Opel Astran huoltovälin piti myyjän mukaan olla 30 000 km – karvas totuus paljastui vasta kaupanteon jälkeen - Autot - Ilta-Sanomat

Opel Astran huoltovälin piti myyjän mukaan olla 30 000 km – karvas totuus paljastui vasta kaupanteon jälkeen

Tapahtumat lähtivät liikkeelle, kun myyjäliike kertoi ostajan kiikarissa olleen kaasukäyttöisen auton huoltovälin olevan yksi vuosi tai 30 000 kilometriä.

Kuluttaja oli jo ostamassa toista autoa, mutta päätyi kaasu-Astraan sen pitkän huoltovälin vuoksi. Ostajan saama tieto osoittautui kuitenkin virheelliseksi.

28.7.2020 6:44

Kaupat tehtiin, ja ostajan matkaan lähti Opel Astra CNG 29 020 eurolla.

Totuus huoltovälistä oli kuitenkin aivan jotain muuta, sillä huoltoväli osoittautui myöhemmin 15 000 kilometriksi ja Astran ostaja tunsi tulleensa petetyksi. Hän vaati myyjäliikkeeltä korvausta ja esitti, että liike maksaisi ennen luvattua yhtä vuotta täyttyvät 15 000 kilometrin huollot.

Myyjäliike vakuutti ostajalle huoltovälin olevan kuten oli kerrottukin. Liike muistutti vielä, että poikkeava ajotyyli aikaistaa tietokonepohjaista huoltoväliä ja auto alkaa vongata öljynvaihtoa.

Auton ohjekirjasta paljastui kuitenkin tieto, jonka mukaan maakaasukäyttöisen Astran todellinen huoltoväli onkin vuosi tai 15 000 kilometriä ja huoltoväli voi myös alentua ohjeistetusta esimerkiksi raskaamman ajon vuoksi.

Ostaja vetosi saamaansa tietoon ja totesi, että myyjäliikkeen antamaan tietoon pitää voida luottaa. Ostaja sai lisäksi maahantuojalta tiedon, jonka mukaan takuu on voimassa vain, jos huollot tehdään ajallaan.

Auto oli huollossa, kun kaupanteosta oli kulunut kymmenen kuukautta. Huolto maksoi noin 220 euroa ja se oli tavanomaista öljynvaihtoa laajempi.

Ostaja pyysi kuluttajariitalautakunnalta ratkaisua kysymykseen onko huoltovälin puolittuminen pidemmillä työajoilla kesäaikana kuluttajan kannalta hyväksyttävää.

Kuluttajansuojalain mukaan tuotteessa on virhe, jos tavara ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on antanut ennen kaupantekoa.

Lautakunta toteaa ratkaisussaan, että ennen kaupan solmimista ostajalle kerrottiin vuoden tai 30 000 kilometrin huoltovälistä. Tieto oli virheellinen eikä myyjäliike ollut sitä oikaissut ennen kaupantekoa.

Lautakunnalle esitetyn ohjekirjan mukaan maakaasukäyttöisen CNG-mallin Astran huoltoväli on vuosi tai 15 000 kilometriä.

Lautakunnan mukaan huoltoväliä koskevalla tiedolla oli merkitystä käyttökustannusten kannalta. Kyse oli kuluttajansuojalain tarkoittamasta tiedonantovirheestä, jonka perusteella ostajalla oli oikeus hinnanalennukseen.

Alennuksen suuruus perustuu virheen laatuun ja merkitykseen mm. ostopäätöksen ja käyttökulujen kannalta. Virhe ei kuitenkaan estä auton käyttöä, lautakunta huomauttaa.

Sitä kuinka suuri virhe ostajan kannalta on, ei lautakunnan mukaan voi arvioida, koska ei ole tietoa miten kauan auto on ostajan käytössä.

Yksimielinen lautakunta suositti, että myyjäliike antaa ostajalle tuhannen euron hinnanalennuksen. Lautakunta antoi ratkaisun kesäkuussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?