Uudessa tieliikennelaissa pykälä 51 määrittelee hätävilkkukytkennän käyttämisen näin:
Pysäytetyssä tai pysäköidyssä ajoneuvossa saa käyttää suuntavalojen hätävilkkukytkentää, jos ajoneuvo on onnettomuuden, vaurion tai muun pakottavan syyn johdosta jouduttu pysäyttämään sellaiseen paikkaan, jossa se voi aiheuttaa erityistä vaaraa muulle liikenteelle. Hätävilkkukytkentää saa käyttää myös liikkuvassa ajoneuvossa varoittamaan muita tienkäyttäjiä välittömästä vaarasta.
Muutos kohti mannereurooppalaista käytäntöä löytyy viimeisestä virkkeestä. Vielä vallalla olevan lakipykälän mukaan hätävilkkuja ei saa kytkeä laillisesti päälle ajoneuvon liikkuessa. Esimerkiksi Saksassa moottoriteillä takaa tulevia varoitetaan lähes poikkeuksetta vilkuilla, kun edessä ajavien nopeus laskee huomattavasti tai liikenne pysähtyy kokonaan.
Uusi tieliikennelaki astuu voimaan 1. kesäkuuta 2020. Se sisältää lukuisia muutoksia, joista useista Ilta-Sanomat on jo kertonut. Lue alta lisää muutoksista:
Tiedätkö, mikä on yleensä suurin sallittu ajonopeus, kun 40 km/h -rajoitus päättyy?
Uusi laki voimaan 1. kesäkuuta: Pyöräkadulla voi ajaa autollakin
Suomessa otetaan kesäkuussa käyttöön 50 uutta liikennemerkkiä – vanhoista häivytetään sukupuoli
Uusi laki tuo kymmeniä uusia liikennemerkkejä – vain yksi poistuu