Kattavasti varusteltu Ford Explorer on suurperheen auto, jolla ei jää todellakaan jää muun liikenteen jalkoihin

Ford Explorer ladattavana hybridinä on monin tavoin kyvykäs ja kookas uutuus.

Ford Explorer PHEV on monikäyttöinen auto: sillä kuljettaa suurperhettä lähes yhtä kätevästi tiheässä kaupunkiviidakossa kuin avarammilla maaseuturetkillä. Jousitus on viritetty jämäkäksi. Säädettävällä alustalla varustettuja Explorereita ei Suomeen tuoda.

Sattuisiko olemaan tarvetta kattavasti varustetulle, 7-paikkaiselle ladattavalle hybridiautolle, jossa on kymmenvaihteinen automaattivaihteisto, neliveto, 2 500 kilogramman vetokyky, 825 newtonmetrin maksimivääntö sekä sähkömoottorin ja kolmelitraisen V6-bensiinimoottorin kehittämät 475 hevosvoimaa?

Sellaisella autolla Ford on tullut Eurooppaan. Täysin uusi Explorer on edelleen hyvin amerikkalainen valmistusmaansa ja kokonsa puolesta, mutta kuudennen mallisukupolven hybridiominaisuudella ja alustan virityksellä on myös ajateltu ison meren takaista ostajakuntaa.

Ero vuosituhannen alun Exploreriin on valtava. Reilut 15 vuotta sitten vuokrasin Yhdysvalloissa 4,6-litraisella V8:lla varustetun Explorerin. Se ei tuntunut kovin ekologiselta kapistukselta, mutta vahvan muistijäljen se jätti.

Yli viisi metriä pituutta ja reilut kaksi metriä leveyttä sekä noin 1,8 metriä korkeutta: tämä auto ei jää huomaamatta.

Nyt kun ajaa uutta Exploreria, voi puhua täysin eri aikakaudesta muutoinkin kuin pelkkiä vuosilukuja tutkimalla. Esimerkiksi kuljettajaa avustavista nykyteknologioista vain harvalla oli edes hajua vuosina, jolloin maailma vain yritti toipua syyskuun 11. päivän terroriteoista.

Suomessa Explorerin varustetasoja on kaksi, kumpainenkin hyvin kattava. IS:n koeajossa oli ST-Line, jota voi kuvailla urheilulliseksi, jos sana 2,5-tonniseen järkäleeseen mitenkään sopii.

Keula on muhkea ja jollain tavalla sliipatusti amerikkalainen.

Noin 1 500 euroa kalliimpi Platinum eroaa verrokistaan lähinnä ulko- ja sisätilojen muotoilussa sekä pienissä yksityiskohdissa.

Tässä autossa on voimaa, oikeastaan piilevää voimaa. Ohituksissa ison massan liikkeelle saattaminen on hämmentävän kevyttä ja ripeää. IS:n ensitestiarviossa mainittiin, että maahantuojakin pohtii, pärjäävätkö asiakkaat voimavarojen kanssa.

Eivätköhän he pärjää, mutta kaasupolkimen käyttöön kannattaa suhtautua maltillisesti jo liikkeelle lähdettäessä, sillä auto syöksähtää herkästi, eikä tamppauksen tarvitse olla edes erityisen painava. Näin käy varsinkin, jos Sport-ajotila on päällä, mutta samaa syntiä voi malttamaton harrastaa muillakin tekemillään ajotilavalinnoilla. Sportin lisäksi autosta löytyy kuusi muuta ajotilaa.

Fordin ST-malliversiot ovat yleensä alustoiltaan jämäkkiä. Niin myös Explorerin kohdalla. Jousituksen kovuus ei ole lainkaan hakkaava, mutta oletettavasti moni odottaisi tällaiselta autolta samettisempaa tunnelmaa.

Ohjaamo tarjoaa kuljettajalle erinomaiset työskentelyolosuhteet.

Keskikonsolin valitsimesta löytyy seitsemän ajotilaa. Sport-ajotilan valinnan jälkeen mittariston keskusta leimahtaa punaiseksi.

Kojelaudan keskinäyttö muistuttaa pystyyn nostettua iPad-laitetta. Peruutettaessa viisimetristä autoa kameran välittämästä kuvasta on tavanomaista enemmän hyötyä.

