Vanhoista autoista maksettavissa romutuspalkkioissa epäselvyyksiä – Traficom selvittää asiaa, nippuromutukset keskeytetty - Autot - Ilta-Sanomat

Vanhoista autoista maksettavissa romutuspalkkioissa epäselvyyksiä – Traficom selvittää asiaa, nippuromutukset keskeytetty

Ilmenneet epäselvyydet koskevat niin sanottuja nippuromuttajia, eli useamman kuin yhden romutustodistuksen käyttöä osamaksuna yhteen uuteen autoon.

Yksittäisten romutustodistuskauppojen tekeminen onnistuu yhä, mutta nippuromuttajien osalta kaupat ovat seis ja tilannetta selvitellään.

8.1. 11:51

Useammasta kuin yhdestä romutettavasta autosta saadun romutustodistuksen käyttäminen osamaksuna uuden auton kaupassa on tällä hetkellä keskeytetty, kertovat useat uusia autoja myyvät kauppiaat Ilta-Sanomille.

Keskeyttämisen taustalla on liikenne- ja viestintävirasto Traficomin reagointi ja epäselvyydet siitä, millä ehdoin useammista eri autoista saatuja romutustodistuksia voidaan käyttää maksuvälineenä autokaupassa ja millä taas ei.

IS:n tietojen mukaan romutussääntöjen tulkinnassa on ilmennyt niin sanottuja porsaanreikiä eli mahdollisuuksia, joiden puitteissa useita jopa 2000 euron arvoisia yksittäisiä todistuksia on pyritty hankkimaan ja käyttämään lain rajoja varsin luovasti tulkiten.

Traficomista uusien autojen kauppiaille välittyneen tiedon mukaan ”nippuromutustodistuskaupat” on nyt siis keskeytetty ja aiheeseen liittyvä uusi viranomaisohjeistus on tulossa julki todennäköisesti viimeistään ensi viikolla.

IS:n tiedossa on jo joitakin supernippuromuttajia eli henkilöitä, jotka ovat hankkineet nimiinsä huimimmillaan jopa kymmeniä romutustodistukseen oikeuttavia ajoneuvoja.

Henkilöiden tarkoituksena on ollut hyödyntää yhteensä jopa useisiin kymmeniin tuhansiin euroihin yltävää romutuspalkkioiden summaa yhden uuden auton hankkimiseen äärimmillään lähestulkoon ilmaiseksi.

Nippuromuttajia lukuun ottamatta muu romutuspalkkiojärjestelmä toimii tällä hetkellä normaalisti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?