Oikeus kumosi runsasta ylinopeutta ajaneen sakot – uusi laki kuskin puolella - Autot - Ilta-Sanomat

Oikeus kumosi runsasta ylinopeutta ajaneen sakot – uusi laki kuskin puolella

Pohjois-Savon käräjäoikeus kumosi autoilijalle langetetun sakkomääräyksen 21 km/h ylinopeudesta valtatiellä, jolla suurin sallittu ajonopeus oli 80 km/h.

Yli puoli vuotta voimassa ollut uusi tieliikennelaki koitui ylinopeutta ajaneen onneksi. Kuvituskuva.

16.2. 6:48

Ylinopeutta ajaneelle kuskille oli aiemmin annettu teostaan kymmenen päiväsakon verran maksettavaa.

Pohjois-Savon käräjäoikeuden 2. helmikuuta 2021 kirjaama tuomio merkitsee, että vastaaja jää kokonaan ilman sanktiota, sillä liikennevirhemaksua ei tieliikennelain mukaan yli 20 km/h ylinopeudesta voi antaa.

Liikenneturvallisuuden vaarantamisrikos puolestaan olisi edellyttänyt, että teon olisi arvioitu olleen omiaan aiheuttamaan vähäistä suurempaa vaaraa.

Ylinopeus tallentui automaattiseen liikenteenvalvontalaitteeseen. Tapahtumahetkellä keliolosuhteet olivat hyvät. Sallitun ajonopeuden ylitys oli kestänyt hyvin lyhyen ajan, Liikenneoikeus-sivustolla kerrotaan.

Vaikka ylinopeus mitattiin risteysalueella lauantaina iltapäivällä, jolloin tiellä oli ollut jonkin verran liikennettä, ei käräjäoikeus katsonut siihen liittyneen liikenneturvallisuuden vaarantamisrikoksen edellyttämää vähäistä suurempaa vaaraa muiden turvallisuudelle.

Käräjäoikeus muistutti tuomiossaan, että aikaisemman tieliikennelain aikana ja silloisen poliisin ohjeistuksen mukaan teko olisi todennäköisimmin katsottu liikennerikkomukseksi ja siitä olisi määrätty sama määrä päiväsakkoja. Uusi tieliikennelaki tuli voimaan 1. kesäkuuta 2020.

Ilta-Sanomat kertoi ennen lain voimaantuloa viime toukokuussa, että Liikkuvan poliisin perinneyhdistyksen mukaan uusi tieliikennelaki mahdollistaa sen, että osa yli 20 km/h ylinopeuksista jää jopa kokonaan rankaisematta. Lue uutinen tästä.

Tuomio ei ole lainvoimainen. Sen käsittely edennee joko hovioikeuteen tai ennakkopäätösvalituksena suoraan korkeimpaan oikeuteen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?