Uusi Seat Leon on jo aivan Skoda Octavian veroinen auto – IS ajoi uuden töpseliversion ensimmäisenä Suomessa

Nähtäväksi jää, kuinka paljon Seat Leonin uusi töpselimalli lopulta valtaa markkinaosuuksia Skoda Octavialta. Eväät tähän ovat nyt joka tapauksess paremmat kuin koskaan.

Seat Leon on farmarina linjakas ja särmikkään pyöreä ilmestys. Kulutukseen suoraan vaikuttava ilmanvastuskerroin on parantunut edellismallista noin kahdeksan prosenttia. Sportstoureriksi nimetyn farmariversion ohella töpselitekniikka on muuten Leon-mallistossa tilattavissa myös viisioviseen pystyperäkoriin.

Lyhyesti sanottuna loistava nykyaikainen perusauto, josta on vaikea löytää oikeastaan mitään suurempaa vikaa. Ajoasento erinomainen, taakse mahtuvat aikuisetkin. Helppo käyttää, hyvä ajaa. Ei juuri turhia kikkailuja (paitsi hieman hankaluutta digivalikoissa), mutta ei toisaalta turhaa vanhanaikaisuuttakaan. Koeajossa yllättävän pihi jopa akku tyhjänä.

Muun muassa tällaisia määreitä voi nyt ilman suurempia tunnontuskia istuttaa uuteen töpselilliseen Seat Leon Sportstoureriin, jota voikin samaan hengenvetoon veikkailla myös ensi vuoden aivan mahdolliseksi markkinaosuusyllättäjäksi.

Seat Leon eHybridin ajoakku täyttyy kotilaturilla selvästi alle neljässä tunnissa.

Vaikka muotoilupuoli ja henki ovatkin Leonissa yhä täyttä konserni-Seatia, on lopputuotteen tekninen yhteneväisyys tuoreimman Skoda Octavia Combin kanssa jo niin ilmeistä, ettei juuri paremmasta väliä.

Ehkä parhaana yksittäisenä esimerkkinä tästä farkku-Leonissa ei enää käytetä Volkswagen Golfin vanhaa lyhyempää akseliväliä, vaan tämäkin mitta on nyt millilleen sama kuin Octaviassa! Eli lisäystä edellismalliin on senttitolkulla ja muutos todella tuntuu myös sisällä.

Voimalinjan osalta malliston suomalaisittain mielenkiintoisin vaihtoehto on ehdottomasti ladattava hybridiversio, jonka IS sai ajoon ensimmäisenä Suomessa.

Keskinäyttöön on upotettu valtava määrä toimintoja. Lopputulos on kohtuullinen, mutta ei erinomainen. Muokattavista valikoista ja erilaisista suorakutsutoiminnoista huolimatta toivelistalle jäävät varsinkin ilmastoinnin osalta ne ihan oikeat nappulat.

Kauppanimeltään eHybridiksi nimetty töpselimalli on samalla markkinoiden edullisimpia uusia ladattavia autoja ja varustettu järkevästi 12,8 kilowattitunnin ajoakulla. Käytännössä kyseinen luku tarkoittaa olosuhteista riippuen 40-60 kilometrin sähkötoimintamatkaa, millä voi siis pienentää auton bensiininkulutusta ajoprofiilista ja omista päivittäisistä latausmahdollisuuksista riippuen hyvinkin merkittävästi.

Kerrankin riittävästi latauskaapelitilaa oikeassa paikassa! Litrojen osalta töpseli-farkun takatila on bensa- ja dieselmalleja selvästi pienempi, mutta silti hyvän muotoinen.

Auton sisäinen latauslaite on Seatissa 3,6 kilowatin tehoinen, mikä riittää kyllä kotikäyttöön mutta ei mahdollista asiointilatureiden huipputehojen hyödyntämistä samaan malliin kuin esimerkiksi Mersun A-sarjalaisessa. Se ei toki ole varsinainen miinus, mutta tehokkaampi olisi silti tietysti kivempi.

Muutaman sadan kilometrin lenkillä havaituista kulutusseikoista kiinnostavinta oli, että lataamattomanakin Leonilla pääsi verraten helposti noin reilun kuuden litran keskikulutukseen. Se on hyvä tulos.

