Kaksi vuotta sitten Volkswagen-konsernin espanjalaisvahvistus Seat teki melkoisen peliliikkeen. Siihen saakka mallisarjojen tehokkaimmista malleista kertonut Cupra irrotettiin omaksi, itsenäiseksi merkikseen. Autopiirejä hämmästyttänyt päätös sai vastaansa suuren määrän epäilijöitä, joille Cupra voi näyttää nyt pitkää nenää. Se on kasvanut kahdessa vuodessa elinkelpoiseksi ja hyvin menestyväksi.
Suomessa Cupran myynti on ollut tähän saakka varsin verkkaista. Vuonna 2018 niitä pantiin kilpiin kolme kappaletta ja viime vuonna kaksinkertainen määrä. Espanjalaismerkki on laskenut Leon Cuprat omaan myyntiinsä, mutta Suomessa ne ovat toistaiseksi rekisterissä Seateina. Nyt mallin keulalla on Cupran merkki ja loppuvuodesta alkaen tahti muuttuu.
Tärkein tekijä muutokseen löytyy konepellin alta. Voimalinjoja on yhteensä neljä, joista kolme on bensiiniturboja ja se suomalaisittain mielenkiintoisin on lataushybridi. Siinä ja miedoimmassa bensiinimoottorissa tehoa on 180 kilowattia (245 hv).
Ulkoisesti kaksikko eroaa väkevämmistä sisaristaan 18-tuumaisilla pyörillään. Lataushybridin ajoakun 13 kWh energiasisältö riittää 60 kilometrin ajoon sähköllä, minkä ansiosta hiilidioksidipäästö on alle 50 g/km.
Siitä on iloa auton hinnassa vähäisen autoveron ansiosta sekä tietenkin vuosittaisessa käyttömaksussa. Muiden Cuprien tapaan autossa on aina kaksoiskytkinvaihteisto, mikä tekee ajamisesta vaivatonta.
Leonin väkevimpien versioiden keulaa koristaa nyt ensimmäistä kertaa Cupran merkki ja autossa on paljon muitakin eroja kesympiin sisariinsa verrattuna.
Maahantuoja uskoo, että toiseksi suosikkimalliksi nousee mallisarjan lippulaiva, eli nelivetoinen farmarikorinen Sportstourer, jonka moottori kehittää nykymallin tapaan 228 kilowattia (310 hv). Se kiihtyy nollasta sataan alle viidessä sekunnissa ja huippunopeus on elektronisesti rajoitettu 250 km/h.
Takaviistosta katsottuna Cupra Leonin erot vastaavaan Seatiin ovat sangen vähäiset.
Muotoilultaan ja tiloiltaan uusi Cupra Leon vastaa hyvin pitkälti kolme viikkoa sitten esiteltyä Seat Leonin uutta sukupolvea. Oikeastaan suurin moite kohdistuukin uutuuden ulkonäköön, jossa on kustannussyistä liian vähän eroa lähtökohtaan. Cupran muotoilujohtaja Alejandro Mesonero johdattaakin keskustelun mieluummin uutuuden ominaisuuksiin, joihin hän on jo päässyt tutustumaan.
Cupra Leonin ulkovärit ovat aivan omat Seatiin verrattuna ja etenkin keula on aggressiivisemman näköinen. Valintalistalta on hyvä ruksata komeat, kuparinväriset vanteet.
Uuden Cupra Leonin parhaaksi piirteeksi Mesonero nostaa ohjaamon, sen istuimet ja ohjauspyörän. Kuppimaiset istuimet ansaitsevat ylistyksen, sillä ne ottavat ajajan tukevasti syleilyynsä. Siihen miltä auto tuntuu ajossa, pääsemme tutustumaan kesällä.
”Cupra voi näyttää nyt pitkää nenää.
Mesonero toteaa, että muotoilija ei ole koskaan tyytyväinen lopputulokseen, vaan haluaisi autoon aina vielä enemmän persoonallisuutta. Hän kuitenkin kuvailee uutta Cupra Leonia autoksi, jossa ostaja rakastuu ulkonäköön, minkä jälkeen sisustus vahvistaa liiton.
Cupran mallistosta vastaava Daniel Cortina puolestaan on varma siitä, että uusi Leon auttaa merkkiä matkalla myynnin kaksinkertaistamiseen. Hän ei suostu antamaan asialle aikataulua, mutta pitää Leonin suosiota varmana. Lisäksi Geneven autonäyttelyssä esitellään Cupran ensimmäinen oma, itsenäinen malli Formentor.
Cortina kiteyttää Cupra Leonin ytimen neljään sanaan: muotoilu, suorituskyky, liitettävyys ja turvallisuus.
Cortinan mielestä ulkonäkö yhdistää urheilullisuuden ja tyylikkyyden. Suorituskyky on tänä päivänä myös tekniikkaa ja lataushybridin tulo mallistoon on tärkeää tulevaisuuden kannalta. Liitettävyys puolestaan on todettu Cupralla tärkeäksi asiaksi tämän autoluokan ostajille, eikä turvallisuuden merkitystä voi liikaa korostaa.
Vaikuttavinta ohjaamossa ovat erittäin hyvän tuen antavat istuimet, uusi ohjauspyörä sekä värit ja materiaalit.
Cupra Leonin tuloa pitää odottaa syksyyn saakka, jolloin parhaimmat ajokelit ovat jo takana päin.
Maahantuoja ei osaa vielä ennustaa sen enempää hintoja kuin myyntimääriäkään. Helppoa on kuitenkin väittää, että uutuuden myötä Cupran rekisteröinnit kasvavat Suomessa kymmenkertaisiksi.