Ensitesti: Kian uusi sähköauto EV6 on lähes täyskymppi! - Autot - Ilta-Sanomat

Ensitesti: Kian uusi sähköauto EV6 on lähes täyskymppi!

Ilta-Sanomat pääsi ensimmäisten joukossa kokeilemaan, millainen on täyssähköinen Kia EV6. Auto osoittautui ensitestissä mainioksi.

Kia EV6:n ulkonäössä painotetaan urheilullisuutta etenkin keulan osalta.

22.8.2021 7:00

Alsfeld, Saksa

Kia on noussut Suomessa täydestä tuntemattomuudesta varsin nopeasti valtamerkkien pariin. Ensimmäiset 334 Kiaa rekisteröitiin meillä vuonna 2004. Seuraavana vuonna myynti oli kasvanut jo kymmenkertaiseksi. Viime kuussa korealaismerkki oli rekisteröintitilaston kolmonen ja ylitti kymmenen prosentin markkinaosuuden.

Varsinaisten sähköautojen markkinoilla Kia ei ole toistaiseksi menestynyt yhtä hyvin. Siihen tulee syksyllä muutos, kun ensimmäiset EV6:t saapuvat Suomeen. Kian ensimmäinen konsernin uudelle sähköautoihin suunnitellulle perusrakenteelle valmistettu EV6-sähköauto on nimittäin mainio kokonaisuus.

Uutta EV6:ta tulee kaiken aikaa verranneeksi konsernisisareen, Hyundai Ioniq 5:een, jonka IS koeajoi viime kuussa. Vertailuun on hyvä peruste, sillä molemmat on tehty Hyundai Motor Groupin uudelle E-GMP-perusrakenteelle. Lähtökohta on siis mainio, kuten Ioniq 5:n koeajossa totesimme.

Takaviistosta huomaa, että EV6 on matalampi ja sporttisempi kuin konsernisisarensa Hyundai Ioniq 5.

Kysyimme Hyundai-konsernin Euroopan teknisessä keskuksessa voimalinjoista vastaavalta johtajalta, tohtori Michael Winkleriltä, mihin uudessa EV6:ssa kannattaa keskittyä. Tohtori kuvaili vuolaasti moottorien, akkujen ja kokonaisuuden upeaa toimintaa, pientä energiankulutusta ja pitkää toimintamatkaa. Tärkeimpänä piirteenä hän nosti esiin lyhyen latausajan, kun käyttää (tai käytännössä löytää) 800 voltin virtaa syöttävän pikalatauspisteen.

Winkler korosti myös voimalinjan saumatonta, nöyrää toimintaa, mikä varmistaa hänen mielestään ajajalle miellyttävän ajokokemuksen.

Tumma ohjaamo on tyylikäs ja siinä on ripaus sähäkkää tunnelmaa.

Suurin osa asioista toimii kosketusnäytöstä tai hipaisemalla. Lämpötila säädetään sentään perinteisellä menetelmällä.

Samassa paikassa tuotesuunnittelua hoitavalla David Labrossella oli hyvä näkemys Kia EV6:n ja Hyundai Ioniq 5:n eroista. Ensinnäkin hän muistutti, että tänä päivänä yhä suurempi osa uutuuksista jakaa perusrakenteensa yhden tai useamman muun automallin kanssa. Volkswagen-ryhmittymässä niin on toimittu jo 1990-luvulta lähtien. Niinpä on yhä tärkeämpää antaa autolle merkin arvoihin sopiva persoonallisuus. Kialla se tarkoittaa Labrossen mukaan mainiota ajettavuutta ja ripausta urheilullisuutta.

GCOTY:n eli Saksan Vuoden Auto -organisaation järjestämässä koeajotilaisuudessa pääsy Kia EV6:n ohjauspyörän taakse oli kiven alla, sillä kaikki ajat varattiin oitis. Yksi vapaa aika löytyi lopulta ja pääsin ajamaan autoa ensimmäisenä suomalaisena paljon ennen auton virallista esittelyä.

Lue lisää: Tällainen on uusi, Uudessa­kaupungissa valmistettava One-sähköauto – yksi ominaisuus ylitse muiden

Tuulilasin heijastusnäytön välittämät tiedot vaikuttavat leijuvan kaukana auton edessä juuri sopivassa kohdassa.

Valmistajan edustajat muistuttivat, että allani oli vielä esisarjan auto, mutta ero tuotantoautoihin lienee ensitutustumisen perusteella olematon.

Kia EV6 on nelisen senttiä pidempi, sentin kapeampi ja yli viisi senttiä matalampi kuin Hyundai Ioniq 5. Korin mittasuhteet ovat siis hyvin erilaiset ja muotoilussa on aivan toisenlaista sähäkkyyttä. Tärkein asia mitoissa on kuitenkin Kian 2,9 metrin akseliväli, mikä on kymmenen senttiä Hyundaita lyhyempi. Ero tuntuu juuri oletetulla tavalla.

