli, johon saa Euroopassa koeajoautossa olleen Platinum Quartz -värin.

22.1. 15:30

Automaattivaihteisteisten autojen suosion kasvu myös pikkuautoissa on ymmärrettävää, ovathan ne enemmän omassa elementissään kaupunkimaisessa liikenteessä kuin pitkässä matka-ajossa.

Harva nykyauto vierastaa kumpaakaan ajoympäristöä, eikä koeajetun Mazda 2:n maantieajo-ominaisuuksissa ole moitittavaa, mutta automaatin ajamiseen tuoma helppous korostuu pysähtelevässä liikenteessä.

Pikkuautoissa vaihteiston automatisointi on toteutettu yleisesti kaksoiskytkintekniikalla, CVT-variaattorivaihteistolla tai manuaalivaihteiston robotisoinnilla. Varsinkin kahdella jälkimmäisellä tekniikalla haetaan kustannussäästöä.

Mazda 2:een tehdyt pienet parannukset eivät näy ulospäin. Noin 1 700 euroa maksava parempi Vision Plus -varustelu tuo mukanaan monia mukavuus- ja turvallisuusvarusteita.

Viime vuonna pienen mallipäivityksen kokenut Mazda 2 poikkeaa koko voimansiirtonsa osalta yleisestä trendistä, sillä pikkuautossa on peräti 1,5-litrainen nelisylinterinen bensiinimoottori ja momentinmuuntimella varustettu automaattivaihteisto, joka on kaksoiskytkinautomaattia kalliimpi ratkaisu.

Pikkuauto ja suorituskyky sopivat huonosti samaan lauseeseen, ja harva kaiketi valitsee Mazda 2:n tapaisen auton räväkkyyden vuoksi. Arkikäytössä teholla ja varsinkin alakierrosväännöllä on kuitenkin merkitystä varsinkin manuaalivaihteisessa autossa, missä se näkyy vaihtamistarpeena – tai sitten autolla ajetaan liian pienellä vaihteella, mikä kasvattaa kulutusta.

Tumman kojelaudan keskellä oleva jälkiasenteisen näköinen näyttö on hyvin kuljettajan näkökentässä.

Tätä taustaa vasten automaattivaihteisto on hyvä valinta Mazda 2:een, jonka vapaasti hengittävän nelisylinterisen 90 hevosvoimaa on nykyisten litraisten kolmisylinteristen pikkuturbojen alatasoa. Ajamista helpottavan automaatin toiminta on kuitenkin jonkin verran viipyilevää.

Pieni rannetuki helpottaa keskinäytön säätöpyörän käyttöä. Seisontajarru on mekaaninen.

Ripeyttä tarvittaessa moottorin kierrokset nousevat, mutta onneksi äänieristys on kohtuullisella tasolla. Sport-valinnalla menoon saa lisää sähäkkyyttä, mutta sen myötä kasvaa sekä kulutus että melutaso.

Pelkistettyä mittaristoa hallitsee selkeä nopeusmittari.

Polttoaineenkulutus on yksi perusliikkumisvälineen tärkeimmistä ominaisuuksista. Kulutuksen pienentämiseksi Mazda korotti korkeapuristeisen moottorin puristussuhteen 14:stä 15:een. Moottorin tehoon ja vääntöön muutoksella on olematon vaikutus.

Mazda 2 ei ole mikään talousihme, sillä lähes kesäkelillä tehdyn noin 570 kilometrin koeajon keskikulutus oli 6,8 l/100 km – auton ajotietokone tosin kaunisteli kulutuksen 6,3 l/100 km:iin.

Lue lisää: Aitoa autoilua – IS:n koeajossa Mazdan satavuotista historiaa kunnioittava avoherkku

Manuaalivaihteisto pudottaa ”Kakkosen” hintaa (n. 3 800 euroa) ja kulutusta (normiarvo 5,4:stä 4,7 l/100 km) ja parantaa suorituskykyä (0–100 km/h 12,1:stä 9,8 sekuntiin). Manuaalivaihteiston yhteydessä moottoriin on integroitu hihnakäyttöinen käynnistingeneraattori, eli kyseessä on kevythybridi.

Kulutuksen kannalta tilanne petraantuu tänä keväänä, kun tarjolle tulee Mazda 2 Hybrid, joka on Mazdan ensimmäinen itselataavalla täyshybriditeknologialla varustettu auto. Kolmesylinterisen 1,5-litraisen bensamoottorin ja sähkömoottorin yhteisteho on 116 hv ja normikulutus neljän litran luokkaa.

Istuinten värimaailma jakaa mielipiteitä. Sivuttaistukea on sopivasti, ja ajoasennon saa säädettyä asialliseksi.

Takatilat ovat hyvät kahdelle, mutta keskellä on niukasti jalkatilaa.

Mallipäivityksen myötä Mazda 2:n kaikissa versioissa on vakiona 7-tuumaisella näytöllä varustettu MZD Connect -tietoviihdejärjestelmä, joka sisältää langattoman Apple Carplayn ja langallisen Android Auton.

Kaupunkijarrutusavustimen päivittymisen myötä jalankulkijoiden tunnistus onnistuu myös pimeällä. Kahdesta varustetasosta paremmassa on nyt kaistallapitoavustin.

Uudelleen muotoilut etuistuimet antavat hyvän sivuttaistuen. Liiaksi eteenpäin työntyvän pääntuen vuoksi ajoasentoa pitää hakea ratin säätöjen lisäksi penkin pumpattavalla korkeussäädöllä ja portaallisella nojan säädöllä.

Pikkuautossa on pikkuauton takatilat ja tavaratila. Kenkä- ja polvitilaa on kuitenkin yllättävän reilusti, ja korkeuskin riittää takapenkin reunapaikoilla.

Lue lisää: Mazda CX-5 koeajossa: Hinta alas ja samalla tuli pieniä parannuksia

Lue lisää: Uusi diesel-Mazda kuittasi 100 000 km kestotestissä huipputuloksen

Kontti on auton koon mukainen, eikä laajennus ole tietenkään tasapohjainen.

Mazda 2 1.5 (90) Vision Plus AT

MOOTTORI R4, 1 496 cm3, 66 kW (90 hv)/6 000 r/min, 151 Nm/3 500 r/min

SUORITUSKYKY 0–100 km/h 12,1 s, huippunopeus 177 km/h

KULUTUS 5,4 l/100 km, bensiini

CO2-PÄÄSTÖT 122 g/km

VOIMANSIIRTO A6, etuveto

MITAT p 4  070, l 1 695, k 1 504 mm, akseliväli 2 570 mm, maavara 143 mm, omamassa 1 037 kg, kantavuus 437 kg, vetomassa 900/550 kg, tavaratila 255–887 l, tankki 44 l

HINTA 25  510 euroa

Kiitämme

Ajamisen helppoutta

Kosketustekniikan välttelyä

Moitimme

Suhteelliseen korkeaa kulutusta

Tehottomuutta

Lue lisää: Mazda kertoi välietapistaan – näin mallit sähköistyvät

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?