Hallituksen uusi lakiehdotus: Yli 500 kg painavat ajoneuvot varustettava jatkossa heijastavalla kolmiolla – koskee jopa moottoripyöriä - Autot - Ilta-Sanomat

Hallituksen uusi lakiehdotus: Yli 500 kg painavat ajoneuvot varustettava jatkossa heijastavalla kolmiolla – koskee jopa moottoripyöriä

Suomen ajoneuvolakia esitetään muutettavaksi niin, että se vastaa syyskuun alussa voimaan tulevaa EU:n asetusta. Esityksestä löytyy myös uusi, erityisesti kevyempiä ajoneuvoja koskeva yksityiskohta.

Autossa varoituskolmiolle saattaa löytyä oma paikkansa esimerkiksi takaluukun sisäpuolelta. Moottoripyörissä vastaavia säilytystiloja ei sen sijaan ole tarjolla.­

27.1. 13:25

Hallituksen tuoreen lakiesityksen yksi keskeisimmistä muutoksista olisi se, että kansallisessa lainsäädännössä säädettäisiin jatkossa ainoastaan kansallisten ajoneuvoluokkien ja varusteiden hyväksynnästä sekä markkinavalvonnasta. Tällaisia ovat esimerkiksi moottorityökoneet, maastoajoneuvot, nastat ja nastarenkaat.

Muiden ajoneuvoluokkien eli muun muassa autojen, mopojen, moottoripyörien ja traktorien hyväksynnästä ja markkinavalvonnasta säädettäisiin jatkossa vain EU:n lainsäädännössä. Markkinavalvonnan tarkoituksena on varmistaa, että myytävänä olevat ja maahantuodut ajoneuvot ovat turvallisia ihmisten terveydelle, omaisuudelle ja ympäristölle, ja että ne eivät oikein asennettuna ja käytettyinä aiheuta vaaraa.

Torppaantuuko samalla hidasautolaki?

Teknisen Kaupan Liiton tulkinnan mukaan ajoneuvolakiuudistus vahvistaisi lainsäädännön yhdenmukaisuuden EU:ssa, eikä mikään EU-maa enää pystyisi luomaan omia kansallisia ajoneuvoluokkia, kuten Suomi on yrittänyt tehdä niin sanottujen kevyt- eli hidasautojen yhteydessä.

Suomen tavoitteena on ollut saada kyseiset autot luokiteltua traktoriksi, jota saisi kuljettaa mopokortilla.

– Lakiluonnos kevytautoista oli jo alun perin EU-asetusten vastainen, ja EU-komissio huomautti Suomea pariinkin otteeseen virheellisestä lainsäädännöstä. Teknisen Kaupan Liitto kannattaa esitettyä muutosta pääosin, sillä se poistaisi päällekkäistä sääntelyä, sanoo Teknisen Kaupan Liiton moottoripyöräjaoston johtava asiantuntija Hannu Kyyhkynen.

Lain pykälä pakollisesta varoituskolmiosta ei miellytä

Liitto ehdottaa kuitenkin muutosta lakiesityksen vaatimukseen varoituskolmion käytöstä.

Lakiesityksen mukaan ajoneuvon pitäisi nimittäin jatkossa kantaa aina heijastavaa varoituskolmiota, jos laitteen suurin teknisesti sallittu kokonaismassa on suurempi kuin 500 kilogrammaa.

Teknisen Kaupan Liiton mukaan tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että myös moottoripyörät pitäisi jatkossa varustaa varoituskolmiolla.

– Ei ole mielestämme tarkoituksenmukaista vaatia moottoripyöriltä varoituskolmion mukana kuljettamista, sillä pyörissä on säilytystilaa vain vähän tai ei lainkaan. Moottoripyörän pystyy siirtämään pois haittaamasta muuta liikennettä tai muita tienkäyttäjiä voi varoittaa muilla keinoilla, sanoo moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Mikko Summa.

– Suuremmat touring-pyörät menevät tuon 500 kilogramman kokonaismassarajoituksen yli. Massarajaa pitäisi nostaa selkeästi, mutta helpompaa olisi poistaa vaatimus ajoneuvoluokittain ainakin kaksipyöräisiltä moottoripyöriltä.

Hallitus on jo antanut eduskunnalle esityksen uudesta laista, joka on parhaillaan lausuntokierroksella helmikuun 13. päivään asti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?