Autoalan johtaja KL:lle: ”Kysyntä notkahtanut voimakkaasti” – koko vuoden ennuste karmiva - Autot - Ilta-Sanomat

Autoalan johtaja KL:lle: ”Kysyntä notkahtanut voimakkaasti” – koko vuoden ennuste karmiva

Monen muun alan tavoin myös autokaupan näkymät ovat heikot koronapandemian takia.

Julkaistu: 25.3. 18:43

Autoalan tuoreiden laskelmien mukaan uusien autojen kauppa sukeltaa tänä vuonna Suomessa.

– Ennustamisen tällä hetkellä todella hankalaa, mutta kysyntä on nyt notkahtanut todella voimakkaasti, Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio sanoo Kauppalehdessä.

Tero Kallio

Nyt autoala ennakoi uusien autojen ensirekisteröintien jäävän tänä vuonna 85 000 autoon. Kallion mukaan tilanne oli vielä aivan toinen muutama viikko sitten.

– Hallituksen asettamien ja sinänsä ymmärrettävien rajoitusten jälkeen kysyntä on hiipunut. Toissa viikolla asiakastilauksissa mentiin vielä edellisvuoden lukemissa, mutta viime viikolla pudotus oli jo selvä eikä tarvitse olla salapoliisi ennustaakseen, että suunta jatkuu edelleen samana, Kallio arvelee Kauppalehdessä.

Vuonna 2019 Suomessa ensirekisteröitiin 114 200 henkilöautoa. Laskua vuoteen 2018 oli 5,2 prosenttia.