Snappertunan ja Fagervikin mutkittelevalla tiellä korin heilahtelut tuntuivat pieniltä, olkoonkin että painava auto vääntyi kaarteista juuri niin työläästi kuin tällaisen auton kuvittelisikin. Ajettaessa voima välittyy moottoreilta takapyörille, mutta veto kytkeytyy päälle etuakselille tarpeen vaatiessa.

Istuimet ovat edessä vankat ja vartaloa hyvin tukevat. Takaistuimet liukuvat tarvittaessa eteenpäin, jolloin kolmannella rivillä lähes lattiatasossa istuvien jalkatila kasvaa, mutta keskipaikoilla polvitila kutistuu aavistuksen epämukavaksi.

Maantiellä Explorer kulkee suuntavakaasti. Muun muassa vastamelujärjestelmän ansiosta meno on hiljaista. Syntyy tunne, että tällä voisi ajaa yhtä soittoa Suomen halki.

Keskikonsolin valitsimesta löytyy seitsemän ajotilaa.

Ajoakku on asemoitu keskimmäisen penkkirivin kohdalle lattian alle. Vastakkaiselle sivustalle on sijoitettu 68 litran bensiinitankki. Voisi luulla, että tankki tyhjenee nopeasti varsinaisen sähköajon päätyttyä, mutta mittaristo näytti sadan kilometrin ajon jälkeen ”vain” kahdeksan litran kulutuslukemaa, kun keskinopeus oli vähän alle 70 km/h.

Latauskaapeli löytää paikkansa vasemman etupyörän yläpuolelta.

Kapasiteetiltaan 13,6-kilowattituntisen akuston suurin latausteho on 3,6 kilowattia yhdestä vaiheesta. Näin tyhjentynyt akku täyttyy vilkkaimmillaan reilussa neljässä tunnissa ja on valmiina teoreettiseen 42 kilometrin sähköajoon.

Keskirivillä voi istua niin sanotusti herroiksi. Penkkejä voi liu’uttaa pituussuuntaan.

Jos aikuinen istahtaa kolmannelle riville, niin asento edustaa lähes tyyliä ”polvet suussa”. Latauspiuhat löytävät tiensä tavaratilan kannen alle.

Miellyttävän koeajon jälkeen yksi seikka jäi askarruttamaan. Explorerin turvajärjestelmiin lukeutuva törmäyksenesto aktiivisella jarrutustoiminnolla tuntui tietävän pari kertaa enemmän kuin kuljettaja, sillä peruutettaessa auto jarrutti itsestään terävästi, vaikka takana ei ollut minkäänlaista estettä eikä havaittavaa poikittaista liikennettä.

Ilmeisesti kamerat ja sensorit näkevät enemmän kuin tiedämmekään. Vai voisiko tekniikka joskus reistailla? Vastaaviin whiplash-yllätyksiin ei vuosituhannen alun Explorer kyennyt.

Keulan muovimainen säleikkö näyttää järeämmältä kuin se itse asiassa onkaan.

Ford Explorer 3.0 V6 Ecoboost 457 hv PHEV AWD ST-Line

  • Moottori V6, turbo, 2 967 cm3, 261 kW (355 hv)

  • Sähkömoottori 75 kW (102 hv)

  • Hybridijärjestelmä 330 kW (450 hv), 825 Nm

  • Suorituskyky 0–100 km/h 6,0 s, huippunopeus 230 km/h

  • Kulutus 3,1 l/100 km, bensiini

  • CO2-päästöt 71 g/km

  • Toimintamatka sähköllä 42 km

  • Ajoakku 13,6 kWh, käytettävissä oleva kapasiteetti 10,3 kWh

  • Latausnopeus 4 h 23 min (230 V type 2)

  • Voimansiirto A10, neliveto

  • Mitat p 5 049, l 2 004, k 1 778 mm, akseliväli 3 025 mm, omamassa 2 466 kg, kantavuus 694 kg, vetomassa 2 500/750 kg, tavaratila 240–2 274 l, tankki 68 l

  • Hinta 82 961 euroa

Kiitämme

Ajamisen dynamiikkaa

Yleistä laatuvaikutelmaa vain minimaalisilla puutteilla

Moitimme

Hybriditekniikan tarjoamaa vähäistä lisäarvoa

Vajavaista matkustusmukavuutta kolmannella istuinrivillä

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?