Uusissa poliisi­autoissa Mersun keulamerkki korvattu miekalla ja leijonalla – ylitarkastaja paljastaa syyn

Poliisin saamien uusien Vito-autojen maskista on poistettu johtotähden keulamerkki. Muutokseen taustalla ovat toiminnallisuuteen liittyvät syyt.

Autonvalmistajan keulamerkin korvanneen miekkaleijonaembleemin alla on hälytysajoneuvon äänimerkinantolaite eli hälytysäänikaiutin.

23.4.2020 10:10

Ilta-Sanomien uutinen poliisin käyttöön tulleista Mercedes-Benzin Vito-maijoista synnytti paljon keskustelua maskin keskellä olevasta nokkamerkistä. Uutisen kommenttikentässä ihmetystä aiheutti lähinnä se, miksi Mercedes-Benzin tähtilogo on pitänyt korvata miekkaleijonalla.

Keulatähteä tai Volkswagen Transporterissa olevaa VW-logoa ei ole kuitenkaan korvattu autonvalmistajan peittelemiseksi eikä myöskään poliisin mainostamiseksi, vaan keulamerkin vaihtamiselle on erittäin hyvä peruste.

– Volkswagenin Transporter-mallissa tapahtui aikanaan keulaosassa korimuutoksia, ja silloin myös keulalogo muuttui umpinaiseksi. Logon umpinaisuus ei enää mahdollistanut riittävää hälytysäänen kuulumista hälytysäänikaiuttimesta, joka oli siis sijoitettu VW-logon alle, taustoittaa Poliisihallituksen materiaalikeskuksen ajoneuvoryhmän ylitarkastaja Jukka Rivinen logonvaihtoasiaa.

Heijastinteippauksilla parannetaan huomattavuutta

Maijojen varustelun tehnyt toimija ja poliisi keksivät korvata VW-logon miekkaleijonaembleemillä, jonka myötä hälytysäänikaiuttimen äänitaso täytti Traficomin asettamat kriteerit. Suojan suunnittelussa huomioitiin myös kaiuttimen huollettavuus.

Ensimmäiset kyseisellä hälytysäänikaiuttimen suojalla varustetut autot valmistuivat vuonna 2015, ja vastaava rakenne otettiin käyttöön Transporter T6:ssa – nyt myös Mercedes-Benz Vitossa.

Limenvihreä ja sininen heijastinteippaus on osa uusien Vito-poliisiautojen varustelua.

– Kaikki poliisin ajoneuvot, joihin asennetaan hälytysäänikaiutin, testataan hälytysäänen kuuluvuuden osalta. Tämä on tärkeää siksi, että viranomaistoiminnassa kyetään huomioimaan riittävä turvallisuus – eli hälytysajoneuvo kuullaan, kun se ajaa hälytysajoa. Samasta syystä kaikkiin poliisin ajoneuvoihin asennetaan ympäri nähtävissä olevat siniset hälytysvalot, ja ajoneuvoihin on tuotu limenvihreää ja sinistä heijastinteippausta.

Hälytysäänikaiutinta käytetään myös komentomikrofonin kautta tapahtuvaan äänen välittämiseen, eli ajoneuvosta tapahtuva käskyttäminen tai kommunikointi on mahdollista tehdä hälytysäänikaiuttimen kautta.

– Hälytysäänikaiutin on integroitu hälytysjärjestelmään niin, että sen kautta kyetään toistamaan vakioituja ilmoituksia – esimerkiksi vaaratiedotteita. Käyttäjät voivat myös itse tallentaa toistettavan ääniviestin, mitä voidaan sitten ajaa hälytysäänikaiuttimesta ajoneuvon ulkopuolelle kuultavaksi.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?