Käytännön sallii ”Kielletty ajosuunta” -liikennemerkin alla oleva lisäkilpi. Pyöräilijöiden on tällöin ajettava kulkusuunnastaan katsottuna tien oikeassa reunassa.
Autoliitto korostaa, että uudistus vaatii tienkäyttäjiltä entistä enemmän tarkkaavaisuutta – niin pyöräilijöitä kuin autoilijoiltakin.
Nykyisen tieliikennelain voimassaoloaikana autoilija on tottunut siihen, ettei yksisuuntaisen kadun ajorataa pitkin yleensä lähesty ajoneuvoja kuin yhdestä suunnasta.
Poikkeustilanne on ollut sellainen, jossa yksisuuntaisella kadulla autoa peruutetaan pysäköintiruutuun pihaliittymän ohi. Vastavirtapyöräilyn mahdollistuttua tilanne muuttuu, jolloin yksisuuntaista tietä ylitettäessä tai tielle liityttäessä on varauduttava väistämään myös vastakarvaan pyöräilevää normaalien liikennesääntöjen mukaan. Jos esimerkiksi oikealta ajorataa pitkin lähestyvälle pyöräilijälle ei ole liikennemerkillä osoitettua väistämisvelvollisuutta, on tällä etuajo-oikeus, Autoliitto muistuttaa.
Pihalta tai pysäköintialueelta tielle liityttäessä on ajoneuvojen kuljettajien pitänyt aiemminkin väistää jalkakäytävällä tai pyörätiellä molemmista suunnista lähestyvää liikennettä. Jatkossa on muistettava, että pyöräilijä voi tietyillä yksisuuntaisilla katuosuuksilla lähestyä myös ajoradalla muuta liikennettä vastaan – usein vielä näkyvyyttä peittävien pysäköityjen autojen takana.
Autoliitto on julkaissut opastusvideon aiheesta: