Käytetyn auton hankinnasta seurasi korjaamokierre – 8 000 euron Jeepiä korjattiin 6 400 eurolla ja vikoja jäi silti - Autot - Ilta-Sanomat

Käytetyn auton hankinnasta seurasi korjaamokierre – 8 000 euron Jeepiä korjattiin 6 400 eurolla ja vikoja jäi silti

Kuvan Jeep Patriot on varhaisempaa vuosimallia kuin kuluttajariitaan johtanut auto.

Julkaistu: 28.4. 6:55

Käytetyn henkilöauton hankinnasta seurasi helsinkiläismiehelle korjaamokierre.

Vuonna 2010 ensirekisteröityä Jeep Patriotia korjattiin lukuisia kertoja puolen vuoden aikana, eikä kaikki vikoja edes saatu korjattua.

Omistaja maksoi Jeepistään kaksi vuotta sitten 8 000 euroa. Ostohetkellä autolla oli ajettu 220 000 kilometriä. Korjaamoille hän pulitti lyhyessä ajassa lähes 6 400 euroa.

Autosta korjattiin peruutusvaloja, takarenkaiden aurauskulmia, iskunvaimentimia, turvavyötä ja alapallonivel, vetopyörästön tiiviste, jarrulevyt ja -palat, sulakerasia, takalaakeri, ABS-tunnistin, takaluukun pumput, moniurahihna ja jakohihna, jonka uusiminen oli tiedossa jo ostohetkellä.

Ostaja vaati myyjäliikkeeltä 2 500 euron hyvitystä. Hän toivoi liikkeen hyvittävän erityisesti takavalojen ja aurauskulmien kustannuksista.

Kiistan sai käsiteltäväkseen myös kuluttajariitalautakunta.

Ostajan mielestä auto ei ollut halpa. Ylimääräistä harmia aiheuttivat lisäksi piilotettu viallinen sulakerasia, jarrulevyjen ja -palojen uusiminen vain toiselle puolelle ja öljypropun kierteiden tiivistäminen teipillä, mikä ei ole normaalia huoltoa, ostaja huomautti.

Myyjäliikkeen mielestä auto oli edullinen, ja ostaja oli saanut vielä alennuksenkin, jonka liike tulkitsi remonttikuluihin osallistumiseksi. Huoltokuluja liike piti normaaleina kuluina ottaen huomioon auton ikä ja ajetut kilometrit.

Ratkaisussaan lautakunta toteaa, että ”auton hinnan alentamisella voi olla merkitystä myyjän virhevastuun kannalta, jos alennus perustuu johonkin tiettyyn vikaan, joka on ostajan tiedossa ennen kaupan tekoa, mutta se ei saa rajoittaa ostajan oikeuksia. Pelkkä hinnan alentaminen ei kuitenkaan rajoita myyjän virhevastuuta.”

 Korjaaminen ei itsessään osoita, että autossa olisi virhe.

Lautakunnalle ei esitetty näyttöä, jonka mukaan hintaa oli alennettu jonkin yksilöidyn vian vuoksi. Käytetyn auton kaupassa virhettä arvioidaan hinnan lisäksi sillä perusteella, mitä ostaja odottaa auton kunnolta huomioiden ikä, ajetut kilometrit ja huoltohistoria.

Lautakunnan mielestä ostajan on täytynyt varautua auton käytöstä ja iästä johtuvaan kuluneisuuteen sekä välttämättömiin korjauskuluihin. Korjaaminen ei itsessään osoita, että autossa olisi virhe.

Auton 8 000 euron ostohintaan nähden lautakunta piti yli 6 000 euron korjauskustannuksia kohtuuttomina. Auto oli lautakunnan mielestä huonommassa kunnossa kuin ostaja odotti ja siinä oli kuluttajansuojalain tarkoittama virhe.

Lautakunta suositti yksimielisesti, että myyjäliike maksaa vahingonkorvauksena ostajalle hänen toivomansa 2 500 euroa. Ratkaisu tehtiin viime lokakuussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?