Ensimmäinen Suomessa myytävä kiinalainen auto IS:n ensitestissä: Hinta on kohtuullisen houkuttava

Tässä se nyt sitten on! Maxus Euniq on ensimmäinen Suomessa myytävä kiinalainen auto.

27.2.2021 7:05

No, onhan Suomeen tuotu aiemminkin Kiinassa valmistettuja malleja Volvolta, BMW:ltä ja Teslaltakin, mutta Maxus on ensimmäinen aidosti täysin kiinalainen henkilöautomerkki, joka yrittää omillaan Suomen markkinoille.

Ilta-Sanomat kävi tuoreeltaan testaamassa Suomeen rantautunutta uutuutta.

Maxus aloitti autojensa myynnin Pohjoismaissa ensin Norjassa, sitten Ruotsissa ja Tanskassa, ja nyt on Suomen vuoro.

Kiinalaisten autojen rynnistyksestä Euroopan markkinoille on puhuttu jo vuosia, mutta kovin paljon ei ole tapahtunut. Tänään Kiina-ilmiö on siis kuitenkin totisinta totta myös Suomessa.

Keulailme on häpeämättömän massiivinen.

Itämaistyylinen muotoilu korostuu etenkin auton takaosassa. Muodot tähtäävät sisätilojen maksimointiin.

Maxus-autojen maahantuoja on norjalainen RSA, jolla on yli 80 vuoden kokemus autokaupasta. Tuotemerkkikään ei ole mikä tahansa pikkuputiikin kyhäämä kikotin vaan osa kiinalaista SAIC Motor -pörssiyhtiötä. Yhtiö on Kiinan suurin autonvalmistaja, jonka tuotanto oli vuonna 2020 noin 5,6 miljoonaa autoa. Kiinan valtio on SAIC Motorin pääomistaja, joten varojen puutteesta yhtiön ei tarvitse murehtia.

Etuistuimilla on hyvin tilaa kaikkiin suuntiin, ja ajoergonomia on asiallisella tasolla.

Maxus valmistaa tavara- ja henkilöautoja. Henkilöautoista markkinoille tulee ensimmäisenä ensitestimme Euniq MPV, joka on kookas, 4,8-metrinen ja seitsemänpaikkainen tila-auto. Suuren auton hinta on kohtuullisen houkuttava, sillä Euniqin suositushinta on 48 540 euroa. Tässä on osaltaan vaikutusta myös pienellä autoverolla, sillä Euniq MPV on täyssähköauto.

12,3-tuumainen kosketusnäyttö on vakiovaruste.

Mittaristo tuo mieleen Audin ja BMW:n muodot. Keskelle sijoitettu diginäyttö on siististi toteutettu.

Ajosuuntavalitsin on tukevaa tekoa.

Kiinalaisen sähköauton myynti Suomessa saattaa kuulostaa haastavalta rastilta nykyisin myllertävässä markkinasuunnistuksessa, mutta maahantuojan mukaan malliston myynti on alkanut viime vuoden viimeisen vuosineljänneksen aikana varsin positiivisissa tunnelmissa muissa Pohjoismaissa. Näyttäisi siis siltä, että Maxus pystyy rikkomaan joitakin vanhoja rajoja.

Euniq MPV on toinen 7-paikkainen täyssähköauto Suomen markkinoilla. Se ensimmäinenhän oli Tesla Model X. Olisiko tässä siis ”kaiken kansan Tesla” ilman turhia lokinsiipiovia ja muita ylikalliita härpäkkeitä?

Euniq on muunneltavissa omien tarpeiden mukaisesti joko matkustajien tai tavaroiden kuljetukseen. Ja kyllä, tilaa on oikeasti hyvin niin edessä kuin takanakin. Jopa kolmannelle riville mahtuu myös keskimittainen aikuinen. Tässä auttaa auton laatikkomainen muotoilu, joka edustaa muutenkin itämaista tyyliä.

 Ei tällä jalkoihin jää.

Mitä kiinalaistuotteen laatuun tulee, niin esimerkiksi nahkaistuimet ovat vakiovaruste, mutta kojelaudassa ja ovissa pehmeämmät materiaalit ovat tekonahkaa tai paikoin kovaa muovia. Lopulta tässä ei kuitenkaan ole mitään erityisesti valtavirrasta poikkeavaa. Laadullinen yleisilme on ihan asiallinen ja linjassa auton hinnan kanssa.

Etupenkeissä on vakiona sähkösäädöt, muttei ristiselän tuen säätöä. Istuimet antavat kohtalaisen hyvän tuen. Pakkaskelissä rattiin olisi kaivannut lämmityksen, joka siis jää vielä toivelistalle.

