Sähköautoilijat ry vaatii hallitukselta EU-tavoitteita kireämpää politiikkaa – ”Hankintatuen tasoa on korotettava merkittävästi” - Autot - Ilta-Sanomat

Sähköautoilijat ry vaatii hallitukselta EU-tavoitteita kireämpää politiikkaa – ”Hankintatuen tasoa on korotettava merkittävästi”

Euroopan komissio julkaisi viime keskiviikkona Fit for 55-ilmastolakipaketin, jonka päämääränä on kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen vähintään 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon.

Lataustöpselit lisääntyvät parhaillaan kovaa vauhtia. Sähköautoilijat ry ei kuitenkaan ole asian laitaan tyytyväinen ja yhdistys vaatiikin Suomen hallitukselta entistä määrätietoisimpia toimia liikenteen sähköistymisen vauhdittamiseksi.

20.7. 7:15

EU-komission uunituoreessa esityksessä muun muassa ehdotetaan, että vuoteen 2030 mennessä autonvalmistajien on vähennettävä uusien henkilöautojen päästöjä 55 prosentilla ja vuoteen 2035 mennessä 100 prosentilla.

Lue lisää: EU:n ilmastopaketti: Loppu uusille polttomoottoriautoille häämöttää

Kansalaisten kannalta muutos tarkoittaa autokannan voimakasta sähköistymistä, sillä näin kovan tavoitteen saavuttaminen pelkällä polttomoottoriteknologialla on jo reaalisesti mahdotonta.

Suomalaisten sähköautoilijoiden edunvalvontajärjestö Sähköautoilijat ry peräänkuuluttaa silti Suomen hallitukselta vielä komission ehdotustakin kunnianhimoisempaa sähköautopolitiikkaa, ”jotta Suomesta ei tulisi fossiiliautojen hautausmaata”.

Käytännössä Sähköautoilijat ry haluaa, että pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitus ottaa linjakseen vaatia komissiolta ehdotusta kunnianhimoisempaa välitavoitetta vuodelle 2025, ”jotta fossiilinen autoteollisuus nopeuttaisi investointejaan sähköautojen tuotantoon ja kuluttajien hyväksyntä sähköteknologiaa kohtaan lisääntyisi”.

– Vuoden 2030 tavoitetta pitäisi nostaa 55 prosentista, jotta vuoden 2035 tavoitteeseen pääseminen olisi realistista. Lisäksi on tärkeä muistaa, että liikenteen päästöt eivät yksin näillä toimilla vähene, vaan Suomen hallituksenkin on kannettava omalla politiikallaan vastuuta, Sähköautoilijat ry:n puheenjohtaja Kirsi Immonen toteaa.

Lue lisää: Autoalan asiantuntija esittää arvionsa polttomoottori­autojen tulevaisuudesta Suomen maanteillä

Sähköautoilijat ry:n näkemys on, että keskeisenä keinona sähköautojen määrän kasvattamisessa on uusi täyssähköautoja koskeva hankintatuki, jota valmistellaan parhaillaan Liikenne- ja viestintäministeriössä.

– Hankintatuen tasoa on korotettava merkittävästi fossiili- ja nollapäästöautojen välisen hintaeron pienentämiseksi. Samalla hankintatuen hintakattoa on nostettava tai esimerkiksi sidottava täyssähköauton toimintasäteeseen, jotta tuki kannustaa mahdollisimman suuriin päästövähennyksiin, Immonen avaa Sähköautoilijat ry:n vaatimusta.

Lue lisää: Moottori-lehti kertoo liikenne­ministerin ideasta, jonka mukaan työsuhde­autoilijat voitaisiin yksinkertaisesti pakottaa sähköön

Immosen mukaan lataushybridejä myydään Suomessa eniten koko EU:ssa suhteessa täyssähköautoihin eikä muutamaa yksittäistä mallia lukuun ottamatta yksikään autonvalmistaja panosta esimerkiksi biokaasuautojen valmistukseen.

– Jokainen veroeuro, joka nyt investoidaan näihin menneisyyden teknologioihin, kuten esimeriksi työsuhde-lataushybridien verotuki ja biokaasun tankkausinfratuki, on pois tehokkaimmasta liikenteen päästövähennysteknologiasta, eli täyssähköautoilun edistämisestä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?