Korona muutti autokaupan trendejä – ”Suurin osa näistä vaikuttaa Suomessakin”

Koronapandemia on vaikuttanut moneen asiaan – myös autoalalla.

Panu Väinämö on työskennellyt pitkään Saksassa ja vastannut Kian viestinnästä Euroopassa.

23.6.2020 15:44

Kia Motors -autonvalmistajan viestinnästä Euroopassa vastaavan suomalaisen Panu Väinämön mukaan koronapandemia on osaltaan vauhdittanut autokaupan kehitystä.

– Korona on avannut myös uusia mahdollisuuksia ja pistänyt vauhtia joihinkin jo orastaneisiin autokaupan trendeihin. Suurin osa näistä vaikuttaa Suomessakin, Väinämö sanoo.

Väinämö nostaa yhdeksi esimerkiksi digiaikaan siirtymisen.

– Fyysisten vierailujen määrä jälleenmyyjien luona romahti maittain vaihdellen jopa 80–100 prosenttia, joten tilanne on parantanut sellaisten jälleenmyyjien mahdollisuuksia, joilla on digitaalisia palveluita, Väinämö sanoo Kian tiedotteessa.

Väinämön mukaan yleistyneet etätyömahdollisuudet vähentävät ihmisten pidempien työmatkojen tarvetta. Se taas vauhdittaa sähköisen liikenteen kehitystä.

– Ihmiset tulevat siirtymään yhä enemmän polttomoottoreista sähköisten autojen käyttöön varsinkin, kun jatkuvan lataamisen tarve vähenee.

Suomessa Kia oli viime kuussa kolmanneksi rekisteröidyin automerkki ennätyksellisellä 9,2 prosentin markkinaosuudellaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?