Škoda Octavia Combin kaasuversio on huipputaloudellinen hybridi - Autot - Ilta-Sanomat

IS ajoi kaasu-Škodalla 1 400 km: Kulutuslukema lähes naurettavan pieni – yksi ”piilokulu” kuitenkin vaanii

Koeajo: Škoda Octavia Combin kaasuversio on huipputaloudellinen hybridi.

Škodan uuden ajan Octavia on edennyt jo neljänteen sukupolveensa. Auton myyntivalttina on jo pitkään ollut tehokas tilankäyttö, ja nyt voimalähdevalikoima on entistäkin laajempi.

18.7. 11:15

Moni varmasti miettii, kannattaako uutta kaasuautoa enää ostaa, kun yhä useampi autovalmistaja on luopumassa niiden kehittelystä tyystin.

Suomalaisten kaasuautoarkuudesta kertoo, että kuluvan vuoden toukokuussa uusia kaasuautoja rekisteröitiin vain 81 kappaletta, ja kesäkuussakin ainoastaan 105 kappaletta. Koko kuluvan vuoden saldo on heinäkuuhun mennessä 582 uutta kaasuautoa. Ei kaasuauto ole siis Suomessa suurten massojen valinta, mutta se ei kerro välttämättä lainkaan auton pätevyydestä – tai sen puutteesta.

Pienet luvut ovat tavallaan harmi, sillä kaasuhybridiautoilun puolesta puhuu edelleen moni seikka. Ensinnäkin kaasuautoilu on lähtökohtaisesti edullista. Toisekseen kaasuautoissa voi käyttää maakaasun lisäksi kotimaista biokaasua, eli pelata hieman kotiinpäin samalla kun päästöt vähenevät. Biokaasuhan on meikäläisittäin oiva liikennepäästöjen madaltaja.

Kolmanneksi voisi nostaa sen seikan, että Vuoden Autoksi 2021 Suomessa valitusta Škoda Octaviasta on saatavilla myös kaasuhybridiversio. Octavian kaasuversion hinnat alkavat karvan alle 29 000 eurosta, eli uudeksi autoksi se ei ole kovin kalliskaan. Jos kaasu on ylipäätään vaihtoehto, peruslähtökohdat ovat tässä autossa mallillaan.

Koeajossamme ollut Octavia Combi 1.5 TSI G-Tec Style DSG on suomalaisittain eräänlainen perusperheauton perikuva, joka kelpaisi monelle – autotoimittajien myöntämää Vuoden auto -titteliä ei hevin saavuteta. IS:n koeajo oli lähes 1 400 kilometrin testirupeama, jotta auton perusluonne ja ominaisuudet saataisiin kaivettua esiin.

Biokaasu on maakaasua ympäristöystävällisempi liikennepolttoaine, vaikka se koostumukseltaan onkin käytännössä samaa tavaraa eli metaania. Kaasu tankataan autoon 200 barin paineella. Farkku-Octavian kaasuversiolla voi vetää maksimissaan 1 400 kilon jarrullista vaunua.

Škoda Octavia on kokoluokassaan tilava. Etutilojen lisäksi takanakin on hyvin tilaa. Mielenkiintoisin seikka etukäteen arveltuna oli kuitenkin se kulutus. Mihin kaasu-Octavia pystyisi?

Kolmen hengen kuormalla runsaine matkatavaroineen saavutimme yhdellä pitkällä, noin 500 kilometrin siirtymällä parhaimmillaan vain 3,2 kilon kaasukulutuksen sataa kilometriä kohden. Tulos on erinomainen, sillä se alittaa virallisen kulutusarvon.

Jos käyttää kaasun keskihintana esimerkiksi reipasta 1,4 euroa kilolle, jää sadan kilometrin polttoainekustannukseksi alle 4,5 euroa. Se on niin vähän, että polttoainetaloutta voi hyvällä omallatunnolla kehua.

Octavian ohjaamossa on hyvät oltavat ja riittävästi tilaa. Ohjauspyörä säätyy reilusti niin etäisyys- kuin korkeussuunnassakin.

Kuten jo aiemmin on moneen kertaan todettu, on uusi Octavia ajo-ominaisuuksiltaan tasapainoinen, ja niin on myös kaasuversiona. Ratin takana viihtyy mainiosti pidemmänkin siivun tien päällä, sillä ohjaustuntuma on neutraalin toimiva ja tarkka, ja ohjauksen palautuskin toimii hanakasti. Auto kääntyy mutkiin eleettömän siististi, eikä turhaa paimentamisen tarvetta esiinny.

Hyvää ajettavuutta tukee osaltaan auton jousituksen onnistunut kompromissi, jonka ansiosta Octavia ylittää huonotkin tieosuudet sivistyneesti, alustan silti velttoilematta. Mukavuuttakin siis löytyy, ja sisäajomelu pysyy moottoritienopeuksissakin mukavan asiallisella tasolla.

