Hallituksen budjetti­esitys: Myös museoajo­neuvojen verotus lasketaan nyt hiilineutraalius­tavoitteen vastaisiin tukiin

Määritelmän mukaan ympäristölle haitallisia tukia ja niiden käyttöä perustellaan muilla kuin ympäristösyillä. Nyt näiden tukien lista on entistäkin pidempi.

Museoajoneuvoksi voidaan hyväksyä ajoneuvo, jonka valmistusvuoden päättymisestä on kulunut vähintään 30 vuotta. Esimerkiksi vuonna 1992 valmistettu auto saavuttaa 30 vuoden ikärajan 1.1.2023.

Poliittisessa päätöksenteossa on jo vuosia vilahdellut termi ympäristölle haitalliset tuet, joiden leikkaaminen on kuulunut jo pitkään muun muassa ympäristöliikkeen agendalle. Se ei ole mikään ihme, sillä ympäristön kannalta haitallisilla tuilla tarkoitetaan tukia, jotka johtavat luonnonvarojen käyttöasteen ja ympäristön kuormituksen kasvuun.

Toisen määritelmän mukaan tuki luokitellaan ympäristön kannalta haitalliseksi, jos se aiheuttaa enemmän ympäristöhaittaa kuin tapahtuisi, jos tukea ei olisi.

Parhaillaan käsittelyssä olevasta Sanna Marinin (sd) hallituksen tuoreimmasta talousarvioesityksestä ilmenee, että ympäristölle haitallisten tukien listausta on hiljattain täydennetty.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että listalle on otettu ”kaikki sellaiset verorakenteet, joiden voidaan katsoa olevan hiilineutraaliustavoitteiden vastaisia”. Näistä kokonaan uusia on esimerkiksi museoajoneuvojen ajoneuvoverovapauden luokitteleminen ensimmäistä kertaa ympäristölle haitalliseksi.

Autoilun ja liikenteen osalta uusi lista pitää nyt sisällään muun muassa työkoneissa käytetyn kevyen polttoaineen sekä liikenteeseen käytetyn sähkön ja maakaasun normia alemman verokannan, puupohjaisten polttoaineiden sekä biokaasun verottomuuden, autoveron palautuksen invalideilla, taksien autoverohuojennuksen, pelastus-, sairas-, eläinlääkintä-, ruumis- ja matkailuauton sekä inva- ja esteettömän taksin autoverottomuuden.

Mukana ovat myös autoveron vientipalautus, museoajoneuvojen, pelastus- ja sairasautojen sekä linja-autojen vapautus ajoneuvoverosta, puu- ja turveperusteista polttoainetta käyttävien ajoneuvojen vapautus ajoneuvoverosta sekä invalidien vapautus ajoneuvoveron perusverosta.

Esityksessä korostetaan myös erikseen, että ”autoverotuksessa myönnettävät alennukset tai verottomuudet tietyille ajoneuvoille tarkoittavat, että autoveron päästöohjaus ei kohdennu näihin ajoneuvoihin.”

Mikä on museoauto?

Museoauto on yli 30-vuotias museoajoneuvoksi muutoskatsastettu auto, jonka kunto tulee olla alkuperäinen tai sitä vastaava. Auto voi olla siis entisöity tai alkuperäinen.

Autoihin kuitenkin sallitaan selvästi liikenneturvallisuutta parantavia muutoksia. Museoautoon saa esimerkiksi asentaa turvavyöt tai muuttaa valaisimen sähköjärjestelmää valotehon parantamiseksi. Myös rengastyyppiä saa vaihtaa, kuitenkin rengaskokoa mahdollisimman vähän muuttaen.

Museoajoneuvot on vapautettu kokonaan ajoneuvoverosta minkä lisäksi niiden pakollinen liikennevakuutusmaksu on hyvin edullinen. Museoautoja ei myöskään ole yleensä tarve poistaa talven ajaksi liikennekäytöstä, sillä museovakuutuksen vuosihintaan ei tyypillisesti vaikuta se, onko ajoneuvo liikennekäytössä vai ei.

Museoajoneuvojen katsastusväli on neljä vuotta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?