Yle: Kaasuautoilijat törttöilevät viikoittain – lähtevät ajamaan kun letku on vielä lukittuna autossa

Pohjoismainen energiayhtiö Gasum sai tarpeekseen kaasuautoilijoiden jatkuvista tankkaustörttöilyistä. Se ilmoittaa jatkossa kaasuletkujen repeytymiset vakuutusyhtiölle, minkä jälkeen vastuut selvitetään.

Rikkoutuneen kaasuletkun korjauskustannukset ovat Gasumin mukaan yli tuhat euroa.

Yleisradion uutisen mukaan tankkausletkuja repeytyy Suomessa irti jopa viikoittain. Näin tapahtuu, kun autoilijat lähtevät ajamaan kaasuletkun ollessa vielä kiinni autossa.

Gasum ilmoittaa vastedes vahingoista aina vakuutusyhtiölle, minkä jälkeen korvausvastuita selvitetään tapauskohtaisesti.

– Tankkauksen valmistumista odotellaan muun muassa auton sisällä ja samalla katsotaan puhelinta. Tankkauksen valmistuttua yksinkertaisesti unohdetaan nousta irrottamaan tankkausliitin, kertoo Gasumin markkinoinnin asiantuntija Elina Niiranen Ylelle lähettämässään sähköpostissa.

Gasum on asentanut osalle tankkausasemistaan vilkkuvalon merkiksi tankkauksen päättymisestä ja herättelemään kaasutankkaajien huomiota. Jatkossa Gasum asentaa vilkkuvalot kaikille uusille tankkausasemilleen.

Lue lisää: Kaasua tankkiin – rahaa säästöön: IS laski kaasuautoilun kulut

Lue lisää: Tuottavatko Suomen teillä liikkuvat tuhannet etanoli- ja kaasuautot yhtä paljon riitoja kuin sähköautot? IS selvitti

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?