Kilometrit käytetyllä diesel-Mersulla tulivat varsinais­suomalaiselle naiselle todella kalliiksi - Autot - Ilta-Sanomat

Kilometrit käytetyllä diesel-Mersulla tulivat varsinais­suomalaiselle naiselle todella kalliiksi

Yli 330 000 kilometriä ajettu Mersu teki ostajan kesästä todellisen seikkailun.

Käytetyn Mercedes-Benzin ostaja vietti unohtumattoman kesän autonsa kanssa. Tältä näytti kuluttajariitalautan päätökseen liittynyt kannentiiviste.­

18.11.2020 9:19

Unelmien auto, 12 vuotta ajettu Mercedes-Benz ML 420 CDI, toi ostajalleen erilaisen kesän, jossa oli kaikki draaman ainekset.

Tapahtumat lähtivät liikkeelle autoliikkeestä, jossa 331 000 kilometriä ajetusta dieselmoottorisesta katumaasturi-Mersusta tehtiin keväällä 2018 kaupat hintaan 16 499 euroa.

Uusi omistaja eli varsinaissuomalainen nainen ja myyjäliike väänsivät lopulta kuluttajariitalautakunnassa kättä 11 499 hinnanalennuksesta, jota ostaja vaati.

Lisäksi ostaja vaati autoliikkeeltä myös yli 2 000 euron vahingonkorvauksia ja lähes 10 000 euron asianajokuluja.

Nainen oli saanut näkemyksensä mukaan kaupat tehtyään auton, jonka vikakoodit oli kuitattu, mutta viat oli jätetty korjaamatta. Tarkemmissa tutkimuksissa vikalista vain venyi.

Myyjäliike oli kertonut vioiksi ainoastaan viallisen radion ja koiran hajun, ostaja antoi ymmärtää kuluttajariitalautakunnalle toimittamassaan selvityksessä.

Merkkiliikkeessä todettiin viat peruutustutkassa, takaluukun lukossa ja jäähdyttimessä. Myyjäliike antoi luvan korjauksiin ja auto oli korjaamolla kaksi viikkoa.

Kunnossa ajopeli ei ollut, kun omistaja sai autonsa. Hän reklamoi jo seuraavana päivänä myyjää uusista vikakoodeista. Myyjä lupasi 200 euron hinnanalennuksen ja laittaa auton kuntoon.

Pari päivää remontin jälkeen omistaja lähti työkeikalla, ajomatkaa oli noin 200 kilometriä. Jäähdyttimen merkkivalo alkoi palaa melko pian. Kun auto jäähtyi, matka jatkui, mutta merkkivalo leimahti uudelleen. Parin tunnin työmatka kesti lähes viisi tuntia.

Paluumatka oli edessä seuraavana päivänä. Tutut ongelmat merkkivaloineen palasivat.

Uuttakin sattui – vähän ennen kotia puskuriin jysähti peura ja jäähdytin vaurioitui. Mersu pääsi taas korjaamolle.

Korjaamolla meni kaksi kuukautta. Aikaa selitettiin kesälomilla ja osien huonolla saatavuudella.

Kahden kuukauden jälkeen autolla piti ajaa taas parin sadan kilometrin työreissu: jäähdyttimen merkkivalo alkoi palaa samassa paikassa kuin edellisellä kerralla.

Moottorin jäähdyttyä ajo jatkui 10-20 kilometrin pätkissä - nainen myöhästyi neljä tuntia sovitusta aikataulusta.

Mersu pääsi taas korjaamolle. Myyjäliike ja korjaamo sopivat, että moottorin kansi avataan. Puolitoista kuukautta kului ja kansi avattiin.

Kansi oli halki ja se oli avattu ennenkin. Vaurio ei ollut voinut syntyä omistajan käsittelyssä. Myyjäliike ehdotti, että se maksaisi korjaamolaskun ja 4 500 euroa kuluttajalle. Remontin kustannusarvioksi tuli lähes 9 500 euroa.

Auto oli ollut omistajallaan noin puoli vuotta ja hän oli ajanut sillä 1 673 kilometriä, joista korjaamoajoja lähes 200.

Kuluttaja myi autonsa viime keväänä 5 000 eurolla.

Myyjäliike ei kuluttajariitalautakunnan dokumenttien mukaan suostunut maksamaan naisen esittämiä yli 23 000 euron korvauksia. Liike oli kuitenkin valmis hyvittämään 4 795 euroa sovinnollisena ratkaisuna.

Kaikki kaupanteon yhteydessä olleet viat oli korjattu myyjän piikkiin ja myyjä myös muistutti, että kesäkuun 2018 katsastuksessa ei mitään vikoja havaittu.

Myyjäliike huomautti lisäksi, että omistaja ajoi pari päivää katsastuksen jälkeen peurakolarin ja autoon oli vaihdettu lähes 8 500 euron edestä uusia osia, jotka vakuutusyhtiö ilmeisesti maksoi.

Kolarin jälkeen ei moottoria tutkittu ja kolarin vaikutus jäi selvittämättä.

Liike kiisti hoitaneensa asian huolimattomasti ja tarjoutui ostamaan auton takaisin myyntihinnalla. Ostaja ei vastannut myyjälle vaan antoi asiansa lakitoimistolle. Myyjästä oli tehty tutkintapyyntö, mutta tapauksessa ei epäilty rikosta.

Kuluttajariitalautakunta käsitteli kiistan lokakuussa ja sen mukaan auto vikaantui epätavallisen nopeasti kaupanteon jälkeen.

Sylinterinkansi oli asiakirjojen mukaan selvästi viallinen ja auto oli virheellinen kuluttajansuojalain tarkoittamalla tavalla.

Lautakunta ei suosittanut hyvitystä, mutta katsoi, että myyjän tulee maksaa korvauksena ja hinnanalennuksena 4 795 euroa, kuten myyjä oli ehdottanutkin. Lautakunnan ratkaisu oli yksimielinen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?