Kaksikon luonteet eroavat liikenteessä melkoisesti toisistaan. Vertailua helpottaa se, että molemmissa ajamissani autoissa oli sama voimalinja eli energiasisällöltään suuremman ajoakun (Kiassa brutto 77,4 kWh) ja nelivedon eli kahden sähkömoottorin yhdistelmä.

Tilaa on runsaasti, kunhan matkustaja ei ole kovin pitkä, jolloin pääntila alkaa olla niukka.

Kiassa tunnelma on pari pykälää urheilullisempi. EV6 taittuu mutkiin Ioniq 5:ttä nöyremmin. Myös ohjaus vaikuttaa hivenen tarkemmalta, mutta sitä en uskalla vannoa ennen suoraa vertailua.

Suorituskyky on varmasti suurimmalle osalle asiakkaista riittävä, sillä auto kiihtyy nollasta sataan vähän yli viidessä sekunnissa. Kulku on suorastaan riemukkaan vauhdikasta ja huippunopeus on hivenen suurempi kuin Hyundaissa – jos sillä nyt enää nykymaailmassa on mitään merkitystä. Tärkeää on myös toimintamatka, joka on virallisen normin mukaan melkein viisisataa kilometriä.

Hyundaihin verrattuna lyhyemmästä akselivälistä huolimatta tilaa on riittävästi niin takana matkustaville kuin tavaroille. Muotoilun alttarille on uhrattu vähän pääntilaa takapenkillä, mutta se onkin suurin tiloihin kohdistuva moite. Varsinaisen tavaratilan lisäksi edessä on pieni lokero, joka on takavetoisissa 52 litran ja koeajetussa nelivetoisessa 20 litran kokoinen.

Ajajan edessä kojelauta osoittaa muotoilijoiden taidot luoda erilaisia ympäristöjä. Mittaristo ja kosketusnäyttö, jotka molemmat ovat 12,3-tuumaisia, ovat periaatteessa samat kuin Hyundaissa. Kokonaisuudesta on kuitenkin saatu tunnelmaltaan aivan erilainen. Kun väritys on tumma Hyundain vaalean sijaan, se antaa visuaalisen harhan vähäisemmistä tiloista.

Tavaratila on selkeän muotoinen ja kohtuullisen kokoinen laajentuen selkänojat kaatamalla 1 300 litran kokoiseksi.

Mallipolitiikassa kaksikko eroaa selvästi toisistaan, sillä Kia EV6:n halvin, sähköautojen valtion hankintatukirajan, 50 000 euron alittava versio on varustettu 58 kWh:n ajoakulla, jollaista ei Hyundaihin saa. Toisaalta portaat siitä ylöspäin ovat Kiassa pieniä ja kattavammin varustetun nelivetoisen Kian ja Hyundain hinnat ovat melkein identtiset (60 000 euroa).

Kialla on takataskussaan ässä, joka korostaa sen urheilullisuutta. Mallisarja kasvaa 2022 puolella EV6 GT:llä, jossa sähkömoottorit kehittävät 430 kilowattia ja autolla kiitää paikaltaan 100 km/h nopeuteen 3,5 sekunnissa. Tuonkin version hinta jää alle 72 000 euron.

Lue lisää: Tutkimus: Sähköautojen huollot ja korjaukset bensiiniautoja kalliimpia – alkuun jopa yli kaksinkertainen ero

Kia ja Hyundai ovat kasvattaneet myyntiään ympäri maailmaa, ja monet paljon pidemmän historian saavuttaneet merkit ovat korealaisten kanssa jopa hätää kärsimässä. Uusien sähköautojensa kanssa niin Kia kuten Hyundaikin ovat osuneet kerralla maaliin. Mikäli merkkimielikuva ei pelota, niin nyt ovat ostajan markkinat ja valinnan voi tehdä sen mukaan, painottaako urheilullisuutta vai ylellisyyttä.

Keulan simpukkamaisen kannen alta paljastuu muovikotelo, jonka kansi kertoo auton käyttövoiman. Sen alla on tilaa latausjohdoille.

EV6:n tuotanto käynnistyy elokuussa ja ensimmäiset autot saapuvat Suomeen lokakuussa. Maahantuojan tavoitteena on toimittaa tämän vuoden puolella ainakin sata autoa asiakkaille. Vuonna 2022 myynnin arvioidaan kasvavan yli viiteensataan kappaleeseen.

Lue lisää: Mitä eroa on sähköauton D- ja B-asennoilla?

Kia EV6 GT-Line AWD 77 kWh

Moottori sähkömoottori edessä ja takana 239 kW (325 hv), 605 Nm

Suorituskyky 0–100 km/h 5,2 s, huippunopeus 188 km/h

Toimintamatka 490 km

Latausnopeus 10,5 kW teholla 7 tuntia 20 minuuttia, pikalataus (50 kW) 73 minuuttia, pikalataus (350 kW) 18 minuuttia

Ajoakku 77,4 kWh (brutto)

Kulutus 17,9 kWh/100 km

Voimansiirto kiinteä välityssuhde, neliveto

Mitat p 4 680, l 1 880, k 1 650 mm, akseliväli 2 900 mm, tavarasäiliö 520 - 1 300 l

Hinta 60 221 euroa

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?