Karavaanareita kosiskellaan ”ensiostajan vaunuilla” – ruotsalaisvalmistaja polkee vastavirtaan ja pärjää silti - Autot - Ilta-Sanomat

Karavaanareita kosiskellaan ”ensiostajan vaunuilla” – ruotsalaisvalmistaja polkee vastavirtaan ja pärjää silti

Kabella on myyvimmän Royal-malliston alapuolella Classic- ja Jalokivi-sarjat. Jälkimmäiseen on nyt tullut kaksi erikoismallia, joiden hintoihin on ympätty varusteita lähes 10 000 eurolla. Kabe on markkinakolmonen Suomessa.

Julkaistu: 24.1. 11:18

Matkailuajoneuvovalmistajat ovat viime vuosina esitelleet kiihtyvällä tahdilla edullisen hintaluokan niin sanottuja ensiostajan vaunuja. Eivät kuitenkaan ihan kaikki.

Soliferilta asiakaskuntaa ”perineen” Kaben myyvimmän mallisarjan lähtöhintataso on 50 000 euroa, joten se kulkee vahvasti vastavirtaan.

Suomalaisen matkailuvaunuvalmistuksen loputtua moni Solifer-asiakas siirtyi Kaben leiriin, koska ruotsalaisvaunut lienevät yhtä vieläkin rakenteeltaan paremmin pohjoismaisiin (talvi)olosuhteisiin tehtyjä.

Kabe haluaa tietysti asiakkaita myös Royalin alapuolella oleville Classic- ja Jalokivi-mallisarjoilleen. Kabe esitteli Helsingissä kaksi 250 senttimetriä leveää jalokivisarjan Ametist-erikoismallia, joihin on ympätty erilaista varustusta lähes 10 000 euron edestä, mutta rajoitettuna eränä tehtävien mallien hinnat ovat nousseet vain 125 euroa! Erikoismallit maksavat 43 900 euroa, joten ne ovat varsin kaukana Kaben 55 000 euron keskihinnasta.

Ruotsalaisvalmistajan lähes kaikista sarjoista on sekä 235 että 250 senttimetriä leveitä malleja. Oma lukunsa ovat huvilamaiset Hacienda-mallit. Jos nekin huomioidaan, niin Kaben hintaskaala on 32 900–110 000 euroa. Liikutaan siis ihan eri hintaluokassa kuin esimerkiksi Hobby ja Adria.

Todella erikoista Kabella on myynnin jakautuminen mallisarjojen kesken. Suomessa 70 prosenttia myynnistä kohdistuu Royal-mallisarjaan, jossa valtaosa pohjaratkaisuista maksaa yli 50 000 euroa. Kapeampien Royal-mallien hintahaarukka on 47 275–55 700 euroa, kun 2,5 metriä leveiden Royal-vaunujen kohdalla skaala on 49 325–74 300 euroa.

– Meillä myytyjen Kaben vaunujen keskihinta oli viime vuonna 55 000 euroa, paljasti Kaben ja Adrian maahantuonnista vastaavan Kabe-Adria Oy:n toimitusjohtaja Bo Karlsson Helsingin Caravan-messuilla.

Tarjolla ei ole tietoa, mikä on Suomessa vuosittain ensirekisteröitävien uusien matkailuvaunujen hintaluokka, mutta on selvää, että edullinen hinta on myös tässä ajoneuvosegmentissä erittäin merkittävä myyntivaltti.

Se tiedetään, että Suomen myydyin yksittäinen vaunumalli myy hinnalla. Tosin 13 490 euroa maksava puolalainen Poksi 126N poikkeaa merkittävästi kilpailijoistaan sekä kokonsa että ennen kaikkea vuosikatsastusvapautensa vuoksi; kokonaismassaltaan 750 kilogramman Poksi kuuluu kevytperäkärryluokkaan.

Hobby on ollut vuosia – tai kohta pitää kai puhua vuosikymmenistä – Suomen myyvin matkailuvaunumerkki. Saksalaisvalmistajan menestys perustuu hinta-laatusuhteeltaan asialliseen mallistoon. Vuodesta toiseen vähintään joka kolmas Suomessa ensirekisteröitävä matkailuvaunu on Hobby. Viime vuonna merkki saavutti ykkössijan 273 kappaleella, kun slovenialainen Adria ylsi 154:ään ja ruotsalainen Kabe 94 kappaleeseen.

Hobbylla on tällä hetkellä kuusi mallisarjaa. Suomessa hinnastossa on lähes 60 mallivaihtoehtoa. Hobbyn vaunujen lähtöhintaskaala on 19 800–37 900 euroa.

Myös Adrialla on kuusi mallisarjaa. Adrian hintaskaala alkaa 16 800 eurosta ja ulottuu Astella-erikoismallin 64 700 euroa. Ilman Astellaa Adrian kalleimman vaunun lähtöhinta on 50 400 euroa.