Uusien autojen katsastuksissa eniten hylsyjä napsahti viime vuonna Renault’lle – moni merkki pärjäsi myös erinomaisesti

Uudehkon Renault’n omistajat kuittasivat eniten hylkäyspäätöksiä vuoden 2020 määräaikaiskatsastuksissa.

Toyota C-HR oli yksi merkin vähävikaisuuden ilmentymistä viime vuoden määräaikaiskatsastuksissa.

10.2.2021 14:45

Kaikkiaan joka kymmenes yli 4 000 Renault-merkkisestä autosta hylättiin, kun tarkastellaan viime vuonna katsastettuja, vuonna 2017 käyttöön otettuja henkilöautoja.

Seuraavaksi eniten hylkäyksiä kohdistui kolmeen saksalaismerkkiin. Mercedes-Benz, BMW ja Opel 3,5-5,3 prosentin hylkäysmäärillä.

Yksi merkki sen sijaan loistaa keskiviikkona julkaistussa tilastossa, sillä kaikkiaan katsastuksessa kävi viime vuonna 13 549 Toyota-autoa, joista vain noin yksi sadasta sai jostain syystä hylkäävän päätöksen.

Myös tuoreehkot Volvot, Volkswagenit, Škodat, Hyundait ja Kiat pärjäsivät katsastustilastossa erinomaisesti.

Alla näkyvään tilastoon on kerätty vuonna 2017 käyttöön otetut autot. Yleisin hylkäyssyy henkilöautoilla on ”etuakseliston viat”. Uusimmilla autoilla myös käyttöjarruun liittyvät viat ovat yleisiä hylkäykseen johtavia syitä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?