Hallitus suunnittelee kaikkein heikoimmassa asemassa olevien autoilijoiden avustamista – tällainen summa pankkitilille ilmestyisi - Autot - Ilta-Sanomat

Hallitus suunnittelee kaikkein heikoimmassa asemassa olevien autoilijoiden avustamista – tällainen summa pankkitilille ilmestyisi

Polttoaineiden tulevia hinnankorotuksia suunnitellaan korvattavaksi kaikkein köyhimmille kansalaisille virallisiin tulo- ja ajoneuvorekisteritietoihin perustuen. Varat korvauksiin kerättäisiin bensiini- ja dieselautoilijoilta.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka kertoi asiasta eduskunnan suullisella kyselytunnilla. Köyhimmille ja syrjäseutulaisille palautettavat polttoaineveron kompensaatiosummat liikkuisivat Harakan mukaan enintään kympeissä.­

5.3. 10:29

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd) nosti viime vuoden lokakuussa esiin ajatuksen siitä, että liikennepolttoaineiden odotettavissa olevat hinnankorotukset voitaisiin kompensoida ”täysimääräisenä” vähävaraisille ja syrjäseuduilla asuville.

Eduskunnan eilisellä kyselytunnilla asiaan tuli hieman lisävalaistusta, kun perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio kysyi asiasta näin:

– Ministeri Harakka, te kerroitte valmistelemanne mallia, jossa autoilijoiden pankkitileille tulee rahaa. Missä vaiheessa tämän asian valmistelu on ja keiden tileille on tulossa lupaamaanne rahaa?

– Kysehän on enintään kympeistä, joita voidaan palauttaa automaattisesti yhdistämällä tulorekisterin ja ajoneuvorekisterin tiedot. Ja tätä tarkoitin, että rahat tulevat automaattisesti tilille, Harakka kiteytti asian kansalaisia koskettavan puolen, mutta ei vastannut asian valmisteluaikataulun osalta mitään.

Valtiontalouden kannalta kyse olisi siis joka tapauksessa siitä, että polttoaineverosta suunnitellaan nyt aivan uudenlaista tulonsiirtoautomaattia.

Sen puitteissa kaikki tankkaajat maksaisivat nykyistä kovemmin verotettua pumppuhintaa, mutta osa kansasta saisi tileilleen aiheeseen liittyvän konkreettisen rahapalautuksen tai vastaavan verovähennyksen.

Harakan mukaan varsinaisiin polttoaineveroihin ei kuitenkaan ole enää tällä hallituskaudella tulossa korotuksia. Polttoaineiden hinnat voivat kuitenkin yhä nousta muista syistä kuten esimerkiksi suunniteltuihin sekoitevelvoitteisiin tai päästökauppaan liittyen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?