Talvirenkaat on syytä vaihtaa alle nyt – ajokeli muuttuu osassa maata erittäin huonoksi - Autot - Ilta-Sanomat

Talvirenkaat on syytä vaihtaa alle nyt – ajokeli muuttuu osassa maata erittäin huonoksi

Räntää tai lunta voi tulla maan keskiosaa myöten.

19.10. 20:19

Talvirenkaat on viisasta ottaa käyttöön viimeistään nyt, suosittaa Autorengasliitto. Liitto muistuttaa talvirenkaiden merkityksestä vaihtelevissa keliolosuhteissa.

–  Pohjois- ja Keski-Suomessa on sadellut jo kunnolla lunta, ja muuallakin Suomessa talvi etenee. Keli voi muuttua nopeastikin, joten turvallinen tiellä liikkuminen edellyttää sitä, että talvirenkaat ovat alla jo valmiiksi, toteaa Autorengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora tiedotteessa.

Tieliikennelain mukaan talvirenkaita on käytettävä marraskuun ensimmäisen ja maaliskuun viimeisen päivän välillä kelin niin vaatiessa. Talvirenkaat voi kuitenkin ottaa käyttöön myös muulloin.

–  On kuljettajan vastuulla pitää huoli siitä, että eri aikoina vuotta ajetaan keliin sopivilla renkailla, Nuora sanoo.

Keskiviikoksi luvassa paikoin erittäin huonoa ajokeliä

Talvirenkaat tulevat paikoin tarpeeseen keskiviikkoyönä ja -aamuna, toteaa Ilmatieteen laitos Twitterissä. Sadetta tulee räntänä tai lumena maan keskiosaa myöten, ja tienpinnat voivat olla nollassa tai pakkasen puolella. Pohjoisessa ajokelin varoitetaan olevan jopa erittäin huono lumisateessa.

Vaihteleva ajokeli aiheutti peltien rytinää jo tiistaiaamuna, kun kaksi rekkaa suistui tieltä Hartolassa Päijät-Hämeessä. Rekoista toinen ajautui liukkauden vuoksi osin vastaantulevien kaistalle, jolloin toisesta suunnasta tullut rekka joutui väistämään sitä. Kumpikin luisui tieltä ja päätyi kyljelleen.

Henkilövahinkoja onnettomuudessa ei aiheutunut.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?