Perussuomalaisten kansanedustaja esittää kaikille B-kortillisille automaattista lupaa ajaa myös kevytmoottoripyörää

PS:n Jani Mäkelä ehdottaa asiaa kirjallisessa kysymyksessään.

Kansanedustaja Jani Mäkelä (ps).

Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä haluaa yhä useammalle ajokortin haltijalle myös mahdollisuuden ajaa kevytmoottoripyörää. Mäkelän mukaan tämä olisi EU-direktiivin mukaan mahdollista, mutta Suomessa lainsäädäntö on nuivempaa.

”EU:n ajoneuvodirektiivi mahdollistaa poikkeuspykälän kautta kansallisen järjestelyn kevyiden kaksipyöräisten A1-luokan (max 11 kW/125 cc) ajo-oikeuden sallimisen henkilöautokortin (B) haltijalle. Sellainen järjestely on käytössä yli kymmenessä Euroopan maassa, ja moottorialan järjestöt ovat tehneet aloitteen myös Suomen kansallisesta käyttöönotosta”, Mäkelä esittää kirjallisessa kysymyksessään eduskunnassa ja jatkaa:

”On sekä liikenteellisesti että ympäristön kannalta toivottavaa, että mahdollisimman suuri osa kaupunkiliikenteestä siirtyisi kevyiden kaksipyöräisten polku- ja moottoriajoneuvojen käyttöön. Jotta tämä voisi tapahtua mahdollisimman matalalla kynnyksellä, olisi suotavaa, että kansallinen säätely vaatimuksista olisi, turvallisuus toki huomioiden, mahdollisimman kevyttä. ”

”Myös koronakriisin myötä kärsinyt talous tarvitsisi kaikki mahdolliset piristyskeinot, ja kaksipyöräisten markkina oli Suomessa jo ennen kriisiä heikossa tilanteessa. Ajokorttikäytännön vapauttamisella olisi siten myös positiivisia taloudellisia vaikutuksia.”

”Mihin toimiin hallitus on ryhtynyt tai aikoo ryhtyä sen mahdollistamiseksi, että Suomessa tulisi luvalliseksi kuljettaa A1-luokan moottoripyörää B-luokan kortilla?”

A-luokan ajo-oikeus sisältyi B-korttiin aina 1990-luvun alkuun asti

Kevytmoottoripyörän ajamiseen oikeuttava A1-luokan ajo-oikeus ei ole kuulunut B- tai C-luokan ajoneuvolla tehdyn kuljettajatutkinnon perusteella suomalaiseen ajokorttiin enää vuoden 1990 jälkeen.

Mäkelän kysymys on erityisen kiinnostava liikenteen päästövähennysten valossa, sillä pienempien ajoneuvojen ympäristörasitus on pääsääntöisesti vähäisempää kuin suurempien. Lisäksi sähkökäyttöisten moottoripyörien tarjonta on nyt hyvää nimenomaan A1-kevytmoottoripyöräluokassa.

A1-tason ajo-oikeus sisältyy tällä hetkellä B-ajokorttiin tietyin edellytyksin Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Latviassa, Tsekin tasavallassa, Maltalla, Slovakiassa, Portugalissa, Belgiassa, Itävallassa ja Luxemburgissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?