Käytetyn Audi Q7:n maalipinnasta löytyi yhtä sun toista sanomista – tämän kaiken lautakunta katsoi täysin normaaliksi kulumaksi

Käytetyn Audin ostaja lähti suurin odotuksin vaatimaan hyvitystä autonsa maalipinnan remontista.

Kuluttaja oli tyytymätön autonsa maalaukseen ja vaati myyjäliikkeeltä 1 200 euron korvauksia.

Tapahtumat alkoivat, kun kuluttaja osti 56 000 eurolla itselleen viisi vuotta liikenteessä olleen Audi Q7-katumaasturin, jolla oli ostohetkellä ajettu 110 000 kilometriä.

Uusi omistaja ajoi ostoksellaan muutamassa kuukaudessa noin 10 000 kilometriä, jonka jälkeen hän vei autonsa paikkamaalattavaksi.

Hintaa paikkamaalaukselle tuli kuluttajalle tasan sata euroa. Myyjäliikekin osallistui kuluihin ja maksoi omana osuutenaan 500 euroa.

Tämä maalaus koski auton katon kaarta.

Audin omistaja oli kuitenkin kyseiseen maalausremonttiin tyytymätön, sillä työn jälki oli huonoa. Lakkapinta irtoili paikka paikoin.

Tämän jälkeen savolainen autonomistaja esitti myyjäliikkeelle 1 200 euron vaatimuksen autonsa maalipinnan uudesta korjaustarpeesta. Vaatimus perustui uuden maalauksen kustannusarvioon.

Kun autoa tutkittiin tarkemmin ja maalipinnan paksuutta mitattiin, kuluttaja sai myös tietää, että autolla oli ajettu kolari ja Audin oikea kylki oli jo aikoinaan korjausmaalattu kertaalleen.

Myyjäliike kiisti kuluttajan vaatimuksen, mutta tarjosi kuitenkin hyvän asiakassuhteen perusteella hänelle 150 euron korvausta. Myyjä totesi tarkemmin yksilöimättä, että kuluttaja ei ole näyttänyt väittämäänsä virhettä ja muistutti, että oli jo osallistunut isolla summalla maalauksen kuluihin. Summa oli tosiasiassa lähes prosentti auton ostohinnasta.

Lue lisää: Käytetyn Škodan maalipinta oli meikattu taitavasti – ensimmäinen pesu paljasti karun totuuden

Myyjä totesi lisäksi, että vastuu maalauksen jäljestä on maalaamolla. Maalaamo oli lähettänyt myyjälle kuvia auton maalipinnasta ja niiden perusteella autossa oli selviä kiveniskuja ja naarmuja. Myyjä arvioi myös, että väärä pesu oli aiheuttanut vaurioita ja auton maalipinta kuluu normaalissa käytössä.

Saman auton myyjäliike oli kolme vuotta aiemmin maalannut oikeanpuolen ovien ja takalokasuojan osalta. Tuolloin ei maalattu oikeaa etulokasuojaa eikä vasenta takalokasuojaa, joita kuluttaja nyt vaati maalattaviksi.

Kun osapuolet eivät päässeet yhteisymmärrykseen asiassa, sai kuluttajariitalautakunta töitä.

Lue lisää: Miksi ulkomailta tuotu käytetty auto pelottaa ostajaa? Yksi syistä on ylivoimainen ykkönen

Lautakunta muistutti, että myyjäliike ei vastaa vioista, jotka johtuvat auton normaalista kulumisesta. Auton korjauskuluja ja korjaustarvetta lautakunta ei pitänyt epätavallisen suurina ja odottamattomina.

Korjaustarpeen syynä oli lautakunnan mielestä käytöstä johtuva tavanomainen kuluminen, mikä oli nähtävissä lautakunnan saamista valokuvistakin. Kuvien perusteella ei voinut todeta, että myyjäliikkeen tilaama maalaus olisi tehty virheellisesti.

Normaalin kulumisen aiheuttamista vioista ei voi saada hyvitystä myyjältä ja lautakunta tuli lopputulokseen, ettei autossa ollut hyvitykseen oikeuttavaa virhettä.

Myyjäliikkeen lupaamaa 150 euron hyvitystä yksimielinen lautakunta piti asianmukaisena ja suositti, että myyjä täyttää vielä tämän osalta lupauksensa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?