Lada jäämässä kakkoseksi kotikentällään, kun Japanista vyöryy käytettyjä sähköautoja

Habarovsk on nykyään täynnä sähköllä toimivia autoja, Bloombergin artikkelia siteeraava Automotive News kertoo.

Käytettyjä Nissan Leaf -malleja siirtyy kiivaasti Japanista Venäjälle. Arkistokuva vuodelta 2013.

18.8.2021 10:15

Autokannan muutos on raju Venäjän itäosissa. Asukkailla on käytettävissään edullista sähköä ja Japanista tuotuja huokeita sähköautoja.

Yli viidesosa kaikista Venäjälle tammikuun ja toukokuun välisenä aikana tuoduista sähköajoneuvoista myytiin Habarovskissa ja muilla itäisen Venäjän alueilla, vaikka Moskovassa toimivan Autostatin tietojen mukaan maan itäosassa asuu vain neljä prosenttia maan väestöstä.

Itäinen Venäjän alue ei ole erityisen vauras saati ympäristötietoisuuden linnake. Sähköautojen suosio perustuu paljolti siihen , että läheisestä Japanista tuodaan käytettyjä Nissan Leaf -malleja Lisäksi sähköä tuetaan voimakkaasti alueen taloudellisen kehityksen edistämiseksi. Paikallisen polttoaineiden jalostamon riittämättömän kapasiteetin vuoksi menovesien hinnat ovat tyypillisesti korkeampia kuin Venäjällä keskimäärin.

Leaf-mallit vuosilta 2011-2013 maksavat 4 700-7 000 euroa suositun verkkokauppapaikan ilmoitusten perusteella. Halvimmillaan uuden Lada Grantan saa alle 4 000 eurolla, mutta Habarovskissa lasketaan tarkkaan myös käyttökulut.

Käytetyllä Nissan Leafillä ajaminen tuo Vygon Consultingin mukaan noin 460-580 euron vuosittaisen säästön vuodessa verrattuna kansanautona pidetyn Lada Grantan polttoainekustannuksiin. Summa vastaa suunnilleen keskimääräistä paikallista kuukausipalkkaa.

Lue lisää: Tällainen on uusi, Uudessa­kaupungissa valmistettava One-sähköauto – yksi ominaisuus ylitse muiden

Irkutskissa Itä -Siperiassa sijaitsevan rakennusyrityksen johtaja Olga Ivanova, 41, sanoo maksavansa noin kuusi euroa kuukaudessa sähköauton latauksista. Perheen toisen auton bensiiniin kuluu noin 115 euroa kuukaudessa.

Vygon Consultingin mukaan sähköajoneuvojen osuus on alle 0,2 prosenttia maan koko henkilöautokannasta.

Lue lisää: Tutkimus: Sähköautojen huollot ja korjaukset bensiiniautoja kalliimpia – alkuun jopa yli kaksinkertainen ero

Lue lisää: Mitä eroa on sähköauton D- ja B-asennoilla?

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?