Juuri hankittu sähköauto ei tyydyttänytkään myyntiesitteen lukenutta kellottajaa – ryhtyi vaatimaan tuhansien hyvitystä

Riidan ainekset kylvettiin keväällä 2018. Esitteestä löytyi kuitenkin huomautus, joka näytteli lopulta ratkaisevaa osaa kiistassa.

Ostajan mukaan sähköauton pikalataus toimi huonommin kuin mitä esitteessä oli hänelle esitetty.

Sähköautoista innostunut kuluttaja osti keväällä 2018 itselleen uuden täyssähköisen Nissan Leaf 2. Zero 40 kWh -henkilöauton.

Noin kolmen kuukauden käytön jälkeen kuluttaja kuitenkin totesi, ettei auton pikalataus toiminutkaan niin nopeasti kuin myyntimateriaalissa esitettiin. Esitteen mukaan auton ajoakun piti latautua 40 minuutissa 80 prosenttiin.

Kuluttaja kellotti kuitenkin omissa kokeissaan latausajaksi 67 minuuttia ja alkoi vongata maahantuojalta 4 000 euron hinnanalennusta. Uutena ostetun auto hinta oli ollut 38 900 euroa.

Myyjä kiisti kuluttajan vaatimuksen, mutta ehdotti kaupan purkua, koska autossa oli käyttöä haittaava vika. Myyjä olisi kuitenkin leikannut hinnasta 500 euroa kultakin ajossa olleelta kuukaudelta ja erotuksen kuluttaja olisi saanut kauppahintana takaisin. Kuluttaja ei suostunut ehdotukseen, koska uusien autojen toimitusajat ovat pitkiä.

Myös maahantuoja kiisti kuluttajan vaatimuksen, koska ei ollut myynyt autoa, mutta piti myyjäliikkeen esittämää hinnanalennusta huonona. Maahantuoja muistutti, että kuluttajan esittämät latausajat eivät osoita valmistusvirhettä.

Litiumioniakun latausaika riippuu nimittäin lämpötilasta ja latausolosuhteista ja voi poiketa jonkin verran esitteessä kerrotusta.

Myöskään kuluttajariitalautakunta ei suosittanut hyvitystä.

Myyjä myönsi, että autossa on virhe, kun latausteho ei vastannut esitteessä luvattua ja samaa mieltä oli maahantuojakin. Auton vikaa ei tutkittu ulkopuolisessa korjaamossa.

Myyntiesitteessä on kuitenkin rajausehto, jonka mukaan latausaika voi vaihdella lämpötilan mukaan.

Lautakunta piti rajausehtoa riittävän tarkkarajaisena eikä perusteita hyvitykseen ollut. Lautakunnan yksimielinen ratkaisu on syyskuulta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?