Tätä voi pitää melkoisena ihmeenä – Thaimaassa avautui yleisölle suuri autonäyttely - Autot - Ilta-Sanomat

Tätä voi pitää melkoisena ihmeenä – Thaimaassa avautui yleisölle suuri autonäyttely

Pariskunta toi lapsensakin Mitsubishin osastolle Bangkokissa. Muualla maailmassa on tänä vuonna kaikki keskeiset autonäyttelyt siirretty tuonnemmaksi.

Julkaistu: 16.7. 14:00

Thaimaassa avautui tällä viikolla yleisölle aiemmin kahdesti siirretty autonäyttely.

Suzuki XL7:n vieressä poseeranneet mallit suojasivat kasvonsa läpinäkyvillä maskeilla.

Vuotuinen tapahtuma päätettiin järjestää, koska koronaviruksen rajoitustoimet ovat tehonneet maassa. Silti melkein kaikki osallistujat käyttivät maskeja ja muita suojia.

Mitsubishi X Pander Cross on esillä näyttelyssä.

Bangkokin järjestyksessään 41. kansainvälisen autonäyttelyn osastoilla mitattiin vierailijoiden lämpötila. Myös ihmisten välisistä etäisyyksistä pidettiin tiukasti kiinni.

Vierailija otti tuntumaa BMW 330 e -malliin.

Asiakkaiden oli myös kirjauduttava matkapuhelimillaan sisään tullessaan ja ulos lähtiessään.

– En tule tapahtumaan joka vuosi, mutta mielestäni täällä on ensimmäisenä päivänä pandemiasta huolimatta ihmisiä melko paljon, kertoi autoa itselleen etsivä 50-vuotias Suriya Thanakorn.

Mitsubishin uusi Pajero Sport Elite.

Ford Mustangia esiteltiin näyttävästi.

Covid-19-pandemian vuoksi kaikkialla maailmassa on peruutettu autonäyttelyitä, kuten muitakin yleisötapahtumia. Autoalalla ensimmäinen ”uhri” oli Geneven näyttely maaliskuussa. Genevessä ei ensi vuonnakaan järjestetä perinteistä näyttelyä, järjestäjät ilmoittivat kesäkuun lopussa.

Vuosien varrella autonäyttelyissä mallityttöjen määrä on vähentynyt. Thaimaassa heitä näkyy edelleen runsaasti. Hän poseeraa Honda Rebel -moottoripyörän satulalla.

Thaimaa on alueellisesti tärkeä autoteollisuuden keskus. Aiempiin näyttelyihin on osallistunut yli miljoona ihmistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?