Vaihteiden valinta on nykyisessä DSG-automaatissa sähköisesti toteutettu.

Mikäli kaipaa autoltaan sporttisempaa otetta, kannattaa kaasu-Octavia kuitenkin unohtaa. Moottorin voimavarat ovat selkeän rajalliset, ja potkua soisi olevan enemmän. Ohitukset pitää miettiä tarkkaan, sillä nyt vauhtitallan saa painaa toistuvasti aivan pohjaan, jotta kulkua järjestyisi.

Pääsimme kaasulla peräti 520 kilometrin matkan, ennen kuin käyttöön siirtyi huomattavasti kalliimpi bensiini. Pienestä bensiinitankista huolimatta silläkin taittui matka-ajossa 160 kilometriä.

Muokattava virtuaalimittaristo tulee Octaviassa aina vakiona.

Koeajolla selvisi myös, että uuden Octavian mukautuva tasanopeussäädin on luonteeltaan ylivarovainen, eikä navigaatiotietoihin perustuva ennakoiva nopeudensäätökään toimi aina niin kuin odottaa voisi. Myös auton tietoviihdejärjestelmä jumitti ajoittain niin, etteivät radio tai äänentoistojärjestelmä suostuneet yhteistyöhön toviksi lainkaan. Radio oli huoltoasemapysähdyksen jälkeen yli vartin mykkä, ja heräsi vasta lukuisten uudelleenkäynnistysten jälkeen uudelleen eloon. Nämä olivat kuitenkin pieniä murheita muutoin perushyvässä ja tilavassa autossa.

Lue lisää: Uusi Škoda Fabia on osin isompi kuin tilaihmeenä pidetty ensimmäinen Octavia – luokkansa uusi standardi!

Octavian tietoviihdejärjestelmä takkuili ajoittain koeajon aikana.

Uudet ja käytetyt kaasuautot liikkuvat teillämme vielä pitkään, joten niiden hankkimista pienten myyntimäärien tai jälleenmyyntiarvon romahtamisen pelon vuoksi ei kannata unohtaa, mikäli tankkausverkosto vain palvelee. Kuten muillakin kaasuautoilla, voi tälläkin Octavialla vaikkapa kymmenessä vuodessa säästää ison kasan polttoaine-euroja.

Kaasu-Octavian kontti on farkkuversiossa kookas, eli lähes 500-litrainen. Kaasusäiliöt pienentävät tilaa 45 litran verran.

Škoda Octavia Combi 1.5 TSI G-Tec Style DSG

Auton kaasun- ja bensiininkulutusta voi seurata kätevästi ajotietokoneelta. Koeajolla kaasua kului hyvin maltillisesti.

Moottori R4, 1 498 cm³, turbo, 96 kW (130 hv)/5 000–6 000 r/min, 200 Nm/1400–4 000 r/min

Suorituskyky 0–100 km/h 9,6 s, huippunopeus 212 km/h

Kulutus 3,9 kg/100 km maa- tai biokaasu

CO2-päästöt 107 g/km

Voimansiirto A7, etuveto

Mitat p 4689, l 1829, k 1467 mm, akseliväli 2686 mm, omamassa 1426 kg, tavaratila 495 – 1560 l, tankki 9 l + 17,3 kg

Hinta 33 122 euroa

Kiitämme

Erinomaista polttoainetaloutta

Luokassaan runsaita tiloja

Moitimme

Laimeahkoa suorituskykyä

Ylivarovaista mukautuvaa tasanopeuden säädintä

Kaasuautojen lisäkulut

Vaikka esimerkiksi biokaasulla ajaminen on ympäristön kannalta fiksua, pitää kaasu-Octaviasta maksaa joka vuosi epäloogisesti ylimääräistä käyttövoimaveroa noin 215 euroa.

Miksi valtio ei kannusta biokaasun käyttöön? Nyt taloudellisuuden terävin kärki katoaa valtion kassaan. Lisäksi kaasu-Octavian öljynvaihtoväli on teknisistä syistä puolitettava 15 000 kilometriin, jotta takuu pysyy voimassa. Riippuu siis paljon siitä, kuinka paljon ajaa vuosittain, missä vaiheessa säästöä polttoainekuluissa alkaa todellisuudessa kertyä.

Lue lisää: Ensitestissä upouusi täyssähkö-Škoda – tällainen on Octaviaa ja Superbiakin suurempi kruununperillinen!

Lue lisää: Tässä ovat parhaat katumaasturit – ainakin brittijulkaisun mielestä

Lue lisää: Oletko kokeillut tätä kikkaa tankatessasi? Skoda-kuski ällistyi autoista löytyvästä yksityis­kohdasta

Lue lisää: Suomen suositelluimpien brändien ykkönen on Fiskars – perässä peräti kuusi automerkkiä

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?