Keskirivillä matkustetaan melkein herroiksi. Selkänojissa on kallistuksen säätötoiminto.

Hieman yllättäenkin kolmas penkkirivi soveltuu myös keskimittaisille aikuisille.

Liikkeellelähdöissä kiihtyvyys on tarvittaessa rivakkaa, sillä auto vastaa vauhtipedaalin painallukseen viiveettä, ja vääntöäkin on mukavasti tarjolla. Välillä etuvetoinen auto tuppaa jopa ruopaista kaarteen ulomman puolen vetävää rengasta liukkaalla ajopinnalla. Ei tällä jalkoihin jää.

Latausluukku on auton keulalla. Kuinka hyvin ratkaisu toimii Suomen sohjokeleissä, jää todettavaksi myöhemmin. Hidaslataus kestää 7 kW:n teholla tyhjästä täyteen noin kahdeksan tuntia.

Kun vauhtiin on päästy, Euniq MPV etenee vakaasti. Ajotunnelma on asiallinen. Matkustamossa on miellyttävän hiljaista. Ohjaustuntumasta on turha etsiä herkimpiä nyansseja, mutta ei niitä tällaiseen suureen tila-autoon kaivatakaan.

Led-ajovalot ovat vakiovaruste.

Moottoritiellä auto etenee nätisti ja paimentamatta, ja esimerkiksi mukautuva tasanopeussäädin, vakiovaruste sekin, toimii moitteetta. Samoin piuhalla toimiva Apple CarPlay pelitti ensitestillä kiltisti, eli nykypäivänä tärkeä liitettävyys on huomioitu.

Maxuksen varustelumalli on selkeä: lähes kaikki mitä autoon on saatavissa, löytyy vakiona.

Suomen oloja ajatellen on harmillista, ettei autossa ole ilmapumppua luomassa lämpöä. Nyt sitä tuotetaan sähkövastuksella, ja näin energiaa kuluu enemmän.

”Moottoritilassa” on väljää, kun polttomoottoria ei ole.

Lisäksi pari tärkeää seikkaa jää hämärän peittoon tiedusteluistamme huolimatta: tavaratilan koko ja kulutus. Maxus ei jostain syystä ilmoita tavaratilan kokoa litroina. Kulutus asettui moottoritiellä noin 25 kWh:n tuntumaan, Auton virallinen kantama yhdellä latauksella on 260 kilometriä.

Valmistajan nimi koristaa peräpeltiä.

Numerotiedoista selviää sekin, että auton kantavuus on matalahko, 466 kiloa. Seitsemällä jaettuna se tarkoittaisi keskimäärin noin 66,5-kiloisia henkilöitä.

Norjasta saimme myös vihiä, että todellisuudessa auto pystyy ottamaan vastaan vain hieman yli 60 kW:n tehon pikalatauksessa. Suomen yleisimmillä 50 kW:n pikalatausasemilla se ei nouse ongelmaksi. Nähtäväksi jää, muodostuuko kiinalaisimagosta sellainen.

Videon tekstityksestä korjattu virheellinen mallimerkintä 28.2.2021 klo 11:10.

Maxus Euniq MPV

  • Moottori sähkömoottori etuakselilla, 130 kW (177 hv), 310 Nm

  • Suorituskyky 0–100 km/h 9,5 s, huippunopeus 160 km/h

  • Toimintamatka 260 km

  • Latausnopeus 7 h 30 min (7,0 kW)

  • Ajoakku 52,5 kWh (netto)

  • Kulutus ei ilmoitettu sähkö

  • CO2-päästöt 0 g/km

  • Voimansiirto A, etuveto

  • Mitat p 4 825, l 1 825, k 1 778 mm, akseliväli 2 800 mm, omamassa 1 810 kg, tavaratila ei ilmoitettu

  • Hinta 48 540 euroa

FAKTA: Maxus on Suomessa tuntematon automerkki, mutta suuremmassa kuvassa se ei ole mikään pikkumerkki. Maxus on osa kiinalaista SAIC Motor -pörssiyhtiötä. Yhtiö on Kiinan suurin autonvalmistaja, jonka tuotanto oli vuonna 2020 noin 5,6 miljoonaa autoa.

Yhtiön tallissa ovat merkit Maxus, Roewe, MG ja Nanjing, lisäksi yrityksellä on yhteistyötä muun muassa GM:n ja Volkswagenin kanssa. SAIC:n edelle yltävät kansainvälisin tuotantomäärin mitattuna vain tutut jätit Volkswagen, Toyota, Renault-Nissan-Mitsubishi -allianssi, Hyundai-Kia ja General Motors.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?