Kaksi tärkeää sanaa kauppa­kirjassa ratkaisi käytetyn Subarun kohtalon – myyjäliikkeelle jäi vain yksi vaihtoehto

Monelta autonostajalta Subaru Outbackin kiusalliset yksityiskohdat olisivat jääneet huomaamatta, mutta vantaalainen ostaja teki kirurgin tarkkaa työtä tutkiessaan mitä käytetylle japanilaiselle oli tapahtunut.

Ovien kiinnityskohdat paljastavat, että jotain oli matkan varrella autolle tapahtunut.

22.11.2021 7:00

Ostaja tunsi itsensä petetyksi, kun Subarusta paljastui useita ikäviä yksityiskohtia.

Kaupat käytettynä maahan tuodusta Subarusta tehtiin puolitoista vuotta sitten. Se oli otettu käyttöön vuoden 2011 alussa.

Kauppakirjan mukaan Subarulla oli ajettu 139 000 kilometriä. Lisävarusteineen ja toimituskuluineen käteishinnaksi tuli 16 035 euroa.

Kauppakirjassa oli maininta ”auto myydään kolaroimattomana ja kilometritakuulla”. Maininta oli ehtona kaupan syntymiselle.

Ostaja sai selville, että ennen kaupantekoa tehdyssä katsastuksessa auton mittarilukema oli 140 652 kilometriä.

Kauppakirjaan ostaja vaati maininnan Subarun kolaroimattomuudesta ja kilometritakuusta –  ja se kannatti.

Hämmennystä herättivät auton papereiden mukana tulleet 150 000 kilometrin huoltoa koskevat tiedot – olivathan kauppaa tehtäessä annetut kilometritiedot aivan muuta.

Ostaja vaati kaupan purkamista. Hänen mielestään myyjä tiesi, että autolla oli ajettu kolari, minkä myyjä sitten myönsikin todeksi.

Auton ovi oli vaihdettu. Se oli ostajan mielestä merkki vakavasta kolarista. Ostaja arveli, että tilalle laitettu ovi ei ollut edes samaa vuosimallia kuin auto.

Millaisen tällin auto oli kolarissa saanut, sitä ei pystytty selvittämään. Auton arvo oli pienempi kuin siitä maksettu hinta, ja lisäksi myynti eteenpäin olisi vaikeaa, omistaja arveli.

Kauppakirjan maininta kolaroimattomuudesta ja kilometreistä oli ostajan kannalta erinomainen veto. Hän vaati kaupan purkamista.

Myyjä pisti puhelahjansa peliin. Hän muistutti, että ostaja näki kilometrit, kun istui autoon. Jos ovi vaivasi ostajan mieltä, niin sitä voitiin säätää, myyjä opasti. Oven sisäpuolelta puuttuva listakin oli pikkujuttu, joka voitaisiin maksaa, ja ovi täyttäisi taas tehtaan takuukriteerit ruostumattomuuden osalta. Auto olisi mahdollista vaihtaa toiseen, jos ostaja haluaisi, myyjä kujersi.

Kauppakirjan merkintöjen perusteella kuluttajariitalautakunta piti selvitettynä, että ostaja halusi kolaroimattoman auton. Lautakunnan mielestä oli todennäköistä, että auton ovi oli vaihdettu kolarin vuoksi, eikä korjauksia ollut tehty asianmukaisesti.

Lue lisää: Arvokkaan Volvon takaovet falskasivat – myyjä kuvaili matkustamoon päässyttä hiekkapölyä kiusalliseksi ominaisuudeksi

Lautakunta huomautti, että myyjä oli sitoutunut toimittamaan auton, jota ei ollut kolaroitu, joten auto ei vastannut kauppasopimusta: autossa oli virhe!

Lautakunnalle oli esitetty 150 000 kilometrin huollosta kertova tosite. Sen mukaan auto oli huollettu syksyllä 2018 ulkomaisella korjaamolla, ilmeisesti Virossa. Lautakunta piti ilmeisenä, että kilometrimäärässä oli epäselvyyksiä.

Tarkkasilmäisen ostajan katse käynnisti kolariepäilyn. Alkuperäisen ja vaihdetun oven värit ja pinjnat olivat erilaiset. Myyjä ei voinut kiistää ostajan tietoja, ja asiaa selvitellyt kuluttajariitalautakunta suosittikin, että kauppa puretaan.

Huoltotositteesta ja ajetuista kilometreistä olisi lautakunnan mielestä myyjän pitänyt kertoa ostajalle. Myyjä ei kiistänyt väitettä, että huoltoa koskeva asiakirja olisi ollut auton papereiden mukana ja että se oli hänen tiedossa. Lautakunnan mukaan tältä osin kyse oli myyjän tiedonantovirheestä.

Lue lisää: Käytettynä ostettu menopeli maksoi 100 000 euroa – jo kymmenen ajotunnin jälkeen edessä oli iso remontti

Autossa olleiden virheiden ja kaupan ehtojen täyttämättä jättämisen vuoksi ostajalla on oikeus kaupan purkamiseen, kuluttajariitalautakunta totesi. Lautakunta suosittaa yksimielisessä päätöksessään, että myyjä palauttaa ostajan maksaman osuuden kauppahinnasta vähennettynä käyttöhyödyllä. Ratkaisu on peräisin syyskuulta.

Lue lisää: Miehet hankkivat osamaksulla kolme Mersua – autoja etsitään nyt ulkomailta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?