Tuoreet mittaustiedot julki: Näin koronaepidemia on näkynyt kesän liikennetilastoissa - Autot - Ilta-Sanomat

Tuoreet mittaustiedot julki: Näin koronaepidemia on näkynyt kesän liikennetilastoissa

Suurtapahtumien peruminen ja ulkomaalaisten poissaolo ovat pienentäneet liikennemääriä. Tilannetta on toisaalta kompensoinut vilkas matkailu kotimaassa.

Kuva maaliskuulta, jolloin Uudenmaan eristäminen nousi isosti otsikoihin.­

11.8. 16:32

Yli 450 liikenteen automaattisen mittausaseman tiedoista käy ilmi, että kesäkaudella Suomen maanteillä on liikuttu jo lähes edellisvuoden tahtiin, tiedottaa Traffic Management Finland.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun toukokuussa liikennettä oli yli viidenneksen normaalia vähemmän, niin kesäkuussa ero edellisvuoteen oli enää kymmenisen prosenttia.

Ero tilastoissa kaventui entisestään heinäkuussa, jolloin ero edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan kaventui entisestään ja oli enää noin neljä prosenttia.

– Heinäkuussa on hätyytelty jopa viime vuoden vastaavan ajankohdan liikennemääriä. Määriin on vaikuttanut kotimaan matkailun suosio, joka näkyy luonnollisesti maakunnissa myös vilkastuneena tieliikenteenä, kertoo TMF:n tiedotteessa yksikön päällikkö Jani Laiho.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?