Liikenteen verotuksen muutos­kaavailut loivat uuden ilmiön – ”Miksi tähän tulee liittää se, että kuka asuu Espoossa tai onko hyvätuloinen tai ei?” - Autot - Ilta-Sanomat

Liikenteen verotuksen muutos­kaavailut loivat uuden ilmiön – ”Miksi tähän tulee liittää se, että kuka asuu Espoossa tai onko hyvätuloinen tai ei?”

Liikenteen veromuutoskeskustelu on käynnistynyt syksyn myötä huomattavan kuumana. Uutena ilmiönä esiin nousee myös aiheeseen liittyvä varallisuuskeskustelu.

Kuvassa autoalan konsultti- ja hallinnointiyritys Fleet Innovationin toimitusjohtaja Sakari Viitanen.­

30.10.2020 13:07

Autoalalla työskentelevän toimitusjohtajan mukaan autoilun muutoksen tuulet ovat nyt voimakkaat, mutta politikointi asialla saattaa silti tuoda alalle lopulta enemmän vastatuulta kuin itse muutosta.

Autoalan konsultti- ja hallinnointiyritys Fleet Innovationin toimitusjohtaja Sakari Viitasta ihmetyttää ennen muuta keskustelun muuttuminen tulonjaon suuntaan.

– On harmillista, että hyvää aihetta sotketaan politikoinnilla ja esimerkiksi yhdistämällä autokannan uusiminen ja varallisuuskeskustelu yhteen.

Näiden kysymysten ei hänen mielestään pitäisi mahtua samalle agendalle.

– Miksi tähän tulee liittää se, että kuka asuu Espoossa tai onko hyvätuloinen tai ei, Viitanen kysyy.

Totta onkin, että aiheeseen on lyhyessä ajassa ilmestynyt jopa ennennäkemättömän vahva poliittinen lataus.

– Keskusteluun on liitetty ihmisten varallisuus, asuinpaikka ja demografinen asema. Ollaan syvällä sotkussa, eikä enää puhdistamassa liikenteen päästöjä, Viitanen jatkaa.

Viitasen mielestä liian suuret askeleet kohti sähköautoilua voivat olla jopa haitaksi, jos latausinfra ei esimerkiksi ole kypsä tai riittävän edullisia tai muuten kiinnostavia autoja ei saada tuotantolinjoilta tarpeeksi nopeasti.

Viitasen reseptiikka ekologisempaan liikkumiseen olisikin yksinkertainen, mutta ei varmuudella kaikkien mieleen.

Hänen mielestään uusi auto on nimittäin aina parempi kuin vanha, käyttövoimasta riippumatta.

– Vanhoja autoja tulisi verottaa mieluummin kuin uusia. Tällä hetkellä työsuhdeauton verotusarvo tippuu kolmannen kalenterivuoden jälkeen, mikä kannustaa pitämään autoa pitkään. Vähän käytetyt ja uudehkot yritysautot olisivat erittäin hyviä vaihtoehtoja käytettyä autoa hankkivalle kuluttajalle.

Tämä, eli uusien autojen suosiminen toisi luonnollisesti bisnestä myös firmojen työsuhdeautokantaa pyörittäville leasingfirmoille sekä Fleet Innovationin tapaisille yritysautokonsulteille.

Verotuksen ikäsuuntaamisen ohelle toimitusjohtaja Viitanen ottaa kantaa myös käyttövoimiin ja sanoo, että hänen mielestään myös sähköautoista puhutaan nyt liikaa.

Niiden ohella tulisi nimittäin muistaa myös biokaasu ja biodiesel, ”joissa on vahva kotimaisuusaste sekä alhainen kokonaispäästötaso autoa uusimattakin”.

– Myös kannustimet ovat vääristäviä. Sähkö- tai hybridiauton hankintaa kannustetaan mm. alhaisemmilla autoveroilla, vaikkakin hybridiauto lataamattomana on enemmänkin ympäristötuho kuin etu. Norjan malli, jossa sähköistymistä tuetaan myös käyttövaiheessa, on ollut selvästi toimiva, Viitanen sanoo.

Juuri eteenpäin lähteneen romutuspalkkion autopomo Viitanen kokee sen sijaan hyväksi ja toimivaksi keinoksi, mutta kritisoi silti nykymallin kohdennusta.

– Vanhojen autojen käytöstä poistaminen olisi hyväksi, mutta päästörajaa voisi kohtuullistaa, jolloin auton uusiminen olisi saatavilla yhä useammalle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?