Niin sanotun kuolleen kulman varoitusvalo on toteutettu näin näyttävästi. Näkymä voisi ”premiummaisuutensa” puolesta olla tässä vaikka sukulaismerkki Audista.

Ajettavuudeltaan uusi Leon edustaa Volkswagen-konsernin nykypäivää, eli moitteita on arkiajossa vaikea löytää. Jopa aiemmissa versioissaan joskus hieman viivytellyt DSG-automaatti toimii nyt kiitettävän kivasti.

Eniten ajossa jäi lopulta ärsyttämään sähköajotilaan liitetty muovisen keinotekoinen koriseva kaiutinääni, jota ei Seatin teknisen tuenkaan mukaan saa valitettavasti mitenkään pois päältä.

Takapenkillä tilaa on reunapaikkojen osalta aikuisellekin sopivasti. Keskellä häiritsee ”kardaanitunneli”, mutta ei keskipaikka silti mikään käyttökelvoton ole ja sopii ihan passelisti esimerkiksi lapsille tai tilapäiskuljetuksiin.

Varustelultaan Leon on varsinkin vastaaviin Volkswageneihin verrattuna varsin kiinnostavan kilpailukykyinen ja töpselihybridin alhaiset päästöt pitävät myös lisävarusteiden hintatason pääosin varsin siedettävänä. Varustepuolen eräänlainen erikoisuus on sähköinen seisontalämmitys/-jäähdytys, joka kuuluu Leonin töpselihybridiversioissa aina vakioherkkuihin.

Varsin kiitettävän jälkimaun suurimmaksi miinukseksi asettui lopulta auton opettelua vaativa kosketusnäyttöinen tietoviihdejärjestelmä.

Komea takavalopaneeli tuo ulkonäköön leveyden tuntua. Se ei ole ihan harhaa, sillä litroja ja senttejä riittää vaikka perhekäyttöön saakka.

Komean diginäytön kaveriksi kaipaisi nimittäin ainakin muutamaa ihan fyysisiä perinnenappulaa, joihin voisi esimerkiksi ohjelmoida niitä itselleen tärkeimpiä toimintoja. Ainakin itse keksisin esimerkiksi Suomen oloissa tiheää säätöä vaativalle ilmastoinnille muutamankin paremman ohjaustavan kuin ne kosketusnäytön valikot.

Ajoltaan ja ohjaamoergonomialtaan uusi Leon on aivan erinomainen. Edessä alhaalla vasemmalla sijaitseva valokatkaisinpaneeli on toteutettu muodikkaasti, mutta vähän halvan oloisesti hipaisutekniikalla. Se ei kuitenkaan juuri haittaa, sillä Leonin valoautomatiikka automaattisine kaukovaloineen toimi koeajolla hienosti.

Lisäksi osa näyttöohjatuista toiminnoista on myös piilotettu Seatin valikoissa sen verran syvälle, että arjessa tietyt herkut uhkaavat jäädä ainakin harvoin ratissa olevilta kakkoskuskeilta jopa kokonaan käyttämättä.

Mutta kokonaisuutena silti hyvä auto, siitä ei nyt pääse mihinkään.

Seat Leon Sportstourer 1.4 PHEV 204 eHybrid Xcellence DSG

  • Moottori R4, 1395 cm³, 110 kW (150 hv)/5000-6000, 250 Nm/1550-3000 r/min ja sähkömoottori, järjestelmän yhteisteho 150 kW (204 hv), 350 Nm

  • Suorituskyky 0–100 km/h 7,7 s, huippunopeus 220 km/h

  • Ajoakku 12,8 kWh

  • Laturi 3,6 kW

  • Kulutus 1,2 l/100 km 95E10

  • CO2-päästöt 27 g/km

  • Voimansiirto A6, etuveto

  • Mitat p 4642, l 1799, k 1448 mm, akseliväli 2686 mm, omamassa 1658 kg, tavaratila 470-1450 l, tankki 40 l

  • Hinta 33332 euroa

KIITÄMME

- Loistavaa ajettavuutta ja tilankäyttöä

- Pihiä voimalinjaa tyhjälläkin ajoakulla

- Varustelun ja kokonaisuuden suhdetta verolliseen hankintahintaan

MOITIMME

- Fyysisiä näppäimiä kaipaavaa hieman ylidigitaalista käyttöliittymää

- Asiointilatauksen hitautta verrattuna keskikokoluokan parhaimmistoon

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?