Autoilun massiivisiin päästövähennyksiin aiotaan päästä Pirkanmaalla kolmea kautta – katso lista - Autot - Ilta-Sanomat

Autoilun massiivisiin päästövähennyksiin aiotaan päästä Pirkanmaalla kolmea kautta – katso lista

Hiilineutraali Pirkanmaa 2030 -tiekartta on valmis. Yksi toimenpidekokonaisuuden keskeisistä osa-alueista on liikenne.

Joukkoliikenne kuuluu suunnitelman keskeisiin päästövähennyskeinoihin. Kuva uuden raitiotieverkoston saaneelta Tampereelta.

17.12.2020 12:27

”Nykyisen hallituksen tavoitteena on nostaa Suomi maailman ensimmäiseksi hiilineutraaliksi hyvinvointiyhteiskunnaksi 2035 mennessä. Pirkanmaa on lähtenyt vahvasti mukaan tämän tavoitteen saavuttamiseen johtavaan työhön sitoutumalla ensimmäisten joukossa HINKU-maakunnaksi.”

Näin alkaa juuri hyväksytty Hiilineutraali Pirkanmaa 2030 -toimintasuunnitelma, jonka kuudesta pääteemasta ensimmäinen on nimeltään Liikenne ja liikkuminen.

Sen osalta suunnitelma toteaa, että liikenteen CO2-päästöjen vähennystarve vuoden 2017 tasosta on koko Suomessa viiden megatonnin luokkaa, jotta päästöt puolittuvat.

Pirkanmaan jyvitetty osuus on tästä kymmenisen prosenttia eli puoli megatonnia.

Liikenteen ja liikkumisen päästövähennyksiä aiotaan suunnitelman mukaan hakea Pirkanmaalla kolmea kautta, jotka ovat:

  1. päästöjä aiheuttavan liikennesuoritteen määrän vähentäminen

  2. liikennevälineiden energiatehokkuuden parantaminen sekä

  3. fossiilisten polttoaineiden korvaaminen uusiutuvilla tai vähäpäästöisillä käyttövoimilla

Näistä ”päästöjä aiheuttavan liikennesuoritteen määrän vähentäminen” tapahtuu niin, että ”kestävien kulkuja kuljetusmuotojen osuus kasvaa ja eniten päästöjä aiheuttavien vähenee”.

Hiilineutraali Pirkanmaa 2030 -suunnitelman mukaan liikenteen päästövähennyksiin tähtäävän muutososuuden hidasteena ovat erityisesti ”autoiluun liittyvät asenteet, tottumukset ja ajankäyttö”.

Tiekartan laatijoina ovat olleet Pirkanmaan liitto ja Pirkanmaan ELY-keskus.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?