Vakuutusten hintoihin vaikuttavia seikkoja ovat vakuutuksenottaja itse (ikä ja asuinpaikka), hänen vahinkohistoriansa sekä valitun vakuutusturvan laajuus. Lisäksi hintaan saattavat vaikuttaa muun muassa ajoneuvon ikä ja tietyt tekniset ominaisuudet.
Vakuutusyhtiöiden nettisivuilla olevat tarjouslaskurit sekä niitä hyödyntävät Kilpailuttaja.fi- ja Vakuutuslaskuri.fi-palvelut kysyvät tarjouksenpyytäjän henkilötunnusta, koska hakijan vahinkohistoriasta saadaan sitä kautta tietoa vakuutusyhtiöiden yhteisestä vahinkorekisteristä.
Hakijan vahinkohistoria vaikuttaa ainakin annettavaan lähtöbonustasoon. Vakuutusyhtiöllä on bonusten suhteen omat käytäntönsä, joten automatiikan myöntämä lähtöbonus ei välttämättä ole niin hyvä kuin se, minkä hakija saisi asioidessaan vakuutusyhtiön kanssa kasvotusten tai puhelimitse.
Kilpailuttaja.fi- ja Vakuutuslaskuri.fi-palveluita kannattaa kuitenkin käyttää, vaikka vakuutuksia ei olisi edes aikomus tehdä netissä, sillä niiden avulla saa selville ne yhtiöt, joiden kanssa kannattaa aloittaa hintaneuvottelut.
Lukemattomia eroja ehdoissa
– Vakuutusyhtiöiden tarjoamat tuotteet eroavat turvalaajuudeltaan ja omavastuun osalta. Olemme valinneet eri yhtiöiden tuotteista mahdollisimman samanlaiset vertailuun. Eroja kuitenkin jää sekä turvalaajuuteen että omavastuuseen. Nämä erot olemme ottaneet huomioon pisteytyksessä. Tämän seurauksena halvin tarjous ei ole aina paras. Aika usein hintaerot ovat kuitenkin niin suuria, että halvin on kuitenkin myös paras, kertoo toimitusjohtaja Kimmo Haapalehto, joka on yksi Vakuutuslaskuri.fi:n takana olevan Little Buck Oy:n perustajista.
– Ehdoissa on pieniä eroavuuksia yksityiskohdissa. Niiden vaikutukset pisteytykseen ja suositukseen ovat pieniä. Olemme kirjanneet yhteensä noin sata eroavuutta, ja pyrimme jatkossa tuomaan niitä paremmin asiakkaiden nähtäville.
Esimerkkejä Haapalehdon mainitsemista ehtoeroista:
• voimassaoloalue ja voimassaoloaika Suomen ulkopuolella vaihtelee
• se, mitä auton lisävarusteita on vakuutettuna, vaihtelee
• vakuutusmäärä jälkiasennetuissa elektronisissa laitteissa vaihtelee välillä 600–6 000 euroa
• varusteiden, kuten renkaiden kuuluminen vakuutukseen, kun ne on varastoituna, vaihtelee
• varkausturvan omavastuukorotukset ulkomailla vaihtelevat
• autopalvelun vakuutusmäärissä (kuljetus, yöpymiskulut jne.) on eroja
• autopalvelun voimassaoloalue vaihtelee (Suomi / Eurooppa)
• ulkomailla vastuuvakuutuksen vakuutusmäärä vaihtelee
• oikeusturvan vakuutusmäärissä ja omavastuissa vaihteluita
• luonnonilmiöturvassa eroja myrskyn määrittelyssä
• keskeytysturvassa/sijaisautopalvelun vakuutusajoissa eroja
• liikennevakuutuksen bonuksen kertymisessä eroja
Kaikilla yhtiöillä ei ole kaikkia turvalaajuuksia
Vakuutuslaskuri.fi antaa yhdellä 14,95 euron hintaisella haulla kuusi erilaista turvalaajuusvaihtoehtoa. Turvalaajuudet ovat Liikenne, Mini, Perus, Perus+, Laaja ja Laaja+. Pelkän liikennevakuutuksen sisältävän Liikenteen lisäksi myös kaikki muut laajuusvaihtoehdot sisältävät pakollisen liikennevakuutuksen.
Hakutulosten määrä riippuu turvalaajuudesta, sillä Pohjantähdellä, Fennialla ja Pohjolalla ei ole kaikkia kuutta turvalaajuutta. Lisäksi vakuutusyhtiöiden verkkolaskureissa on teknisiä ongelmia, kuten huoltotilat ja laskureiden päivitykset, jotka saattavat estää vastauksen saamisen.
– Vakuutusyhtiöiden verkkolaskureiden hinnat kasko- ja liikennevakuutuksille voivat vaihtua usein erilaisten kampanjoiden tai muiden hinnoittelumuutosten takia. Tänään otetun vertailun tulokset eivät välttämättä päde ensi viikolla, ja siksi ohjaamme asiakkaan saman tien ostamaan parhaimman vakuutuksen. Tulokset voi ottaa talteen kuvakaappauksella tai kuvaamalla näkymä, kertoo Kimmo Haapalehto.
– Tulemme lisäämään palveluun mahdollisuuden saada tulokset myös sähköpostiin, jossa kerrotaan myös hintojen muuttuvan usein. Hakusivulta poistutaan sulkemalla sivu, vielä toistaiseksi käytössä ei ole erillistä painiketta, millä palvelusta poistutaan.
Vakuutussarja
Ilta-Sanomat selvittää ajoneuvojen vakuutusasioita moniosaisessa juttusarjassaan, jossa kerrotaan konkreettisin esimerkein, kuinka suuria eri vakuutusyhtiöiden väliset vakuutusten hintaerot voivat olla.