Kuinka paljon autoveron nollaantuminen hyödyttää keskimääräisen sähköauton ostajaa? Alan toimitusjohtaja laskeskelee myös toista, arviolta noin 2 000 euron tukisummaa

Budjettiriihessä myönnettiin miljoonia myös latausinfra- ja hankintatukiin.

Tällä hetkellä Suomessa hankittu keskimääräinen sähköauto maksaa noin 55 000 euroa. Autoveroa hinnassa on noin puolitoista tonnia.

10.9.2021 9:53

Täyssähköautojen juuri päätetyllä autoveron poistolla on Autotuojat ja -teollisuus ry:n mukaan suuri merkitys uutta sähköautoa hankkivalle, sillä täyssähköautojen keskimääräinen hankintahinta on vielä noin 55 000 euroa.

Näin ollen autoverokin on täyssähköautoissa yhä euromääräiseltä summaltaan merkittävä, vaikka veron prosentuaalinen osuus on pieni.

Lue lisää: Mitä sähköautojen veron poistaminen tuo tullessaan? Autotuojien edustaja veikkailee jo ketsuppipulloefektiä

Keskimääräisen täyssähköauton hinnasta voi siis olettaa häviävän noin keskimääräisen autoveron verran, joka tekee esimerkin mukaisilla täyssähköisillä henkilöautoilla noin 1 500 euroa ja pakettiautoilla noin 1 400 euroa.

Kun täyssähköautojen autovero poistetaan korotetaan samalla kyseisten ajoneuvojen ajoneuvoveron perusveroa.

Ajoneuvoveron korotus ei kuitenkaan koske ennen lokakuun 2021 alkua käyttöön otettuja täyssähköautoja.

Budjettiriihessä käsiteltiin autoalan osalta myös hankintatukien jatkoa.

Hallitus ehdottaa siis fossiilittoman liikenteen tiekartan mukaisesti määrärahaa hankintatukiin, ”joilla edistetään siirtymää vähähiilisiä polttoaineita käyttäviin ajoneuvoihin”.

Vielä ei ole tarkalleen tiedossa, miten hankintatuet toteutettaisiin.

Hankintatukien on kuitenkin määrä ns. fossiilittoman liikenteen tiekartan mukaan laajentua henkilöautoista myös paketti- ja kuorma-autoihin, joissa autokannan sähköistyminen on vielä alkumetreillään.

Lue lisää: Tällainen on uusi, Uudessa­kaupungissa valmistettava One-sähköauto – yksi ominaisuus ylitse muiden

Autokannassa oli elokuun lopussa vasta noin 800 ladattavaa pakettiautoa, joten vasta 0,2 prosenttia kannasta on ladattavia.

Sähköautojen osuus ensirekisteröidyistä pakettiautoista on tammi-elokuussa 2021 ollut vain 2,4 prosenttia.

– Nyt näyttää siltä, että uusittava täyssähköautojen hankintatuki jäisi aiempaan 2 000 euroon, joka on huomattavasti verrokkimaitamme vaatimattomampi. Yhdessä autoveron alentamisen kanssa oikein mitoitettu hankintatuki olisi tuonut kaivatun piristysruiskeen sähköautomarkkinaan, kommentoi toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.

Lue lisää: Autoalan johtajalla kolme ratkaisua miljardiluokan ongelmaan – ”pitkällä tähtäimellä ainoa perusteltu ratkaisu on autoveron poisto”

Budjettiriihessä ehdotetaan lisäksi yhteensä 23,3 miljoonaa euron määrärahaa sähköautojen latausinfran ja kaasutankkausverkon laajentamiseen.

Summa on siinä mielessä luonnollinen, että lataus- ja jakeluinfran laajeneminen on sähkö- ja kaasuautojen yleistymiselle niin ikään tärkeää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?