Ostajalle selvisi vasta kaupanteon jälkeen, että vakuutusyhtiö oli lunastanut auton Yhdysvalloissa tulvavahingon vuoksi.
Auto oli tuotu Suomeen käytettynä ja otettu liikenteeseen 2015 lopussa. Kuluttaja hankki auton itselleen kaksi vuotta sitten. Mustangilla oli ajettu tuolloin noin 65 000 kilometriä.
Ostaja halusi purkaa kaupan, koska tulvassa uinut auto oli hänen mielestänsä arvoton. Toissijaisesti hän vaati 20 000 euron alennusta.
Ostajalla ei ollut ennen ostopäätöstä tietoa auton historiasta, ja hän kertoi saaneensa myyjäliikkeeltä tulva-asiakirjan ulkomaisena rekisteriotteena.
Tiedon tulvasta auton ostanut sanoo saaneensa vasta, kun hän oli toisessa autoliikkeessä vaihtamassa autoa. Liike ei suostunut ottamaan tulvan huuhtelemaa Mustangia vaihdossa.
Omistaja tunsi tulleensa petetyksi ja poisti auton liikenteestä muutaman kuukauden ajon jälkeen.
Myyjäliikkeen käsitys tapahtumista oli erilainen. Auto vietiin ostajan kotiin, jossa kauppakirja tehtiin. Ennen kaupantekoa puhelimitse oli myyjän mukaan käyty kaikki asiat lävitse.
Myyjän mukaan ostaja sai etäkauppaa koskevat kauppaehdot ja englanninkielisen asiakirjan, jossa oli selvitys, että kyse oli vakuutusyhtiön tulva-alueelta lunastamasta autosta.
Asiakirja oli otsikoitu vahinkoon liittyen ”Texas salvage vehicle title, ” lisäksi asiakirjassa oli maininta ”flood” (”tulva”). Kuinka pahoin auto oli tulvassa kastunut, se ei selvinnyt.
Auto oli maahantuontikatsastettu Suomessa ja todettu katsastuksessa kunnossa olevaksi. Myyjän mukaan autossa ei ollut vikaa, eikä mitään olennaista jätetty kertomatta. Edellytyksiä kaupan purkamiselle tai hinnanalennukselle ei myyjän mielestä ollut.
Omistaja tarjosi autoa takaisin myös myyjäliikkeelle. Tarjous ei kiinnostanut, koska liikkeessä hirnahteli jo ennestään kolme Mustangia.
Myyjän näkemys Mustang-kaupasta oli, että se oli lunastettu tulva-alueelta ehjänä ja auton historia oli kerrottu ostajalle sekä puhelimessa että kaupanteon yhteydessä.
Ratkaisussaan kuluttajariitalautakunta sovelsi kotimyyntisäännöksiä. Ostajalla oli 14 vuorokautta aikaa kaupanteosta purkaa kauppa. Kotimyynnillä tarkoitetaan kauppaa, joka tehdään muualla kuin myyjän toimitiloissa. Ostaja myönsi saaneensa etämyyntiä koskevat asiakirjat.
Ostaja oli uhannut kaksi viikkoa kaupan teon jälkeen purkaa kaupan viallisen ajovaloumpion vuoksi, mutta myöhemmin lähettämästä viestistä lautakunta tuli johtopäätökseen, jonka mukaan hän oli luopunut peruuttamisvaatimuksestaan.
Kun aikaa kului vielä puoli vuotta, vaati ostaja kaupan purkamista tulvavahinkoon perustuen.
Lautakunta totesi, että ostaja oli jo menettänyt kotimyyntiä koskevan peruuttamisoikeutensa.
Lautakunta joutui ottamaan kantaa, oliko autossa ollut kaupan purkamiseen oikeutettava virhe.
Ratkaisun mukaan tulvavahingosta kertominen vieraskielisessä asiakirjassa ei ole riittävä tiedonantotapa. Kyse oli olennaisesta tiedosta, ja se on annettava selkeällä tavalla ennen kaupan päättämistä.
Myyjäliike ei antanut tietoa kuluttajansuojalain edellyttämällä tavalla. Näin ollen kyse oli tiedonantovirheestä, lautakunta totesi. Kaupan purkamiselle ei ollut kuitenkaan riittävää näyttöä.
Virheestä seurasi, että ostajalla oli oikeus hinnanalennukseen. Virheellä oli merkitys kaupan päättämisen ja kauppahinnan kannalta. Lautakunta suositti, että myyjäliike antaa 5 000 euron alennuksen.
Lautakunnan yksimielinen ratkaisu on syyskuulta.